21.5.2015: Kaliforniaan julistettiin hätätila öljyvuodon takia

“Kaliforniassa Yhdysvalloissa on vuotanut maastoon lähes 400 000 litraa raakaöljyä.
Vuoto tapahtui jo toissapäivänä, mutta tapahtuneesta vastaavan öljy-yhtiön mukaan vuodon laajuus on osoittautumassa viisi kertaa suuremmaksi kuin aluksi arvioitiin. Asiasta kertoo CBCNews.

Kalifornian kuvernööri Jerry Brown julisti osavaltioon hätätilan keskiviikkona Suomen aikaa. Hätätilan julistaminen vapauttaa uutiskanava Foxin mukaan osavaltion käyttöön varoja, joilla voidaan tukea rantojen puhdistusta ja eläinten auttamista. Ympäristötuhojen laajuudesta tai öljyn siivoamisoperaation kestosta ei ole vielä arvioita.

Vapaaehtoiset ovat auttamassa viranomaisia suosittujen kalifornialaisrantojen putsaamisessa. Vuotopaikka sijaitsee Goletan kaupungin pohjoispuolella.

Vuoto tapahtui Santa Barbaran edustalla. Öljy on tuhrinut pitkän matkaa rannikkoa, jolla on myös suosittuja uimarantoja.

Vahingoittuneen öljyputken omistaa Plains All American Pipeline -yhtiö. Syy öljyputken rikkoutumiselle ei vielä ole tiedossa. Vuonna 1991 rakennettu putki oli toiminut hyvin. Yhtiön toimitusjohtaja Greg L. Armstrong pahoitteli tapahtunutta syvästi tiedotustilaisuudessa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1432167155293.html

Vastaa