21.1.2017: Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit… 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

“Virkaan astunut presidentti Donald Trump hoiti ensimmäisiä presidentillisiä tehtäviä presidentin työhuoneessa perjantai-iltana itärannikon aikaa.

yhdysvallatYhdysvaltain presidentti voi halutessaan haalia enemmän tietoa kuin yksikään muu ihminen. Politico listasi korkeimman mahdollisen salausluokituksen alle kuuluvia tietoja.
Yhdysvaltain presidentillä on luonnollisesti laajimmat tietovaltuudet maan kansalaisista. Perjantaina virkaan astuneen Donald Trumpin on mahdollista saada enemmän tietoa ympäröivästä maailmasta kuin kenenkään muun, kirjoittaa Politico.

Lehden mukaan Yhdysvallat käyttää presidentin informaatioylivoimaan biljoonia dollareita. Lehti listasi tietoja, joihin Trump virkaan astuttuaan pääsee käsiksi.

1. Tappolistat
Yhdysvaltain presidentillä on oikeus päättää miehittämättömillä sotilaslentokoneilla tehtävistä iskuista, jotka keskustiedustelupalvelu CIA tai puolustusministeriö suorittavat. Poliittiset salamurhat on kielletty Presidentin asetuksella 12333, mutta esimerkiksi entiset presidentit George W. Bush ja Barack Obama ovat tapattaneet terroristeja Pakistanissa, Somaliassa, Jemenissä, Irakissa ja Afganistanissa.

Halutessaan presidentti Trump ja varapresidentti Mike Pence voivat tarkkailla iskuja suorana tai jälkikäteen videolta. Politicon mukaan Bush ja hänen varapresidenttinsä Dick Cheney katsoivat ”tappovideoita” aamuisissa tiedonantotilaisuuksissa. Presidentillä on myös oikeus kaventaa tai laajentaa tappo-oikeuksia ilman, että tieto tästä tulisi mitenkään julkisuuteen.

2. Tiedustelutoiminta
Elokuvista tuttujen Top Secret -kansioiden lisäksi on olemassa vielä ylempi salassapitokategoria: Special Access Program eli SAP, jonka voisi suomentaa vaikkapa erityisturvaluokitukseksi.

Tämän luokituksen tiedoissa voi olla kyse esimerkiksi Kansallisen turvallisuusviraston eli NSA:n teknisistä ja tietoteknisistä tiedustelumahdollisuuksista, käynnissä olevista peite- ja tiedustelutehtävistä sekä operaatioista liittolaismaiden kanssa.

NSA:n tiedetään kuunnelleen vihollisten lisäksi myös Yhdysvaltain kansalaisten ja vaikkapa Saksan liittokansleri Angela Merkelin puheluita.

3. Salaiset agentit
Samaisissa SAP-tiedoissa kerrotaan, ketkä ulkomaalaiset viranomaiset saavat rahaa vaikkapa CIA:lta tai yhteistyössä monien ulkovaltojen kanssa toimivalta huumepoliisi DEA:lta. Politicon mukaan presidentit eivät tavallisesti ole kysyneet näitä tietoja vaikka ne halutessaan saisivatkin. Wikileaks paljasti vuonna 2009, että Panaman silloinen presidentti Ricardo Martinelli yritti painostaa DEA:ta selvittämään salakuuntelemalla, kuka makasi Martinellin vaimon kanssa.

4. Ydinaseet
Presidentin sotilasneuvonantaja kantaa salkussaan ydinaseiden laukaisukoodeja ja ydinasesuunnitelmia. Laukun lisäksi presidentti saa Q-tason tietovaltuudet Yhdysvaltain energiaministeriöltä. Näillä valtuuksilla presidentti saa tietoja ydinaseohjelman operatiivisista osista, kuten aseiden määrästä ja vahinkoarvioista.

Tiedot sisältävät myös strategisen ydinasetriadin laukaisutoiminnot. Triadijärjestelmän avulla voidaan laukaista yhtäaikaisesti useita mannertenvälisiä ohjuksia siiloista, sukellusveneistä ja pommikoneista. Taktisia ydinaseita tuhovoimaisempien strategisten ydinaseiden päätehtävä on ylläpitää molemminpuolista pelotetta ydinsodasta.

5. Vakoilusatelliitit ja -ilma-alukset
Halutessaan presidentti saa tietoja myös vakoilusatelliiteista ja avaruudesta käsin suoritettavasta tarkkailusta. Tarkkailua suorittaa tiedustelupalvelu NRO (National Reconnaissance Office).

Tämän lisäksi Yhdysvalloilla on joitakin salaisia ilma-aluksia, joiden olemassaoloa ei ole koskaan vahvistettu. Esimerkiksi häiveteknologialla varustetusta Black Hawk -helikopterista ei oltu kuultukaan ennen kuin sellainen tippui Osama bin Ladenin tappo-operaation yhteydessä Pakistanin Abbottabadissa.

Politicon mukaan asiantuntijat ovat arvioineet, että Yhdysvalloilla voi olla tusinankin verran tällaisia salaisia ilma-aluksia.

6. Salaiset lait
Politicon mukaan on olemassa monia kansalliseen turvallisuuteen liittyviä määräyksiä ja lakeja, joista kansalaiset eivät tiedä mitään. Ne koskevat Yhdysvaltain kansalaisten turvallisuuden kannalta strategisia asioita, esimerkiksi panttivankitilanteita, ydinaseita, hallinnon jatkuvuutta tai terrorismin vastaista sotaa.

Sisältöä on kuitenkin jouduttu arvailemaan lakien nimien perusteella. Yhdysvaltain kongressikaan ei tiedä, mitä presidentin toimintaedellytysten parantamiseen kriisitilanteessa tähtäävät lait pitävät sisällään.

7. Terrorismintorjunta
George W. Bush ja Barack Obama olivat Politicon mukaan hyvinkin kiinnostuneita terrorismiin liittyvistä uhista. Bush tapasi tuolloisen FBI:n johtajan Robert Muellerin joka aamu ja kaksikko kävi läpi uhka-arvioita iskuista. Lehden mukaan Obama pyhitti tiistai-iltapäivät terrorismiraporteille ja -strategialle.

Bushin kerrotaan jopa henkilökohtaisesti seuranneen joitakin yksittäisiä epäiltyjä päivittäin.

8. Poliitikkojen ja kansalaisten yksityiselämä
FBI:n perustaja ja entinen johtaja J. Edgar Hoover toimitti Politicon mukaan mielellään tiedustelutietoja poliitikoista ja muista merkittävistä Yhdysvaltain kansalaisista Valkoiseen taloon. Vaikka teoriassa FBI:n ydintoimintaa ei enää olisikaan kansalaisten likaisten salaisuuksien kaivaminen, presidentin avustajat saavat tietoja hallinnossa työskentelevistä henkilöistä.

CIA ja NSA taas raportoivat presidentille sekä korkea-arvoisille diplomaateille kaiken saatavilla olevan tiedon ulkomaalaisten poliitikkojen ja toimitusjohtajien rikolliskytköksistä, seksuaalisista mieltymyksistä ja perheriidoista, muun muassa.

Politicon mukaan nämä tiedot on tavallisesti pidetty salassa, mutta poltetun maan taktiikkaa vastustajiensa suhteen ainakin tähän mennessä suosinut Donald Trump voi halutessaan tehdä tiedoilla mitä huvittaa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005054970.html