9.2.2016: Loistoristeilystä tuli karmea vuoristorata – laiva seilasi hurrikaaniluokan myrskyyn

“Toisen myrskyn uhatessa loistoristeilijä kääntyi lopulta takaisin kohti New Jerseyn satamaa.

Royal Caribbean –laivayhtiössä tiedettiin jo torstaina, että Yhdysvaltain Etelä-Carolinan rannikolle ennustettiin hurrikaanin voimakkuudella riehuvaa myrskyä.

Yhtiö ei kuitenkaan välittänyt, vaan matkustajalaiva The Anthem of the Seas seilasi sunnuntaina myrskyä päin joko erittäin urheasti tai erittäin typerästi. Alus lähti suunnitelman mukaan viikon mittaiselle matkalle New Jerseystä Floridaan, Bahamalle ja takaisin.

Lopputuloksena matkustajat kokivat todellisia kauhun tunteja, kun myrskyaallot riepottelivat alusta niin voimakkaasti, että se kallistui pahimmillaan 45 astetta. Tuulen nopeus oli pahimmillaan 240 kilometriä tunnissa, ja neljä ihmistä loukkaantui. Asiasta uutisoivat muun muassa Daily Mail ja CNN.

Lehden mukaan matkustajat käskettiin hytteihinsä kolmelta aamuyöstä, sillä huonekalut lentelivät ympäriinsä pitkin laivaa.

– Noin kello 15.30 laivan keinuminen ja tuuli alkoivat todella vaikuttaa laivaan. Ensimmäinen asia, jonka minä ja perheeni teimme oli se, että ryntäsimme takaisin hytteihimme ja yritimme varautua pahimpaan, Jacob Ibrag kertoo laivalta Daily Mailille.

Vauvan kanssa matkustanut Shara Strand kirjoitti Facebookiin, että laivayhtiön pitäisi hävetä jatkettuaan kurssia, jota luontoäiti ei pitänyt sopivana.

– En ole ylidramaattinen, jos sanon, että se oli elämäni pelottavin hetki, Strand sanoo Daily Mailille.

Laivayhtiön mukaan kukaan neljästä loukkaantuneesta ei saanut vakavia vammoja eivätkä laivan vauriot vaikuttaneet sen merikelpoisuuteen. Laivalla oli 4 529 matkustajaa ja 1 616 miehistön edustajaa.

Matkustajille rahat takaisin
Myrskyn laannuttua Royal Caribbean teki maanantaina päätöksen kääntää laiva takaisin kohti New Jerseyn Newarkin satamaa.

Laivayhtiö kertoi Twitter-tilillään, että päätös tehtiin asiakkaiden mukavuuden ja huonojen sääennusteiden vuoksi. Floridan edustalla olisi nimittäin vaaninut uusi myrsky.

#AnthemoftheSeas will turn around & sail back to Cape Liberty. This decision was made for guests’ comfort due to weather forecasts.

— RCLcorp (@RCLcorp) 8. helmikuuta 2016

Royal Caribbean kertoi myös ottavansa vakavasti sen, mitä asiakkaat olivat jo joutuneet kokemaan.

Laivayhtiö on luvannut matkustajille rahat takaisin ja 50 prosentin alennuksen seuraavasta risteilystä.”

http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1454980072105.html