28.7.2015: Obama tapasi Etiopiassa Lucy-luurangon

“Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vierailee Afrikassa osittain päästäkseen käymään esi-isiensä mantereella. Eilen hänelle esiteltiin myös erilainen esi-isä: 3,2 miljoonan vuoden ikäinen, Lucy-nimellä tunnettu osittainen hominidin luuranko.

Luuranko kuljetettiin Obaman nähtäville Etiopian presidentin palatsiin salaa ja tiukkojen turvatoimien alla. Obama sai koskettaa yhtä luista, mitä ei yleensä sallita muille kuin tutkijoille.

”Tavattuaan” Lucyn Obama sanoi kunnioittavansa Etiopiaa ihmiskunnan synnyinpaikkana.

–  Kun näemme esi-isämme, saamme muistutuksen siitä, että etiopialaiset, amerikkalaiset, ja kaikki maailman ihmiset ovat osa samaa ihmisperhettä, samaa ketjua, presidentti totesi.

Tilanne sai myös poliittisen käänteen, kun yksi luita Obamalle esitellyt tutkija viittasi republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoittelevaan miljardööriin Donald Trumpiin. Trump väitti pitkään, ettei Obama ole syntynyt Yhdysvalloissa.

– Luuranko osoittaa, että jokainen ihminen, myös Donald Trump, on kulkenut samaa ketjua pitkin, tutkija sanoi viitaten Lucyn rooliin ihmisen evoluutiossa.”

http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/799328/Obama+tapasi+Etiopiassa+Lucyluurangon