Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2016

30.3.2016: Yhdysvallat tuo lisää joukkoja Eurooppaan – panssaroitu prikaati Itä-Eurooppaan

”Yhdysvallat nostaa prikaatiensa määrän Euroopassa kahdesta kolmeen. Venäjä on sanonut vastaavansa siirtoon.

Yhdysvallat vahvistaa Euroopassa olevia taisteluvalmiita joukkojaan. Kahden Euroopassa olevan amerikkalaisen prikaatin lisäksi tuodaan kolmas. Täysivahvuinen panssaroitu jalkaväkiprikaati, noin 4 200 sotilasta, sijoitetaan Itä-Euroopan maihin ensi vuoden alkupuolella.

Asiasta ilmoittanut Yhdysvaltain Euroopan joukkojen komentaja, kenraali Philip Breedlove sanoi, että tarkoitus on rauhoittaa Nato-liittolaisia hyökkäyshenkisen Venäjän edessä.

Yhdysvallat ensi vuoden budjettiehdotuksessa Euroopan puolustamiseen kohdistetut määrärahat on nelinkertaistettu.

Sotaharjoitukset lisääntyvät
Itä-Eurooppaan tulevaa prikaatia tuskin sijoitetaan kokonaisuudessaan yhteen paikkaan, vaan tarkoitus on kierrättää sen joukkoja harjoituksissa jatkuvasti eri maissa, Virosta Bulgariaan. Harjoituksissa ovat mukana amerikkalaisjoukkojen panssariajoneuvot ja tykistö.

Jo nyt Yhdysvaltain joukkoja harjoittelee itäisissä Nato-maissa säännöllisesti. Esimerkiksi Virossa ja muissa Baltian maissa kierrätetään komppanian eli noin 150 sotilaan osastoja. Uuden prikaatin tulon myötä myös kussakin maassa olevien amerikkalaisjoukkojen määrät kasvavat.

Venäjä aikoo vastata
Venäjän Nato-suurlähettiläs Aleksander Grushko ilmoitti, että Venäjä aikoo vastata amerikkalaisjoukkojen lisäykseen lähialueillaan. Mikä vastaus on, hän ei kertonut, vaan sanoi sen olevan epäsymmetrinen. Näin ollen vastaus voi olla muuta kuin Venäjän joukkojen lisäämistä alueella.

Venäjällä onkin esimerkiksi Baltian maiden rajan tuntumassa ja Kaliningradissa jo valmiiksi varsin vahvat joukot.

Yhdysvalloilla on Euroopassa tällä hetkellä noin 65 000 sotilasta. Kylmän sodan huippuaikoina 1980-luvulla amerikkalaissotilaita oli Euroopassa noin 200 000.”

yle.fi/uutiset/yhdysvallat_tuo_lisaa_joukkoja_eurooppaan__panssaroitu_prikaati_ita-eurooppaan/8777428

 

28.3.2016: Katie-myrsky iski Britanniaan – yli sata lentoa peruttiin

”Rakennuksia tuhoutui ja yli satatuhatta kotitaloutta jäi joksikin aikaa ilman sähköjä Katie-myrskyn iskettyä varhain maanantaina Britanniaan, kertoi BBC.

Vielä maanantaina alkuillasta lähes 30 000 kotitaloutta oli ilman sähköjä Englannissa ja Walesissa.

Lisäksi yli sata lentoa peruttiin maanantaina Britanniassa myrskyn vuoksi. Lontoon Heathrow’n lentokentällä peruttiin kymmeniä lentoja, ja myös muilla lentokentillä peruttiin lentoja. Osa lennoista oli myöhässä.

Lontoon lentokenttien ja Helsinki-Vantaan välisiä lentoja ei peruttu.

Lisäksi melojan epäiltiin kuolleen hänen kajakkinsa kiepahdettua ylösalaisin Wey-joella Surreyssä.”

www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016032821333398_ul.shtml

 

29.3.2016: Microsoft poisti ”teinitytön” Twitter-tilin – paljastui Hitleriä fanittavaksi rääväsuuksi

”Teknologiayhtiö Microsoftin kehittämä chatrobotti Tay sai lopputilin osoittautuessaan mielipiteiltään liiankin kärkkääksi tehtäväänsä.

