22.1.2016: Vuosisadan lumimyrsky saapui Yhdysvaltain pääkaupunkiin

“Yhdysvaltojen itärannikolle odotettu raju lumimyrsky saavutti maan pääkaupungin Washingtonin perjantaina iltapäivällä paikallista aikaa ja illalla Suomen aikaa.

BBC kertoo, että tiettävästi kahdeksan ihmistä on kuollut liikenneonnettomuuksissa alueilla, joille myrsky ehti ennen pääkaupunkia. Tennesseessä ja Arkansasissa lunta oli perjantaina satanut ainakin parikymmentä senttiä.

Myrsky on sotkenut alueen asukkaiden elämää jo ennalta. Tuhansia lentoja on peruttu, ja asukkaat ovat hamstranneet kauppojen hyllyjä tyhjiksi. Monista kaupoista loppuivat WC-paperi, maito, alkoholi ja leipä.

Suurinta myräkkää on odotettu juuri Washingtoniin, jossa saattaa sataa jopa 60–70 senttiä lunta. Ennusteet lupaavat myös rajuja tuulia. Jos ennuste toteutuu, on Washington saamassa niskaansa enemmän lunta kuin mitä pääkaupungissa on koettu lähes sataan vuoteen.

Washingtonin pormestari Muriel Bowser kehotti kaupungin asukkaita menemään kotiin ja pysymään siellä.

Washingtonissa suljettiin sekä koulut että valtion virastot. Myös julkinen liikenne on peruttu.

Lumimyrsky pakotti siirtämään yhden perjantaille kaavaillun NHL-jääkiekko-ottelun ja kaksi lauantaille kaavailtua NBA-koripallo-ottelua. Perjantailta siirtynyt NHL-ottelu oli Anaheim Ducksin vierailu Washingtonissa. Washingtonin lauantaille kaavailtu kotipeli Pittsburgh Penguinsia vastaan on myös vaarassa siirtyä. NHL on ilmoittanut kertovansa asiasta lisää lauantaiaamuna.

Lauantailta siirtyneet NBA-ottelut olivat Philadelphia–Boston ja Washington–Utah. Ensin mainittu on tarkoitus pelata sunnuntaina.

Kansallinen sääpalvelu NWS varoitti, että myrsky voi vaikuttaa noin 50 miljoonaan ihmiseen.

Major #WinterStorm forecast for eastern US beginning Friday into weekend: https://t.co/pQPRvWf2aW pic.twitter.com/5zesEhM86o

— NWS (@NWS) 22. tammikuuta 2016
NWS julisti lumimyrskyvaroituksen alueelle, joka ulottuu Washingtonista Philadelphiaan ja New Yorkiin asti.

– Näkyvyys vähenee ajoittain nollaan. Sakea lumisade ja tuiskut aiheuttavat vakavan vaaran, NWS varoitti.”

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1195015175996/artikkeli/vuosisadan+lumimyrsky+saapui+yhdysvaltain+paakaupunkiin.html

 

22.1.2016: Muutaman sentin lumisade pysäytti Obaman – Yhdysvallat varautuu lumimyrskyyn

“Yhdysvaltain itärannikolle tänään yöllä Suomen aikaa odotettava lumimyrsky on jo ehtinyt antaa esimakua tulevasta.

Esimerkiksi presidentti Barack Obaman autosaattueen kerrotaan jääneen jumiin, kun Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washington DC:hen satanut muutaman sentin lumikerros ruuhkautti liikenteen pahoin.

Lumimyrskyn, jääsateen ja kovan tuulen odotetaan kestävän osin jopa sunnuntaille. Paikoin pelätään myrskyyn liittyvien tuulten aiheuttavan tulvia.

Liikenteessä lumisade ja jäiset tiet ovat jo vaatineet kuolonuhreja. Liikenteen odotetaan kärsivän pahasti paikoin jopa 60 senttimetrin lumisateesta. The New York Times -sanomalehden tuoreen tiedon mukaan noin 4 500 lentoa on peruutettu myrskyn vuoksi.

