27.4.2016: Yhdysvaltain superhävittäjät saapuivat ensi kertaa Liettuaan

“Kaksi Yhdysvaltain ilmavoimien F-22 Raptor -hävittäjää laskeutui keskiviikkona ensivierailulle Liettuaan.

Reutersin mukaan hävittäjävierailun tarkoitus on olla voimannäyttö Venäjälle ja tuenosoitus Baltian maille.

Tilanne Baltiassa on kiristynyt jälleen viime aikoina, etenkin kun venäläishävittäjät tekivät vaarallisen läheltä ohilentoja Yhdysvaltain laivaston ohjushävittäjälaivan luona Itämerellä.

Aiemmin tällä viikolla kaksi F-22 -hävittäjää teki ensimmäisen vierailun Romaniaan. Viime vuonna Raptorit kävivät jo Puolassa ja Virossa.

Raptorit tekivät 20 minuutin lentoshow’n saapuessaan Liettuan Siauliain lentotukikohtaan keskiviikkona. Esitykseen kuului kolme matalalla tehtyä ylilentoa ja ilma-akrobatiaa. Koneita vastassa oli Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite.

– Mainitsematta mitään naapurimaata, niin voin todeta, ettei kenelläkään ole mitään asiaa pullistella meitä kohtaan, Grybauskaite kertoi.

– Tämä vierailu on osoitus siitä, että Yhdysvallat kunnioittaa sitoumuksiaan ja on valmis puolustamaan aluettamme moderneimmalla kalustollaan.

F-22 Raptor on Yhdysvaltain parhaaksi luokiteltu ilmaherruushävittäjä. Sitä ei saa kongressin päätöksen mukaan myydä Yhdysvaltain ulkopuolelle.”
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001167488.html