23.3.2016: Obaman historiallinen Kuuban-vierailu ohi – jätti toiveikkaan ilmapiirin

”Yhdysvaltain presidentti nimitti vierailuaan ”kylmän sodan vihamielisyyksien hautajaisiksi”.

Obama saapui Havannaan sunnuntaina, ja jatkoi matkaansa Argentiinaan tiistaina iltapäivällä.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on lopettanut historiallisen Kuuban-vierailunsa. Obama jatkoi matkaansa Argentiinaan Havannan lentokentältä iltapäivällä paikallista aikaa.

Vierailunsa päätteeksi Obama osallistui baseball-otteluun, jossa pelasivat vastakkain yhdysvaltalainen Tampa Bay Rays sekä Kuuban baseball-joukkue. Ottelua pidettiin rauhan symbolina maiden välillä.

Uutistoimisto Reutersin lähteen mukaan baseball-ottelun katsomossa oli myös 40-hengen ryhmä Kolumbian Farc-sissejä, mukaan lukien sissijärjestön johtaja Rodrigo Londono. Marxilais-leniniläinen järjestö on Kuubassa käydäkseen rauhanneuvotteluja Kolumbian hallituksen kanssa. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry tapasi sisällissodan osapuolia Havannassa maanantaina. Yhdysvallat luokittelee Farc-sissit terroristijärjestöksi.

Puhe vetosi kuubalaisiin
Obaman vierailu Kuubaan oli historiallinen, sillä hän on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on vieraillut Kuubassa lähes 90 vuoteen.

Historiallinen oli myös hänen puheensa maan pääkaupungissa Havannassa. Obama peräänkuulutti tunteisiin vetoavasti Kuuban kommunistihallinnolta demokraattisia ja taloudellisia uudistuksia.

Obaman puhe televisioitiin ja lähetettiin maan valtiollisella kanavalla. Obama sai yleisöltä valtaisat suosionosoitukset toistaessaan Yhdysvaltain kongressille osoitetun pyyntönsä kauppasaarron kumoamisesta. Obama kutsui saartoa vanhentuneeksi taakaksi, joka rasittaa tavallisia kuubalaisia.

Yleisön reaktiot olivat vaisumpia Obaman haastaessa presidentti Raul Castroa sallimaan kuubalaisille suurempia poliittisia vapauksia.

Tällaisen puheen kuuleminen Kuubassa olisi ollut ennenkuulumatonta vielä 15 kuukautta sitten, ennen kuin Kuuba ja Yhdysvallat aloittivat määrätietoisen lähentymisensä.”

yle.fi/uutiset/obaman_historiallinen_kuuban-vierailu_ohi__jatti_toiveikkaan_ilmapiirin/8762213

 

21.3.2016: Yle Kuubassa: ”Havanna on pienessä kaaoksessa Obaman vierailun vuoksi”

”Ylen toimittaja Christian Vuojärven mukaan erityisesti nuoret ovat innostuneita presidentti Obaman vierailusta. Hänen mukaansa Obaman vierailua voidaan myös pitää maiden välisten suhteiden muutoksen merkkipaaluna.

Ylen toimittaja Christian Vuojärvi seuraa presidentti Barack Obaman vierailua Kuubassa. Vuojärven mukaan vierailu on Kuubassa erittäin suuri uutistapahtuma.

– Obama on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti lähes 90 vuoteen, joka on astunut Kuuban kamaralle. Edellisen vierailun teki Calvin Coolidge vuonna 1928.

Vuojärven mukaan valtiovierailua seuraa kolme tuhatta kansainvälistä toimittajaa ja satoja kuubalaisia toimittajia.

– Koko Havannan ydinkeskusta on enemmän tai vähemmän pienessä kaaoksessa Obaman vierailun vuoksi, Vuojärvi kertoi.

Vuojärvi muistuttaa, että Kuuban ja Yhdysvaltain väliset suhteet ovat lämmenneet huomattavasti sen jälkeen, kun maat solmivat diplomaattisuhteet viime vuonna.

– Obaman vierailua voidaan pitää tämän kehityksen suurimpana merkkipaaluna.

Etenkin nuoret ovat innostuneita vierailusta
Vuojärvi on myös kysynyt paikallisten asukkaiden mielipiteitä Obaman vierailusta. Hänen mukaansa he odottavat Obaman vierailulta erittäin paljon.

– Eilen sunnuntaina kun Obama vieraili Havannan vanhassa kaupungissa, paikalliset huusivat kilpaa U-S-A, U-S-A. Varsinkin nuoremmat kuubalaiset ovat erityisen innostuneita. He ovat kertoneet minulle, että keskiansio Kuubassa on noin 15 euroa kuukaudessa ja sillä summalla on  todella vaikea pärjätä ja sen vuoksi myös harmaa talous rehottaa Kuubassa, Vuojärvi kertoi.

Nuoret kuubalaiset toivovat Vuojärven mukaan nyt, että suhteet Yhdysvaltain kanssa ovat sellaisella tolalla, että heille annetaan uusia mahdollisuuksia ansaita rahaa.

Vuojärvi ei kuitenkaan usko, että kauppasaartoa puretaan aivan heti.

– Kauppasaarto on ollut voimassa yli 50 vuotta ja sen purkaminen on Yhdysvaltain kongressin tehtävä, eikä se tule luultavasti tapahtumaan vähään aikaan. Pieniä edistysaskeleita on kuitenkin tapahtunut, yhdysvaltalainen hotelliketju on avaamassa kolmea hotellia Kuubaan ja täällä on sellainen ilmapiiri, että ehkä turismi voisi olla se ala, jolla kehitys olisi nopeaa.

Vuojärvi muistuttaa kuitenkin, että Kuuban hallitus ja valtion monopoli saattavat olla jarruna kehityksessä.”

yle.fi/uutiset/yle_kuubassa_havanna_on_pienessa_kaaoksessa_obaman_vierailun_vuoksi/8759515