24.1.2016: Nopeasti leviävä virus uhkaa matkailijoita – useat maat suositelleet raskauksien välttämistä

“Hyttysten levittämä virus on levinnyt viime viikkoina uusille alueille Latinalaisessa Amerikassa. THL:n mukaan erityisesti huolettavat viruksen mahdolliset vaikutukset raskaana oleville naisille.

Zikavirus on viime viikkoina levinnyt vauhdilla. Tällä hetkellä yli 20 maassa tai erityishallintoalueella on todettu tapauksia, eniten Brasiliassa ja Kolumbiassa. Viime vuosina zikavirusta on todettu paljon myös Tyynenmeren saarilla, etenkin Ranskan Polynesiassa.

BBC:n mukaan Kolumbia, Ecuador, El Salvador ja Jamaika ovat jopa suositelleet lykkäämään lasten hankkimista kunnes zikaviruksen vaikutuksista tiedetään enemmän.

– Mielestäni tämä on hyvä tapa kertoa ihmisille riskeistä ja siitä, että tällä saattaa olla vakavia seurauksia, sanoo Kolumbian terveysministeri Alejandro Gaviria uutistoimisto Reutersin mukaan.

Hän kehotti naisia siirtämään lasten hankkimista nyt jopa kahdeksalla kuukaudella.

YHDYSVALTAIN terveysviranomaiset puolestaan ovat kehottaneet raskaana olevia naisia välttämään matkustamista yli 20 maahan kuten Meksikoon, jossa zikavirusta on tavattu.

Myös Euroopassa on todettu zikavirusinfektioita matkailijoilla, jotka ovat palanneet epidemia-alueilta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan myös yhdellä suomalaisella matkailijalla on todettu zikavirusinfektio. Lieväoireinen infektio todettiin mieshenkilöllä, joka oli oleskellut Malediiveilla kesäkuussa 2015. Miehellä epäiltiin aluksi dengueinfektiota.

Zikaviruksen aiheuttama tauti on useimmiten lievä tai jopa oireeton. Tartunta voi aiheuttaa kuumetta, ihottumaa, nivel- ja lihaskipuja sekä silmätulehdusta.

Äidin alkuraskauden aikana sairastaman zikavirusinfektion on epäilty kuitenkin olevan yhteydessä vastasyntyneiden synnynnäisiin keskushermoston kehityshäiriöihin Brasiliassa.

LOKAKUUSTA 2015 lähtien Brasilian 21 osavaltiossa on todettu yli 3500 synnynnäistä mikrokefalia-tapausta eli pienipäisyyttä ja 46 kuolemaa. Tapauksia on todettu yli 20 kertaa enemmän kuin viime vuosien aikana keskimäärin.

Lopullista varmuutta synnynnäisten kehityshäiriöiden ja raskauden ajan zikavirusinfektion yhteydestä ei vielä ole, mutta useita selvityksiä on meneillään.

Zikaviruksen yhteyttä selvitetään myös halvausta aiheuttavaan Guillain-Barren oireyhtymään.

Zikavirus leviää hyttysenpiston välityksellä. Zikavirusta levittävä hyttyslaji levittää myös denguekuumetta ja chikungunyakuumetta. Paras tapa ehkäistä zikavirusinfektioita on suojautua hyttysten pistoilta peittävällä vaatetuksella, karkotteilla ja verkoilla. Etenkin raskaana olevia kehotetaan suojautumaan hyvin.

Ensimmäiset zikatapaukset todettiin Afrikassa jo muutamia vuosikymmeniä sitten. Vuodesta 2014 lähtien tauti on kuitenkin levinnyt nopeasti uusille alueille.”

http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1453599138757.html