6.5.2015: Myrsky tuhosi pikkukaupungin Saksassa

“Mahdollinen tornado aiheutti suurta tuhoa saksalaisessa Bützowin pikkukaupungissa tiistaina. Voimakkaat tuulet repivät kattoja ja heittivät autoja nurin.

Voimakkaat myrskytuulet ovat aiheuttaneet tuhoa erityisesti Pohjois-Saksassa. Bützowin pikkukaupunki Saksan pohjoisrannikon tuntumassa kärsi vakavia vahinkoja, kun mahdollinen tornado iski kaupunkiin.

Tuuli heitteli kattotiiliä pitkin katuja, heitti autoja nurin ja kaatoi satoja puita. Paikalliset tiedotusvälineet sanoivat, että kaupunkiin iski tornado. Saksan ilmatieteenlaitos totesi, että alueen halki kulki suurikokoinen trombi, ja että niitä esiintyi muuallakin myrskyalueella monin paikoin.

Yksi ihminen kuoli Hampurissa tuulen mukana lentäneiden tavaroiden osuttua häneen ja ainakin 30 on loukkaantunut. Useita autoja tuhoutui.

Salamatutkat rekisteröivät jopa 230 000 salamaa, joista suurin osa iski Saksan ja Tanskan alueella.

Eräs silminnäkijä kuvaili myrskyä mielipuoliseksi.

– Pilvet näyttivät hyvin oudoilta ja kun menin ulos, tuuli ja sade iskivät kuin nyrkki naamaan. Se oli aivan hullua, en ole koskaan nähnyt mitään samanlaista, mies kuvaili uutistoimisto Reutersille.

Ukkosmyrskyt, joiden tuulennopeus oli jopa 28 metriä sekunnissa, nousivat kevään tähän mennessä lämpimimmän ja kosteimman päivän jälkeen. Lämpötila oli alueella lähellä 30 astetta.”

http://yle.fi/uutiset/myrsky_tuhosi_pikkukaupungin_saksassa_se_oli_hullua__video/7975139

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1430956901993.html