28.8.2015: Lasten hyväksikäytöstä syytetty entinen arkkipiispa löydettiin kuolleena Vatikaanissa

“Puolalainen Józef Wesołowski oli korkea-arvoisin seksuaalirikoksista syytetty kirkon edustaja. Vatikaanin mukaan kuolemansyyn selvittäminen vaatii lisäselvityksiä, vaikka alustavat tutkimukset viittaavaat luonnolliseen kuolemaan. Wesołowskin kuolema on takaisku paavi Franciscuksen taistelulle pedofiliaa vastaan.

Wesołowski löydettiin kuolleena asunnostaan Vatikaanista varhain perjantaiaamuna. Vatikaanin tiedotteen mukaan alustavat kuolinsyy tutkimukset viittaavat luonnolliseen kuolemaan, mutta tapaus vaatii lisäselvityksiä.

67-vuotias Wesołowski oli syytettynä viisi vuotta kestäneestä alaikäisten lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäillyt rikokset tapahtuivat hänen olleessaan Vatikaanin suurlähettiläs Dominikaanisessa tasavallassa vuosina 2008–2013. Italialaisen Il Corriere Della Sera -sanomalehden mukaan Wesołowskin hallusta löydettiin lisäksi yli 100 000 lapsipornovalokuvaa ja videota.

Wesołowski oli erotettu virastaan ja odotti oikeudenkäyntiä
Wesołowski kutsuttiin takaisin Roomaan kaksi vuotta sitten ja hänet erotettiin arkkipiispanvirastaan. Oikeudenkäynnin oli määrä alkaa tämän vuoden heinäkuussa, mutta Wesołowski sairastui vakavasti ensimmäisen oikeusistunnon aattona. Vatikaani ei kyselyistä huolimatta kertonut, mihin Wesołowski oli sairastunut. Tämä herätti kesällä runsaasti huomiota, sillä vielä oikeudenkäyntiä edeltävinä päivinä Wesołowskin kerrottiin olleen hyvävointinen.

Oikeudenkäynnistä piti tulla ainutlaatuisen laaja, sillä Wesołowski oli korkea-arvoisin pedofiliasta syytetty Vatikaanin virkamies. Tapaus sai osakseen laajaa huomiota tiedotusvälineissä ympäri maailman, ja sitä pidettiin testinä sille, miten paavi Franciscuksen onnistuisi siivoamaan katolista kirkkoa lasten hyväksikäyttöskandaaleista.

Wesołowskin tapaus oli testi paavi Franciscuksen kovalle linjalle
Paavi Franciscus lupasi pian virkaan astuttuaan omaksua nollatoleranssin lasten hyväksikäyttöä kohtaan. Hän muutti Vatikaanin hallintokoneiston toimintaa siten, että hyväksikäyttötapausten selvittäminen olisi helpompaa.

Paavi Franciscus myös halusi, että Wesołowskin oikeudenkäynnin tuomareista yksikään ei kuulu papistoon. Oikeudenkäynti olisi myös tässä mielessä ollut ensimmäinen laatuaan Vatikaanissa.

Wesołowskin erottaminen arkkipiispan virasta oli äärimmäisen harvinainen toimenpide. Se mahdollisti hänen tuomisensa rikosoikeudelliseen vastuuseen, sillä virasta erotettuna Wesołowski menetti rikosoikeudellisen syytesuojansa. Hänet oli määrätty kotiarestiin, mutta pääsi kuitenkin liikkumaan vapaasti Vatikaanivaltion 44 hehtaarin alueella.

Wesołowskin yllättävä kuolema on takaisku paavi Franciscuksen taistelulle kirkon sisällä tapahtuvaa lasten hyväksikäyttöä vastaan. Wesołowskin tuomitseminen syyttäjän esittämään usean vuoden vankeuteen olisi ollut viesti siitä, että Franciscuksen kova linja toimii.”

http://yle.fi/uutiset/lasten_hyvaksikaytosta_syytetty_entinen_arkkipiispa_loydettiin_kuolleena_vatikaanissa/8262599