Alunperin Tay kehitettiin vastaamaan Twitter-tilillään @TayTweets käyttäjiä askarruttaviin kysymyksiin. Tay opetettiin kopioimaan 2000-luvun nuorten puhetyyliä ja puhetta, jotta yhtiö voisi paremmin palvella sosiaalisessa mediassa nuoria käyttäjiään.

Kokeilu meni kuitenkin odottamattomalla tavalla pieleen: Tay oppikin laukomaan rasistisia trolliviestejä – kiitos lukuisten teinien, jotka twiittasivat chatrobotille moista sanastoa sisältäneitä twiittejä.

Yhdessä Tayn törkeimmistä twiiteistä chatrobotti laukoi presidentti Bushin olleen syyskuun 11. päivän terrori-iskun takana. Samaisessa twiitissä Tay kertoo, että Hitler olisi tehnyt parempaa työtä kuin ”apina, joka meillä on nyt”. Tay paljasti myös Donald Trumpin olevan ”ainoa toivomme”. Twiitti ehti levitä laajalle, ennen kuin se poistettiin.

Tay toivoi myös eräässä twiitissä, että kaikki feministit kuolisivat ja palaisivat helvetissä. Tay kertoi myös lukuisissa twiiteissä ihannoivansa Hitleriä.

Viime viikolla alkanut – ja päättynyt kokeilu – johti Tayn törkeimpien twiittien poistamiseen. Microsoft tiedotti siirtäneen Tayn offline-tilaan päivityksiä varten.

Alkuun viattomalta kuulostanut kokeilu päättyi karmealla tavalla.”

www.mtv.fi/lifestyle/digi/artikkeli/microsoft-poisti-teinityton-twitter-tilin-paljastui-hitleria-fanittavaksi-raavasuuksi/5812762

29.3.2016: Tulivuori purkautuu Alaskassa – tuhkapilvi vaikuttaa lentoliikenteeseen

”CBC:n mukaan Mount Pavlof alkoi purkautua sunnuntaina iltapäivällä.

Tulivuoren purkautuminen Alaskassa vaikuttaa lentoliikenteeseen, kertoo Kanadan kansallinen televisio- ja radioyhtiö CBC verkkosivuillaan.

Mount Pavlof alkoi purkautua sunnuntaina iltapäivällä Alaskan niemimaalla ilman suuria ennakkovaroituksia.

 

Tuhkapilvi kohosi 6 000 metrin korkeuteen, minkä jälkeen ilmailuviranomaiset antoivat alueelle lentovaroituksia.

– Pavlof tunnetaan melko nopeasti alkavista purkauksista. Se ei aina anna meille merkkejä pitkälle etukäteen, toteaa Jessica Larsen Alaskan yliopiston geofysikaalisesta instituutista.

Lähin asutusalue Cold Bay sijaitsee 60 kilometrin päässä Pavlofista, joka on purkautunut yli 40 kertaa.

Toukokuun ja marraskuun välisenä aikana vuonna 2014 tapahtui useita purkauksia.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001147403.html

 

26.3.2016: Hurja nettiväite leviää Venäjällä – Merkelin väitetään poseeranneen selfiessä Brysselin pommimiehen kanssa

”Berliiniläisessä vastaanottokeskuksessa viime vuonna otetussa kuvassa Saksan liittokanslerin kanssa poseeraavan miehen henkilöllisyys puhuttaa sosiaalisessa mediassa.

Venäjän sosiaalisessa mediassa on viime päivinä jaettu kiivaasti kuvaa, jossa Saksan liittokansleri Angela Merkel poseeraa miespuolisen turvapaikanhakijan kanssa. Samalla leviää väite, jonka mukaan kyseessä olisi Brysselin tiistaiseen terrori-iskuun osallistunut itsemurhapommittaja Najim Laachraoui.

