8.6.2016: Vain 2 suomalaista osallistuu tänä vuonna huippuvaikuttajien Bilderberg-kokoukseen

“Vaikutusvaltainen Bilderberg-ryhmä kokoontuu vuotuiseen ajatustenvaihtokokoukseensa loppuviikolla.

Suomesta osallistuu tänä vuonna vain kaksi henkeä vaikutusvaltaiseen Bilderberg-kokoukseen, ilmenee kokouksen osallistujalistasta.

Kokoukseen osallistuvat Suomesta listan mukaan Evan johtaja Matti Apunen ja Sammon ja Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos.

Aiempina vuosina suomalaisia on lähtenyt usein kokoukseen useampiakin edustajia.”

http://www.talouselama.fi/uutiset/vain-2-suomalaista-osallistuu-tana-vuonna-huippuvaikuttajien-bilderberg-kokoukseen-6557681

 

8.6.2016: Kaksi suomalaista kutsuttu mystiseen Bilderberg-kokoukseen – toinen heistä on Wahlroos

“Björn Wahlroos ja Matti Apunen osallistuvat Bilderberg-kokoukseen Saksassa.

Maailman huippuvaikuttajia keräävä Bilderberg-ryhmän kokous käynnistyy torstaina Saksan Dresdenissä.

Suurta kiinnostusta herättävä ja salaliittoteorioita ruokkiva Bilderberg-ryhmän kokous järjestetään tänä vuonna Saksan Dresdenissä. Ryhmä julkaisi tiistaina kokouksen alla listan siihen osallistuvista verkkosivuillaan.

Listan mukaan Suomesta on tänä vuonna kutsuttu torstaina alkavaan kokoukseen vain kaksi henkilöä. Kolmipäiväiseen kokoukseen osallistuvat Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n johtaja Matti Apunen sekä Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordean hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos.

Kumpikin on osallistunut Bilderberg-kokouksiin aiemminkin. Viime vuonna kokouksen kutsuvieraslistalla oli kolme suomalaista ja vuonna 2014 peräti seitsemän. Ministeritason vaikuttajia ei Suomesta tänä vuonna kutsuttu. Viime vuonna paikalla oli valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok).

Tiukkojen turvatoimien suojaamaan kokoukseen osallistuu noin 130 vaikuttajaa 20:sta maasta. Osallistujien joukossa on poliittisia johtajia, median edustajia sekä teollisuuden, talouden ja tieteen asiantuntijoita.

Työmiehet asensivat tiistaina aitoja Bilderberg-ryhmän kokouksen tapahtumapaikkana toimivan hotelli Taschenbergpalaisin ympärille.

Bilderberg-ryhmän verkkosivujen mukaan kokouksen asialistalta löytyvät tänä vuonna muun muassa ajankohtaiset tapahtumat, Kiina, Venäjä, Euroopan ongelmat sekä prekariaattiin ja keskiluokkaan liittyvät kysymykset.

Bilderberg-ryhmän kokous on perinteisesti ruokkinut salaliittoteorioita muun muassa sen vuoksi, että kokousten sisällöstä tai siellä tehdyistä päätöksistä ei kerrota julkisuuteen mitään.

Aiempien kokousten yhteydessä on pidätetty journalisteja, jotka ovat yrittäneet onkia tietoja kokousten sisällöstä.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001196197.html

 

8.6.2016: Salamyhkäisen Bilderberg-kokouksen aiheina Venäjä ja pakolaiskriisi – osallistujana Björn Wahlroos

“Vuosittain järjestettävää Bilderberg-kokousta ympäröi salamyhkäisyyden verho.

Työntekijät asentavat turva-aitoja tämänvuotisen kokouspaikan hotelli Taschenbergpalaisin ulkopuolella Dresdenissä.

Torstaina alkava Bilderberg-kokous kestää tänä vuonna neljä päivää ja se järjestetään Saksan Dresdenissä. Kovin paljoa perinteikkäästä kokoontumisesta ei tiedetä, sillä ajankohdan ja paikan lisäksi tapahtumasta on tänäkin vuonna tiedotettu varsin niukasti.

Kokous on epävirallinen, ja vieraiksi kutsutaan yhteiskunnallisia merkkihenkilöitä sekä Euroopasta että Pohjois-Amerikasta. Tämänvuotinen vieraslista on julkaistu Bilderberg-ryhmän verkkosivuilla ja se sisältää 130 muun muassa politiikan, liike-elämän, tieteen ja media-alan vaikuttajaa 20 maasta.

