9.2.2016: Pohjois-Korea käynnisti plutonium-reaktorinsa

“Yhdysvaltojen tiedustelun mukaan Pohjois-Korea on käynnistänyt reaktorin Yongbyonin ydinlaitoksella.

Yhdysvaltojen hallinnon tiedustelujohtajan James Clapperin mukaan Pohjois-Korea on käynnistänyt aseplutoniumia tuottavan reaktorin Yongbyonin ydinlaitoksellaan.

”Arvioimme Pohjois-Korean toteuttaneen aikeensa Yongbyonin rikastuslaitoksen laajentamisesta ja plutonium-reaktorin käynnistämisestä”, Clapper totesi BBC:n mukaan Yhdysvaltojen senaatin asevoimien komitealle pitämässään puheessa.

Clapperin mukaan Yhdysvaltojen tiedustelu uskoo Pohjois-Korean käyttäneen reaktoria jo niin pitkään, että asekäyttöön soveltuvaa plutoniumia voidaan alkaa kerätä jo viikkojen tai kuukausien sisällä.

Asiantuntijat uskovat, että Yongbyonissa voitaisiin parhaimmillaan tuottaa riittävästi ydinmateriaalia yhteen ydinpommiin vuodessa.

Pohjois-Korean strategisten aseohjelmien edistymisestä on saatu runsaasti viitteitä viime aikoina.

Maa laukaisi sunnuntaina satelliitin maata kiertävälle radalle. Laukaisua on pidetty kulissina pitkän matkan ohjuskokeelle.

Lisäksi Pohjois-Korea räjäytti tammikuun 6. päivänä ydinpommin. Kyseessä oli maan historian neljäs ydinkoe. Pohjois-Korea on myös testannut aktiivisesti sukellusveneestä laukaistavaa ballistista ohjusta.”

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/pohjois_korea_plutonium-46514