21.10.2015: Epätavallisen nopea asteroidi ohittaa Maan Halloweenina

“Astronomien mukaan törmäysvaaraa ei ole. Vain reilu viikko sitten havaittu asteroidi ohittaa Kuun lähempää kuin Maan.

Halloween saa tänä vuonna kosmisen lisän, kun suurikokoinen ja vastalöydetty asteroidi ohittaa Maan lokakuun viimeisenä päivänä. Asteroidi on saanut nimen 2015 TB145 ja se havaittiin ensimmäisen kerran vasta 10. lokakuuta.

Astronomiaa käsittelevän verkkosivusto Earth and Skyn mukaan noin 470 metriä halkaisijaltaan oleva asteroidi on 28 kertaa suurempi kuin helmikuussa 2013 Tšeljabinskiin Venäjälle pudonnut meteoriitti.

Nasan mukaan asteroidi liikkuu “epätavallisen nopeasti”, 126 000 kilometrin tuntivauhtia. Nasan mukaan yhtä iso asteroidi kulkee läheltä Maata seuraavan kerran vuonna 2027.

Asteroidi ohittaa Earth and Skyn mukaan Maan hyvin turvalliselta etäisyydeltä, eli noin 500 000 kilometrin päästä. Se on noin 1,3 kertaa Kuun ja Maan välinen etäisyys. Kuun ohi se kulkee itse asiassa vieläkin lähempää, noin 280 000 kilometrin päästä.

Earth and Skyn mukaan asteroidi on todennäköisesti liian himmeä, jotta sen voisi havaita paljaalla silmällä, mutta astronomit voivat havaita sen teleskoopilla.

Lähimpänä Maata 2015 TB145 on kello 17.14 Suomen aikaa lokakuun viimeisenä päivänä.”

http://yle.fi/uutiset/epatavallisen_nopea_asteroidi_ohittaa_maan_halloweenina/8399107