29.7.2015: Obama hyväntuulisena Afrikassa: ”Itse asiassa uskon, että olen aika hyvä presidentti”

“Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on Afrikan-kiertueella. Tiistaina vuorossa oli Etiopia.

– Itse asiassa uskon, että olen aika hyvä presidentti. Jos voisin vielä yrittää presidentiksi, uskon, että voittaisin. Mutta en voi. On vielä paljon, mitä haluaisin tehdä, jotta Amerikka pysyy liikkeessä. Laki on kuitenkin laki eikä kukaan ole lain yläpuolella. Ei edes presidentti, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi tuhatpäiselle etiopialaisyleisölle tiistaina puheessaan.

Presidentin hyväntuulinen ja hymyssäsuin antama puhe sai osakseen suosionosoituksia ja naurahduksia. Obama viljeli puheessaan paljon huumoria ja muun muassa yhdysvaltalaiskanava CNN:n siteeraama kohta oli yksi näistä hetkistä.

Presidentillä oli kuitenkin puheessaan tärkeä sanoma eri Afrikan maiden tasapainon ylläpitämiseksi.

Obama otti kantaa niiden mantereen maiden johtajiin, jotka eivät ole luopuneet vallastaan, vaikka laki niin olisi määrännytkin.

Obama on ensimmäinen yhdysvaltalaispresidentti, kuka on puhunut Afrikan unionille Afrikassa.

– Afrikan demokraattinen kehitys on vaarassa, jos johtajat eivät suostu astumaan valta-asemastaan alas, kun heidän kautensa päättyy. Antakaa minun olla täysin rehellinen edessänne: en ymmärrä tätä ollenkaan, Obama sanoi ja sai raikuvat suosionosoitukset.

Obama on toisella presidenttikaudellaan. Yhdysvalloissa valitaan uusi presidentti ensi vuoden lopulla.

Obama sanoi puheessaan myös, että hän rakastaa työtään ja että hän kuitenkin odottaa aikaa presidenttiyden jälkeen.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1438057539874.html