27.9.2015: Harvinainen superkuu pimenee ensi yönä

“Maanantaina aamuyöstä voi ihailla harvinaista superkuunpimennystä. Edellisen kerran vastaava verikuu nähtiin yli 30 vuotta sitten.

Täysikuu ja täydellinen kuunpimennys, samaan aikaan, kun kuu on kiertoradallaan lähimpänä maata. Näin syntyy superkuunpimennys. Täydellinen kuunpimennys nähdään ensi maanantaina aamuyöllä koko Suomessa.

Täydellisessä kuunpimennyksessä Aurinko, Maa ja Kuu ovat samalla suoralla linjalla. Kuu ei varsinaisesti pimene, vaan muuttuu syvän punaiseksi eli niin sanotuksi punaiseksi verikuuksi. Tämä johtuu siitä, että Maan ilmakehä taittaa osan Auringon valosta Kuun pintaan, vaikka kuu onkin maan varjossa. Vain pisimmät valon aallonpituudet eli punaiset ja oranssit jatkavat koko ilmakehän läpi Kuuhun, kun muut siroavat ilmakehässä. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, kuu katoaisi kokonaan näkyvistä.

Superkuuta ja täydellistä kuunpimennystä nähdään harvoin samana päivänä, viimeksi vuonna 1982 ja seuraavan kerran vuonna 2033. Suomessa se ei kuitenkaan näy, koska kuu on tällöin horisontin alapuolella. Suomessa seuraava superkuunpimennys nähdään vasta vuonna 2036.

Kuunpimennys on melko verkkainen tapahtuma, jossa ei tapahdu nopeita muutoksia. Täydellisimmillään kuunpimennys näkyy Suomessa varhain maanantaiaamuna kello 5.47. Täydellinen pimennys alkaa kello 5.11, kun kuu kulkee maan varjoon, ja päättyy kello 6.24.

Kuunpimennystä pystyy tarkkailemaan hyvin paljain silmin, kiikareilla tai kaukoputkella. Kuuta kannattaa tähyillä lännen ja lounaan väliseltä taivaalta.

Kuunpimennys pitäisi näkyä säätilan puolesta ainakin Pohjanmaan rannikolla ja Lounais-Suomessa. Ylen meteorologin Joonas Koskelan mukaan täysin selkeätä ei ole luvassa, ja syksyllä voi esiintyä sumuja, mutta myös pääkapunkiseudulla on mahdollisuus, että kuu näyttäytyy pilvien lomasta.

Superkuunpimennyksen kulku
Puolivarjopimennys alkaa klo 3.10

Osittainen vaihe alkaa klo 4.07

Täydellinen vaihe alkaa klo 5.11

Pimennys syvimmillään klo 5.47

Täydellinen vaihe päättyy klo 6.24

Kuu laskee Helsingissä klo 7.26

Osittainen vaihe päättyy klo 7.28

Kuu laskee Oulussa klo 7.29

Kuu laskee Utsjoella klo 7.34

Puolivarjopimennys päättyy klo 8.24″

http://yle.fi/uutiset/harvinainen_superkuu_pimenee_ensi_yona__laheta_oma_kuvasi_punaisesta_kuusta/8334651