Suomesta mystiseen kokoukseen on kutsuttu tällä kertaa Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordean hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos sekä Matti Apunen, Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n johtaja. Apunen on kutsuttuna jo kuudetta kertaa peräkkäin.

Asialista tiedetään ainakin osittain. Kokouksen keskusteluaiheiksi on ilmoitettu muun muassa Kiina, Venäjä, pakolaiskriisi, Lähi-idän tilanne, kyberturvallisuus ja energian hinta. Arvoitukseksi jää kokouksen todellinen sisältö ja se, mihin ryhmän keskinäisissä pohdinnoissa päädytään. Keskustelujen sisällöstä ei nimittäin kerrota julkisuuteen eikä myöskään mediaa päästetä paikalle seuraamaan tilaisuuksia.

Salamyhkäinen kokous on tästä johtuen herättänyt runsaasti spekulaatioita ja jopa salaliittoteorioita. Bilderberg-ryhmä itse ilmoittaa toimivansa keskustelufoorumina merkittävissä taloutta, ympäristöä ja turvallisuutta käsittelevissä asioissa. Bilderberg-kokous pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1954 Hollannin Oosterbeekissä, Hotel de Bilderbergissä, mistä juontaa myös kokouksen nimi.

Bilderbergiä ympäröivät myös vahvat turvatoimet. Tämänvuotinen kokouspaikka, hotelli Taschenbergpalais Dresdenissä, eristetään ulkopuolisilta turva-aidalla.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016060821697290_ul.shtml

 

8.6.2016: Katso lista osallistujista – 126 supervaikuttajaa kokoontuu Bilderbergin suljettujen ovien taakse

“Bilderberg-kokoukseen matkaavat muiden muassa IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde, EU-komission entinen puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ja Bilderberg-veteraani Henry Kissinger.

Huomenna Saksan Dresdenissä alkavan Bilderberg-kokouksen asialistalla on tänä vuonna muun muassa Kiina, Euroopan talouskasvu ja pakolaiskriisi, Yhdysvaltojen poliittinen ilmapiiri, kyberturvallisuus, energia-alan geopolitiikka, työväki ja keskiluokka sekä teknologiset innovaatiot.

Kokouksen tarkasta sisällöstä ei kuitenkaan tiedä muu kuin kokousväki.

Bilderberg noudattaa niin sanottua Chatham House -sääntöä, jonka mukaan kokouksessa esitettyä tietoa saa käyttää, kunhan asiasisältöä ei yhdistetä sen esittäjään.

Kokousta johtaa ranskalainen Henri de Castries, joka on toiminut pitkään vakuutusyhtiö AXA:n johdossa.

Osallistujista noin kolmannes on Pohjois-Amerikasta ja loput Euroopasta. Kokousväestä kolmannes kuuluu poliittiseen eliittiin ja loput lähinnä elinkeinoelämän johtajiin. Joukossa on myös kourallinen tiedemiehiä.

Suomesta osallistujia on kaksi, Evan Matti Apunen ja muun muassa Nordean hallitusta johtaja Björn Wahlroos.

Ruotsista osallistujia on kolme. Mukana on muun muassa valtiovarainministeri Magdalena Andersson.

Tanskalaisia kokouksessa on neljä ja norjalaisia kolme. Mukana on muun muassa Norjan ulkoministeri Börge Brende.

Tunnettuja nimiä ovat lisäksi Hollannin pääministeri Mark Rutte, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble, IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde, EU-komission entinen puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, Saksan Ifo-instituutin johtaja Hans-Werner Sinn ja

Mediamaailmasta paikalla ovat muun muassa Financial Timesin Martin Wolf, Wall Street Journalin kolumnisti Peggy Noonan, Bloombergin päätoimittaja John Micklethwait ja Economistin päätoimittaja Zanny Minton Beddoes.

Kokousväestä valtaosa on miehiä. Joukossa on noin 20 naista.

He osallistuvat Bilderbergiin tänä vuonna
Kutsuttujen joukossa on enimmäkseen miehiä

Bilderberg-kokouksen osallistujalista vuonna 2016
CHAIRMAN
Castries, Henri de (FRA), Chairman and CEO, AXA Group

