24.8.2015: Tutkija: Sotilaallinen yhteenotto Itämerellä “otettava huomioon”

“Suomen lähialueilla lentää tänä päivänä paljon enemmän sotilaskoneita kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Aseellinen konflikti alueella on tänä päivänä “otettava huomioon”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Sotilaskoneet lentävät Itämerellä huomattavasti useammin kuin vielä viitisen vuotta sitten. Samalla jännitys alueella on lisääntynyt, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak.

– Kymmenen vuotta sitten ajatus, että Itämerellä voisi olla sotilaallinen konflikti, oli käytännössä poissuljettu. Ei se ole nytkään todennäköistä, mutta yhteenoton mahdollisuus on otettava huomioon. Näen tässä hyvin ison muutoksen.

Viranomaiset vaitonaisina
Kahden yhdysvaltalaisen sotilaskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa eilen Ahvenanmaan eteläpuolella.

Suomen puolustusministeriön mukaan C-17 kuljetuskoneet lensivät idästä länteen kello viiden aikaan eilen iltapäivällä. Epäilty loukkaus kesti hieman yli 15 minuuttia.

Yhdysvaltojen Suomen suurlähetystö on tietoinen epäillystä loukkauksesta. Mahdollisella loukkauksella tuskin on diplomaattisia seurauksia, Charly Salonius-Pasternak arvelee.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kommentoi, että tapausta tutkitaan normaaliin tapaan.

– Rajavartiosto on saanut tehtävän selvittää asia. Nyt tutkitaan asia, ja jos aihetta ilmenee niin annetaan palaute.

Puolustusministeriö ei kommentoi asiaa tässä vaiheessa.

Rajavartiolaitos on yhtä vaitonainen. Tutkinnanjohtaja Rasmus Friman Länsi-Suomen merivartiostosta vahvistaa vain, että tutkinta on käynnissä. Friman arvioi, että tutkinta kestää vähintään useita viikkoja.

Puolustusvoimien viestintäjohtaja Mika Kalliomaa ei myöskään kerro yksityiskohtia tapauksesta. Hänen mukaansa Suomen ilmatilaa loukataan harvoin.

– Viime vuonna niitä oli kuusi, tänä vuonna tämä oli toinen. Loukkaukset ovat kovin harvinaisia, toivottavasti ne jäisivät kokonaan pois.”

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tutkija-sotilaallinen-yhteenotto-itamerella-otettava-huomioon/5278658

 

Lue myös:

27.6.2015: Varoitus USA:n aikeista tuhota Eurooppa liikaa Verkkouutisille: Tämä sensuroitiin tänään!