25.6.2016: Brittituristit pulassa maailmalla – romahtanut punta ei kelpaa valuutanvaihtajille

”The Telegraphin mukaan ulkomailla matkaavat britit ovat joutuneet ongelmiin punnan kurssin romahtamisen takia.

Britit tunnetaan laajalta matkustavaisena ja turismiin taipuvaisena kansana. EU:sta eroa suosittavan kansanäänestyksen jälkimainingeissa brittituristeja on kohdannut ongelma: puntia ei suostuta vaihtamaan paikalliseen valuuttaan.

The Telegraph kertoo, että romahtaneen punnan kurssin takia turistit Kreikassa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Bulgariassa ovat kohdanneet ongelman.

Australiassa Kansainliiton pankki ja NAB ovat jäädyttäneet puntien vaihtamisen. Kansainliiton pankki ilmoitti asiasta Twitterissä seuraavasti:

– Olemme pahoillamme, mutta äskeisen kansanäänestyksen tuloksen takia joudumme väliaikaisesti keskeyttämään Britannian puntien vaihtamisen ja rahansiirrot, jotka eivät sisällä Australian dollareita.

Pankin mukaan keskeytys jatkuu maanantaihin 27.6. asti.

The Telegraphin mukaan Kosin saarella lomailevat kertovat, että ettei rahanvaihto onnistu, sillä Euroopan keskuspankki ei ole antanut punnalle virallista vaihtokurssia.

Keskuspankin omien sivujen mukaan vaihtokurssi euroon nähden on tällä hetkellä 0.80750.

Brittiläinen matkayhtiö Thomas Cook jäädytti verkkokauppansa valuuttamyynnin perjantaina epätavallisen suuren kysynnän vuoksi.

Antamassaan tiedotteessa yhtiö kertoo keskittyvänsä hankkimaan tarpeeksi valuuttaa pystyäkseen vastaamaan kaikkiin valuuttaostoihin.

– Niiden, jotka eivät ole vielä varanneet matkojaan, mutta suunnittelevat ulkomaanmatkaa kesällä tai myöhemmin tänä vuonna, kannattaa tehdä kotiläksyjä ennen päätöstä, toteaa Andrew Brown Post Office Travel Money -yhtiöstä The Telegraphille.

Yhtiö vastaa noin neljänneksestä Britannian ulkomaisen valuutan vaihtoliikenteestä.

– Budjetin koko voi muuttua huomattavasti, mikäli valitsee matkakohteeksi maan, jossa punnan kurssi on vahva ja jossa elinkustannukset ovat matalat, Brown jatkaa.

Brexit

Iso-Britannia äänesti Euroopan unionista eroamisesta (Brexit) tai sinne jäämisestä (Bremain) neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 23.6.

Äänestystulos ratkesi perjantaiaamuna. 52 prosenttia briteistä äänesti eron puolesta, 48 prosenttia sitä vastaan.

Markkinoilla tulos aiheutti rajun reaktion: pörssikurssit lähtivät jyrkkään laskuun ja punnan kurssi putosi alimmilleen yli 30 vuoteen.

Äänestyksen jälkeen Britannian pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa tehtävästään lokakuussa.

Eroprosessi alkaa vasta, kun Britannian seuraava pääministeri ilmoittaa asiasta Eurooppa-neuvostolle.”

 

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001208076.html