29.8.2017: Pohjois-Korea ampui ohjuksen Japanin yli, turvallisuusneuvosto koolle

“YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu kiireelliseen hätäistuntoon Pohjois-Korean viime yönä tekemän ohjuskokeen takia.

Pohjois-Korean viime yönä tekemä ohjuskoe on aiheuttanut YK:n turvallisuusneuvoston kokoon kutsumisen. Hätäkokousta ovat pyytäneet Japani ja Yhdysvallat.

Pohjois-Korea laukaisi maan pääkaupungista Pjongjangista ohjuksen, joka lensi Japanin yli aamuvarhaisella Korean aikaa eli puolelta öin Suomen aikaa.

Japanilaistietojen mukaan ohjus hajosi ja putosi mereen 1 180 kilometriä itään Hokkaidon saaresta.

Japanilaiset eivät yrittäneet ampua ohjusta alas, mutta BBC:n mukaan Hokkaidon saarelle annettiin varoitus ja asukkaita kehotettiin menemään suojaan.

Ohjuksen lentomatka on arvioitu 2 700 kilometriksi. Ohjus oli luultavasti vastikään kehitetty keskipitkänmatkan Hwasong-12. Se kohosi 550 kilometrin korkeuteen, mikä oli vähemmän kuin aiemmissa ohjuskokeissa.

Japanin pääministeri Shinzo Abe on Ylen mukaan sanonut Japanin tekevän kaikkensa suojellakseen kansalaisiaan. Maan hallituksen edustaja on todennut maan tekevän tarvittavat toimet ohjuskokeen takia.

Abe sanoi MTV:n mukaan laukaisun jälkeen toimittajille, että pöyristyttävä ohjuslaukaisu Japanin yli on ennenkuulumaton ja erittäin vakava uhka, joka vahingoittaa suuresti rauhaa ja vakautta alueella.

Abe on puhunut myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa puhelimitse laukaisun jälkeen. Aben mukaan Trump on hänen kanssaan samaa mieltä painostuksen lisäämisestä Pohjois-Koreaa kohtaan.”

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/etela_korea_pkorea-69443