23.4.2016: Saksassa kymmenet tuhannet osoittavat mieltään Obaman vierailun alla

”Marssijat vastustavat Yhdysvaltain ja EU:n sopimusta, joka arvostelijoiden mukaan loisi laajat markkinat rahan vallalle mutta nakertaisi työntekijöiden oikeuksia ja demokratiaa.

Kymmeniä tuhansia saksalaisia on kokoontunut mielenosoitukseen EU:n ja Yhdysvaltain neuvottelemaa vapaakauppasopimusta vastaan. Paikka on Hannover, jonne Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman tulee vierailulle sunnuntaina.

Ammattiliittojen ja ympäristö- ja kuluttajajärjestöjen yhteisesti järjestämään marssin ennakoitiin keräävän 50 000 osanottajaa.

Obaman on määrä tavata Hanoverissa liittokansleri Angela Merkel sekä muita Euroopan johtajia ja avata teknologiamessut. Vierailu kestää maanantaihin.

Järjestäjä: Ei Obamaa vastaan
EU:n ja Yhdysvaltain kauppa- ja investointisopimus TTIP on herättänyt suurta vastustusta Euroopassa, ei vähiten Saksassa. Kriitikkojen mukaan TTIP:ssä puhuu pelkkä rahan valta, joten ihmisten työehdot heikentyvät ja ympäristö vaarantuu.

Epäluuloja niin Saksassa kuin muuallakin on herättänyt myös neuvottelujen salamyhkäisyys.

– Emme osoita mieltä Obamaa vaan TTIP:tä vastaan. Se on sekäö erittäin epäamerikkalainen että Euroopan vastainen sopimus, koska se vaarantaa yhteisen arvomme, demokratian, sanoo Christoph Bautz, yksi mielenosoituksen järjestäjistä.

Merkel ja Cameron vakuuttivat TTIP:tä hyödylliseksi
Liittokansleri Angela Merkel on rauhoitellut protestoijia videoviestillä. Hänen mukaansa TTIP ei vaaranna kansalaisten oikeuksia tai etuja.

– Emme halua ihmisten saavan sellaista kuvaa, että piilottelemme jotakin tai että normeja rapautetaan, Merkel sanoi.

Hänen mukaansa kuluttajat ja ympäristö päinvastoin hyötyvät, kun suuri uusi kauppa-alue pystyy asettamaan maailmanlaajuiset standardit kuluttajan- ja ympäristönsuojelulle.

Obaman perjantaina Lontoossa tavannut Britannian pääministeri David Cameron on samaa mieltä: hänen mukaansa TTIP voi vahvistaa sopimuspuolien talouksia miljardeilla euroilla ja asettaa tavoitteita myös muulle maailmalle.

Kansalaisten kannatus huvennut nopeasti
Saksan talousministeri Sigmar Gabriel sen sijaan myönsi tällä viikolla, ettei sopimuksen syntyminen ole lainkaan varmaa.

Saksassa torstaina julkaistun mielipidekyselyn perusteella se sopisi  kansalaisille, sillä vain 17 prosenttia vastaajista kannatti TTIP:tä. Alamäki on ollut jyrkkä: kaksi vuotta sitten kannattajien osuus oli 55 prosenttia.

Yhdysvalloissa suunta on ollut samanlainen. Kyllä-leiri on kutistunut 53 prosentista 15 prosenttiin. Lähes puolet sanoo, ettei tiedä sopimuksesta kylliksi, jotta voisi olla siitä mitään mieltä.

TTIP:n 13. neuvottelukierros alkaa New Yorkissa maanantaina. Sopimuksen tavoitteena on avata EU:n ja Yhdysvaltain markkinat toisilleen purkamalla sääntelyä ja leikkaamalla tulleja ja veroja.”

yle.fi/uutiset/saksassa_kymmenet_tuhannet_osoittavat_mieltaan_obaman_vierailun_alla__video/8832676