24.4.2016: Obama vetosi taas britteihin: Pysykää osana EU:ta

“Yhdysvaltain presidentti toivoo EU-myönteisten puheidensa vaikuttaneen brittiäänestäjiin. Lontoosta Obama jatkoi matkaansa Saksaan taivuttelemaan saksalaisia vapaakauppasopimuksen puolelle.

Lontoossa vieraillut Yhdysvaltain presidentti on toistanut vetoomuksensa Britannian EU-jäsenyyden jatkumisesta.

Yhdysvallat haluaa liittolaismaansa istuvan jatkossakin neuvottelupöydissä vaikuttamassa niihin maihin, jotka eivät ehkä näe asioita Yhdysvaltain kannalta, presidentti Barack Obama sanoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.

Obaman mukaan Britannia menettäisi EU-erossa vaikutusvaltaansa sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti. Obama toisti myös varoituksensa, että kahdenvälisten kauppasopimusten neuvottelu Yhdysvaltain kanssa ei sujuisi yhdessä yössä, sillä Britannialle ei olisi luvassa minkäänlaista erityiskohtelua.

– Voisi mennä viisi tai kymmenenkin vuotta, ennen kuin saisimme jotain aikaiseksi, Obama sanoi.

Samanlainen viesti kuultiin monta kertaa Obaman kolmen päivän Lontoon-vierailun aikana. Britannian EU-eron puolesta kampanjoivia lausunnot ovat ärsyttäneet. Obama perusteli puheitaan BBC:lle Yhdysvaltain ja Britannian erityissuhteella ja sanoi toivovansa, että on saanut taivuteltua joitakin brittejä kannalleen.

– Toivon, että tällä on ollut jonkinlainen vaikutus äänestäjien ajatteluun, Obama sanoi.

Britanniassa järjestetään kansanäänestys EU-jäsenyydestä juhannuksen korvilla.

Obama jatkoi Saksaan kauppaamaan TTIP-sopimusta
Britanniasta Obama jatkoi Euroopan-matkaansa Saksaan, jossa hän tapaa liittokansleri Angela Merkelin. Merkel ja Obama vierailevat sunnuntaina Hannoverin teollisuusmessuilla tapaamassa yhdysvaltalaisia ja saksalaisia yritysjohtajia.

Saksassa tulkitaan, että Obaman käynnin päätarkoitus on koettaa vakuuttaa saksalaisia työn alla olevan EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksen TTIP:n hyödyistä.

BBC:n haastattelussa Obama mainitsi sopimuksen yhdeksi loppukautensa tärkeimmistä tavoitteista. Muiksi hän listasi Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanon ja äärijärjestö Isisin vastaiset toimet.

Obamalta on luvassa myös julkista tukea kotimaassaan kritiikkiä saaneen Merkelin toimille pakolaiskriisissä. Saksalaisen Bild-lehden lauantaina julkaisemassa haastattelussa Obama kehui, että Merkel on osoittanut tilanteessa todellista poliittista ja moraalista johtajuutta.

Obaman Saksan-vierailun toisena päivänä on vuorossa neuvonpito neljän tärkeän eurooppalaisen liittolaisen eli Saksan, Ranskan, Britannian ja Italian johtajien kanssa. Valkoisen talon mukaan aiheina ovat ainakin Syyrian ja Libyan tilanne, Isis sekä siirtolais- ja turvapaikanhakijakriisi.”

http://yle.fi/uutiset/obama_vetosi_taas_britteihin_pysykaa_osana_euta/8833150