6.10.2017: Venäläiskansanedustaja: Pohjois-Korea valmis uuteen ohjuskokeeseen

“Pohjois-Korea esitteli venäläisdelegaatiolle ohjustekniikkaa, jonka avulla se sanoo pystyvänsä iskemään Yhdysvaltain länsirannikolle asti.

Pohjois-Koreassa vierailulla ollut Venäjän parlamentin ulkoasiainvaliokunnan jäsen Anton Morozov kuvailee tunnelmaa maassa riidanhaluiseksi. Morozov palasi kahden kansanedustajatoverinsa kanssa Pjongjangista Moskovaan tänään perjantaina.

– He valmistelevat uutta pitkänmatkan ohjuskoetta, joka on määrä tehdä lähitulevaisuudessa, Morozov kertoi uutistoimisto RIA:lle.

Morozovin mukaan isännät esittivät vierailleen matemaattisia laskelmia, joiden oli määrä todistaa, että Pohjois-Korean ohjukset pystyvät iskemään Yhdysvaltain länsirannikolle asti.

Pohjois-Korea on viime kesästä lähtien sanonut, että sen mannertenväliset ballistiset ohjukset yltävät USA:n maaperälle saakka. Se on myös tehnyt useita ydinkokeita – viimeksi runsas kuukausi sitten.”

https://yle.fi/uutiset/3-9870740