Georgian, Pohjois-Carolinan, Pennsylvanian ja Virginian osavaltioihin ja Washingtonin DC:n alueelle on julistettu poikkeustila.

Ennätyksellisen lumisateen odotetaan katkovan sähköjä ja estävän liikkumista. Siksi useissa osavaltioissa on kehotettu ihmisiä välttämään liikkumista viikonlopun aikana ja varamaan riittävästi elintarvikkeita kotiinsa myrskyn ajaksi.

Lumisateesta aiotaan kuitenkin myös nauttia: esimerkiksi Yhdysvaltain kongressin rakennuksen ympärillä Washingtonin Capitol-kukkulalla saa pitkän kiellon jälkeen jälleen pulkkailla, The New York Times kertoo.”

http://www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/muutaman-sentin-lumisade-pysaytti-obaman-yhdysvallat-varautuu-lumimyrskyyn/2219690

 

22.1.2016: Ennätysmäinen lumimyräkkä iskee Yhdysvaltojen itärannikolle – valtion virastotkin suljetaan

“Yhdysvaltain itärannikolle iskevä lumimyrsky lamauttaa sekä tie- että lentoliikenteen.

Yhdysvaltain itärannikolla varaudutaan parahillaan suureen lumimyrskyyn, jonka odotetaan iskevän tänään iltapäivällä paikallista aikaa. Ennusteiden mukaan myrsky voi tuoda Washingtoniin jopa yli 60 senttiä lunta ja New Yorkiinkin puolet siitä.

Pääkaupunki Washington varautuu myrskyyn pysäyttämällä koko kaupungin metro- ja bussiliikenteen. Metrot ja bussit jatkavat liikennöintiä vasta maanantaina. The Washington Postin mukaan liikennekatkos on pisin ainakin yli 40 vuoteen.

Ylläolevalla videolla puskutraktorit rakentavat estettä suurille aalloille New Jerseyssä myrskyn alla.

Ennätysmäiseksi oletetun lumimyrskyn etenemistä on voitu seurata satelliittikuvista.

CNN:n mukaan myös valtion virastot Washingtonissa sulkevat ovensa lumimyrskyn takia. Useat itärannikon osavaltiot ovat julistaneen hätätilan, ja myrskyn pelätään aiheuttavan ongelmia aina eteläisessä Floridassa saakka.

– Olen asunut Washingtonissa koko ikäni, enkä usko nähneeni tällaista ennustetta. Myrsky on äärimmäisen suuri, se tulee kestämään 36 tuntia, sanoi Washingtonin pormestari Muriel Bowser.

Washingtonissa lumisateen odotetaan johtavan jopa kaikkien aikojen lumiennätyksen rikkoutumiseen sunnuntaihin mennessä. Edellinen ennätys on vuodelta 1922, jolloin myrsky myrsky sai nimensä Knickerbocker-teatterin mukaan, jonka katon lumi painollaan rikkoi.

Ruokakauppojen hyllyt ovat tyhjentyneet, kun amerikkalaiset ovat hamstranneet ruokaa lumimyräkän alla.

Jopa 50 miljoonaa ihmistä myrskyalueella

Myrsky vaikuttaa myös lento- ja tieliikenteeseen. Yhdysvaltain itärannikolla on peruttu satoja lentoja.

Kansallisen sääpalvelun NWS:n mukaan myrskyn vaikutusalueella asuu jopa 50 miljoonaa ihmistä. Paikalliset asukkaat ovat jonottaneet kaupoissa ruokaa ja lumilapioita.

Lumentulon lisäksi säätieteilijät varoittavat kovasta tuulesta, jäätävästä sateesta ja tulvista.

– Matkustamisen odotetaan olevan erittäin rajoitettua tai kokonaan mahdotonta myrskyn pahimpaan aikaan perjantai-iltana ja lauantaina, NWS varoitti.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1453438153381.html