Aboutaleb, Ahmed (NLD), Mayor, City of Rotterdam
Achleitner, Paul M. (DEU), Chairman of the Supervisory Board, Deutsche Bank AG
Agius, Marcus (GBR), Chairman, PA Consulting Group
Ahrenkiel, Thomas (DNK), Permanent Secretary, Ministry of Defence
Albuquerque, Maria Luís (PRT), Former Minister of Finance; MP, Social Democratic Party
Alierta, César (ESP), Executive Chairman and CEO, Telefónica
Altman, Roger C. (USA), Executive Chairman, Evercore
Altman, Sam (USA), President, Y Combinator
Andersson, Magdalena (SWE), Minister of Finance
Applebaum, Anne (USA), Columnist Washington Post; Director of the Transitions Forum, Legatum Institute
Apunen, Matti (FIN), Director, Finnish Business and Policy Forum EVA
Aydin-Düzgit, Senem (TUR), Associate Professor and Jean Monnet Chair, Istanbul Bilgi University
Barbizet, Patricia (FRA), CEO, Artemis
Barroso, José M. Durão (PRT), Former President of the European Commission
Baverez, Nicolas (FRA), Partner, Gibson, Dunn & Crutcher
Bengio, Yoshua (CAN), Professor in Computer Science and Operations Research, University of Montreal
Benko, René (AUT), Founder and Chairman of the Advisory Board, SIGNA Holding GmbH
Bernabè, Franco (ITA), Chairman, CartaSi S.p.A.
Beurden, Ben van (NLD), CEO, Royal Dutch Shell plc
Blanchard, Olivier (FRA), Fred Bergsten Senior Fellow, Peterson Institute
Botín, Ana P. (ESP), Executive Chairman, Banco Santander
Brandtzæg, Svein Richard (NOR), President and CEO, Norsk Hydro ASA
Breedlove, Philip M. (INT), Former Supreme Allied Commander Europe
Brende, Børge (NOR), Minister of Foreign Affairs
Burns, William J. (USA), President, Carnegie Endowment for International Peace
Cebrián, Juan Luis (ESP), Executive Chairman, PRISA and El País
Charpentier, Emmanuelle (FRA), Director, Max Planck Institute for Infection Biology
Coeuré, Benoît (INT), Member of the Executive Board, European Central Bank
Costamagna, Claudio (ITA), Chairman, Cassa Depositi e Prestiti S.p.A.
Cote, David M. (USA), Chairman and CEO, Honeywell
Cryan, John (DEU), CEO, Deutsche Bank AG
Dassù, Marta (ITA), Senior Director, European Affairs, Aspen Institute
Dijksma, Sharon A.M. (NLD), Minister for the Environment
Döpfner, Mathias (DEU), CEO, Axel Springer SE
Dudley, Robert (GBR), Group Chief Executive, BP plc
Dyvig, Christian (DNK), Chairman, Kompan
Ebeling, Thomas (DEU), CEO, ProSiebenSat.1
Elkann, John (ITA), Chairman and CEO, EXOR; Chairman, Fiat Chrysler Automobiles
Enders, Thomas (DEU), CEO, Airbus Group
Engel, Richard (USA), Chief Foreign Correspondent, NBC News
Fabius, Laurent (FRA), President, Constitutional Council
Federspiel, Ulrik (DNK), Group Executive, Haldor Topsøe A/S
Ferguson, Jr., Roger W. (USA), President and CEO, TIAA
Ferguson, Niall (USA), Professor of History, Harvard University
Flint, Douglas J. (GBR), Group Chairman, HSBC Holdings plc
Garicano, Luis (ESP), Professor of Economics, LSE; Senior Advisor to Ciudadanos
Georgieva, Kristalina (INT), Vice President, European Commission
Gernelle, Etienne (FRA), Editorial Director, Le Point
Gomes da Silva, Carlos (PRT), Vice Chairman and CEO, Galp Energia
Goodman, Helen (GBR), MP, Labour Party
Goulard, Sylvie (INT), Member of the European Parliament
Graham, Lindsey (USA), Senator
Grillo, Ulrich (DEU), Chairman, Grillo-Werke AG; President, Bundesverband der Deutschen Industrie
Gruber, Lilli (ITA), Editor-in-Chief and Anchor “Otto e mezzo”, La7 TV
Hadfield, Chris (CAN), Colonel, Astronaut
Halberstadt, Victor (NLD), Professor of Economics, Leiden University
Harding, Dido (GBR), CEO, TalkTalk Telecom Group plc
Hassabis, Demis (GBR), Co-Founder and CEO, DeepMind
Hobson, Mellody (USA), President, Ariel Investment, LLC
Hoffman, Reid (USA), Co-Founder and Executive Chairman, LinkedIn
Höttges, Timotheus (DEU), CEO, Deutsche Telekom AG