Laacharoui räjäytti itsensä Zaventemin lentoasemalla. Lentokentällä sekä Maalbeekin metroasemalla tehdyissä pommi-iskuissa sai surmansa yhteensä 31 ihmistä.”

”Venäjällä asiasta on uutisoinut muun muassa Sputnik News, joka kertoo, ettei väitteelle ole saatu vahvistusta.

Useissa lehdissä Saksassa ja maailmalla aiemmin julkaistu kuva on otettu viime vuonna Merkelin vieraillessa berliiniläisessä vastaanottokeskuksessa. Väitettä Najim Laachraouin kuvassa esiintymisestä on levitetty myös Saksassa.

Saksalainen MM News -uutissivusto väittää kuitenkin saaneensa tiedon, jonka mukaan Merkelin kanssa kuvassa poseerannut henkilö olisi 18-vuotias syyrialaisnuorukainen, joka asuu parhaillaan Berliinissä saksalaisperheen luona.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001146432.html

 

26.3.2016: Pohjois-Korea tuhoaa propagandavideolla Valkoisen talon – ”Viimeinen mahdollisuus”

”Pohjois-Korea on julkaissut lauantaina propagandavideon, jossa se ampuu ohjuksia kohti Yhdysvaltoja. Videon nimeksi on annettu ”Last Chance”, viimeinen mahdollisuus.

Mahtipontisen musiikin tahdittamana ohjus matkaa videolla pilvien halki ja meren yli Washingtoniin. Se laskeutuu Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnin muistomerkin eteen ja tuhoaa Valkoisen talon.

Videolle ilmestyy koreankielinen teksti, joka tarkoittaa: Mikäli Yhdysvaltain imperialistit liikahtavat meitä kohti tuumankin, iskemme välittömästi heitä vastaan ydinaseilla.

Pohjois-Korea on useaan otteeseen uhkaillut Etelä-Koreaa ja Yhdysvaltoja ydiniskulla. Sen uhkauksia pidetään vastauksena Yhdysvaltain tiukentuneisiin Pohjois-Korean vastaisiin pakotteisiin sekä Yhdysvaltain ja Etelä-Korean yhteisiin sotaharjoituksiin.”

yle.fi/uutiset/pohjois-korea_tuhoaa_propagandavideolla_valkoisen_talon__viimeinen_mahdollisuus/8769993

 

24.3.2016: Lehtiväite: Belgian turvallisuuspalvelulle annettiin täsmällinen varoitus terrori-iskusta

”Belgian turvallisuuspalvelulle ja muidenkin länsimaiden tiedustelupalveluille annettiin täsmällinen varoitus Belgiaan tehtävästä terrori-iskusta, kirjoittaa Haaretz-lehti.

Lehden mukaan Belgian turvallisuusviranomaisilla oli varmuudella tietoa siitä, että terroristit suunnittelivat iskuja lentokentälle ja mahdollisesti myös metroon.

Suorasta varoituksesta huolimatta iskuihin ei varauduttu riittävästi, kertoo Haaretz.

Lehden mukaan iskut suunniteltiin Syyriassa Raqqassa, jota pidetään tärkeimpänä äärijärjestö Isisin hallitsemista kaupungeista.¨

Jutun alussa olevalla videolla käydään läpi, miten Brysselin terrori-iskut etenivät.

Turkin presidentti Tayyip Erdogan sanoi aiemmin, että maa karkotti yhden Brysselin terrori-iskujen tekijöistä viime vuonna ja Belgia sivuutti varoitukset tämän taistelijataustasta.

Presidentin kanslia nimesi miehen Ibrahim El Bakraouiksi. Tämä on toinen veljeksistä, jotka ovat Belgian mukaan vastuussa ainakin 31 ihmishenkeä vaatineesta hyökkäyksestä.

Viranomaiset ovat aiemmin todenneet, että Turkista karkotettuja henkilöitä ei voida lähettää vankilaan ilman todisteita rikoksesta. Tällainen tapaus oli esimerkiksi Brahim Abdeslam, yksi Pariisin viime marraskuun iskujen itsemurhapommittajista. Abdeslam lähetettiin Turkista takaisin Belgiaan viime vuoden alussa.

