9.4.2016: SpaceX teki historiaa – uusiokäytettävä avaruusraketti laskeutui merellä alustalleen

“Elon Muskin avaruusteknologiaan satsaava suuryritys SpaceX teki historiaa, kun sen Dragon-aluksen uudelleenkäytettävä Falcon 9 -kantoraketti laskeutui nätisti valtamerellä kelluvalle, laskeutumisalustana toimivalle Of Course I Still Love You -proomulle.

CNN:n mukaan miehittämätön Dragon vei kansainväliselle avaruusasemalle lastia. Sen kantoraketti on yrittänyt laskeutumista ennenkin, mutta on epäonnistunut ja tuhoutunut näyttävästi. Musk vitsailikin aiheesta sanomalla ”Mikä tällä kerralla oli erilaista oli se, että raketti laskeutui sen sijaan, että se olisi pistänyt alukseen reiän tai kellahtanut nurin.”

Mahdollisuus käyttää kantoraketteja uudelleen on avaruuden valloittamisessa oleellista. Niiden valmistaminen on kallista ja työlästä, ja aiemmat raketit ovat käytännössä viskanneet avaruuteen kymmenien miljoonien eurojen arvosta teknologisen osaamisen taidonnäytteitä.

”Uudelleenkäytettävyys on tärkeää. Meillä kestää vielä muutama vuosi ennen kuin saamme siitä tehokasta. Olemme onnistuneet, kun tästä tulee tylsää”, Musk jatkoi.”

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/spacex-teki-historiaa-uusiokaytettava-avaruusraketti-laskeutui-merella-alustalleen-6539848