23.1.2016: Pankkiirien pelko tuli julki: Tuleeko Merkelille äkkilähtö?

“Maailmassa on monta asiaa, jotka valvottavat Sveitsin Davosiin kokoontuneita pankkiireita ja talousvaikuttajia. Viime viikkoina yksi yllättävä uhkakuva on kuitenkin noussut yli muiden: mitä jos pakolais- ja siirtolaiskriisiä kipuilevat saksalaiset syrjäyttävät liittokansleri Angela Merkelin? Suurpankin mukaan vain yksi poliitikko voisi korvata Merkelin.

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin yllättävä ero tehtävistään järisyttäisi koko Eurooppaa rajummin kuin Britannian kansanäänestys Euroopan unionista (EU).

Näin arvioivat uutistoimisto Bloombergin haastattelemat kansainväliset pankkiirit, jotka osallistuvat parhaillaan Maailman talousfoorumin (WEF) vuotuiseen tapahtumaan Sveitsin Davosissa.

Uutistoimiston mukaan huoli siitä, että Merkel joutuu lähtemään ajamansa pakolais- ja siirtolaispolitiikan takia, on noussut tapahtuman taustakeskusteluissa esiin kerta toisensa jälkeen.

– Kenestäkään ei ole hänen korvaajakseen, arvioi Eurasia-ajatushautomon johtaja Ian Bremmer Bloombergille.

– Tästä saattaa tulla tämän vuoden yllättävin ja isoin riski.

Kaksi Bloombergin haastattelemaa johtavaa pankkiiria arvioi nimettömästi, että Merkel saattaa todella joutua syrjäytetyksi vielä kuluvana vuonna.

Keskiviikkona Davosiin saapunut Merkel on ajanut linjaa, jossa Syyriasta ja lähialueilta saapuvien turvapaikanhakijoiden virtaa yritetään hillitä kansainvälisellä yhteistyöllä.

Aikaa maaliskuuhun
Myös Saksan valtiollisen radion ulkomaanpalvelu Deutsche Welle (DW) kiinnittää huomiota siihen, että paineet Merkeliä kohtaan ovat kasvaneet.

DW huomauttaa, että Merkelin kristillisdemokraattisen CDU-puolueen baijerilainen sisarpuolue CSU kapinoi avoimesti liittokanslerin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Aiemmin tällä viikolla CSU:n puheenjohtaja Horst Seehofer esitti Merkelille uhkavaatimuksen, jonka mukaan liittokanslerilla on vain maaliskuuhun asti aikaa hillitä Saksaan saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää.

Jos Merkel pysyy tiukasti nykyisessä linjassaan, on mahdollista, että CSU saattaa hajottaa Saksan hallituksen ja syrjäyttää siten Merkelin liittokanslerin paikalta.

Yhdysvaltalainen sanomalehti The New York Times puolestaan arvioi, että Merkel on jäänyt linjansa takia “yksin kotona ja Euroopassa”.

– Viime syksystä lähtien voimistuneet spekulaatiot hänen korvaamisestaan käyvät nyt kuumina, lehti kirjoittaa.

Suurpankki: Vain Schäuble voisi korvata
Mutta voisiko kukaan korvata Mutti-lempinimellä tunnettua Merkeliä?

Amerikkalaisen suurpankin Citigroupin analyytikot nostavat esiin ainoana varteenotettavana seuraajaehdokkaana valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen.

– Schäuble nähdään laajasti ainoa saksalaisena poliitikkona, joka voisi korvata Merkelin lyhyellä aikavälillä ilman suuria mullistuksia, analyytikot kirjoittavat pankin asiakkaille laaditussa raportissa.

Analyytikot kuitenkin huomauttavat, että Schäuble on tukenut julkisesti Merkelin maahanmuuttopolitiikkaa.

– Hänen tukensa liittokanslerin kansainvälisen yhteistyön strategialle vahvistaa marginaalisesti Merkelin asemia.”

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2016/01/23/pankkiirien-pelko-tuli-julki-tuleeko-merkelille-akkilahto/2016867/12