Jacobs, Kenneth M. (USA), Chairman and CEO, Lazard
Jäkel, Julia (DEU), CEO, Gruner + Jahr
Johnson, James A. (USA), Chairman, Johnson Capital Partners
Jonsson, Conni (SWE), Founder and Chairman, EQT
Jordan, Jr., Vernon E. (USA), Senior Managing Director, Lazard Frères & Co. LLC
Kaeser, Joe (DEU), President and CEO, Siemens AG
Karp, Alex (USA), CEO, Palantir Technologies
Kengeter, Carsten (DEU), CEO, Deutsche Börse AG
Kerr, John (GBR), Deputy Chairman, Scottish Power
Kherbache, Yasmine (BEL), MP, Flemish Parliament
Kissinger, Henry A. (USA), Chairman, Kissinger Associates, Inc.
Kleinfeld, Klaus (USA), Chairman and CEO, Alcoa
Kravis, Henry R. (USA), Co-Chairman and Co-CEO, Kohlberg Kravis Roberts & Co.
Kravis, Marie-Josée (USA), Senior Fellow, Hudson Institute
Kudelski, André (CHE), Chairman and CEO, Kudelski Group
Lagarde, Christine (INT), Managing Director, International Monetary Fund
Levin, Richard (USA), CEO, Coursera
Leyen, Ursula von der (DEU), Minister of Defence
Leysen, Thomas (BEL), Chairman, KBC Group
Logothetis, George (GRC), Chairman and CEO, Libra Group
Maizière, Thomas de (DEU), Minister of the Interior, Federal Ministry of the Interior
Makan, Divesh (USA), CEO, ICONIQ Capital
Malcomson, Scott (USA), Author; President, Monere Ltd.
Markwalder, Christa (CHE), President of the National Council and the Federal Assembly
McArdle, Megan (USA), Columnist, Bloomberg View
Michel, Charles (BEL), Prime Minister
Micklethwait, John (USA), Editor-in-Chief, Bloomberg LP
Minton Beddoes, Zanny (GBR), Editor-in-Chief, The Economist
Mitsotakis, Kyriakos (GRC), President, New Democracy Party
Morneau, Bill (CAN), Minister of Finance
Mundie, Craig J. (USA), Principal, Mundie & Associates
Murray, Charles A. (USA), W.H. Brady Scholar, American Enterprise Institute
Netherlands, H.M. the King of the (NLD)
Noonan, Michael (IRL), Minister for Finance
Noonan, Peggy (USA), Author, Columnist, The Wall Street Journal
O’Leary, Michael (IRL), CEO, Ryanair Plc
Ollongren, Kajsa (NLD), Deputy Mayor of Amsterdam
Özel, Soli (TUR), Professor, Kadir Has University
Papalexopoulos, Dimitri (GRC), CEO, Titan Cement Co.
Petraeus, David H. (USA), Chairman, KKR Global Institute
Philippe, Edouard (FRA), Mayor of Le Havre
Pind, Søren (DNK), Minister of Justice
Ratti, Carlo (ITA), Director, MIT Senseable City Lab
Reisman, Heather M. (CAN), Chair and CEO, Indigo Books & Music Inc.
Rubin, Robert E. (USA), Co-Chair, Council on Foreign Relations
Rutte, Mark (NLD), Prime Minister
Sawers, John (GBR), Chairman and Partner, Macro Advisory Partners
Schäuble, Wolfgang (DEU), Minister of Finance
Schieder, Andreas (AUT), Chairman, Social Democratic Group
Schmidt, Eric E. (USA), Executive Chairman, Alphabet Inc.
Scholten, Rudolf (AUT), CEO, Oesterreichische Kontrollbank AG
Schwab, Klaus (INT), Executive Chairman, World Economic Forum
Sikorski, Radoslaw (POL), Senior Fellow, Harvard University; Former Minister of Foreign Affairs
Simsek, Mehmet (TUR), Deputy Prime Minister
Sinn, Hans-Werner (DEU), Professor for Economics and Public Finance, Ludwig Maximilian University of Munich
Skogen Lund, Kristin (NOR), Director General, The Confederation of Norwegian Enterprise
Standing, Guy (GBR), Co-President, BIEN; Research Professor, University of London
Thiel, Peter A. (USA), President, Thiel Capital
Tillich, Stanislaw (DEU), Minister-President of Saxony
Vetterli, Martin (CHE), President, NSF
Wahlroos, Björn (FIN), Chairman, Sampo Group, Nordea Bank, UPM-Kymmene Corporation
Wallenberg, Jacob (SWE), Chairman, Investor AB
Weder di Mauro, Beatrice (CHE), Professor of Economics, University of Mainz”

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2016/06/08/katso-lista-osallistujista-126-supervaikuttajaa-kokoontuu-bilderbergin-suljettujen-ovien-taakse/20166178/12?n=1