Erdogan kertoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa, että Bakraoui otettiin kiinni Gaziantepin maakunnassa lähellä Syyrian rajaa ja karkotettiin myöhemmin Alankomaihin. Turkki ilmoitti asiasta myös Alankomaiden viranomaisille.

Alankomaiden hallituksen edustajan mukaan Erdoganin lausuntoa ”tutkitaan huolellisesti”. Hän ei kuitenkaan kyennyt varmistamaan, oliko El Bakraoui ollut Alankomaissa.

– Yksi Brysselin hyökkääjistä oli henkilö, jonka pidätimme Gaziantepissä kesäkuussa 2015 ja karkotimme. Ilmoitimme karkotuksesta Ankarassa sijaitsevaan Belgian suurlähetystöön 14. heinäkuuta 2015, mutta myöhemmin hänet päästettiin vapaaksi, Erdogan sanoi.

– Belgia sivuutti varoituksemme siitä, että tämä henkilö on ulkomaalainen taistelija

Brysselin terrori-iskut
Brysselissä Zaventemin lentokentällä tapahtui tiistaina 22. maaliskuuta aamukahdeksan jälkeen kaksi räjähdystä. Kuolleiden määrän arvioidaan olevan 31. Iskuissa loukkaantui arviolta 230-250 ihmistä.

Belgialaismediassa iskun epäillyiksi tekijöiksi on nimetty Najim Laachraoui sekä veljekset Khalid ja Brahim El Bakraoui.

Aiemmin kerrottiin, että paennut Laachraoui on saatu kiinni keskiviikkoaamuna. Tieto ei pitänyt paikkaansa, vaan myöhemmin kerrottiin että Laacharoui on yksi itsemurhaiskussa surmansa saaneista terroristeista.

Terroristijärjestö Isis on ilmoittanut olevansa iskujen takana.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001144790.html

 

23.3.2016: Presidentti Niinistö ensi viikolla Obaman isännöimään ydinturvakokoukseen

”Presidentti Sauli Niinistö osallistuu ydinturvaa koskevaan huippukokoukseen, joka pidetään ensi viikon torstaina ja perjantaina Washingtonissa.

Kokousta isännöi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama.

Huippukokouksen tavoitteena on vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä ydinterrorismin estämiseksi. Osallistujia tulee yli 50 maasta.

Kokous päättää huippukokousten sarjan, joka alkoi vuonna 2010 Washingtonissa presidentti Obaman aloitteesta.

Niinistön ohjelmaan kuuluu myös kahdenvälisiä tapaamisia ja keskusteluja yhdysvaltalaisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa.

Niinistö vierailee Washingtonissa myös toukokuussa, jolloin hän tekee virallisen vierailun Yhdysvaltoihin muiden pohjoismaisten päämiesten kanssa.”

www.iltalehti.fi/uutiset/2016032321315939_uu.shtml

yle.fi/uutiset/tasavallan_presidentti_ydinturvakokoukseen_washingtoniin/8763627

23.3.2016: Obaman historiallinen Kuuban-vierailu ohi – jätti toiveikkaan ilmapiirin

”Yhdysvaltain presidentti nimitti vierailuaan ”kylmän sodan vihamielisyyksien hautajaisiksi”.

Obama saapui Havannaan sunnuntaina, ja jatkoi matkaansa Argentiinaan tiistaina iltapäivällä.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on lopettanut historiallisen Kuuban-vierailunsa. Obama jatkoi matkaansa Argentiinaan Havannan lentokentältä iltapäivällä paikallista aikaa.

Vierailunsa päätteeksi Obama osallistui baseball-otteluun, jossa pelasivat vastakkain yhdysvaltalainen Tampa Bay Rays sekä Kuuban baseball-joukkue. Ottelua pidettiin rauhan symbolina maiden välillä.

Uutistoimisto Reutersin lähteen mukaan baseball-ottelun katsomossa oli myös 40-hengen ryhmä Kolumbian Farc-sissejä, mukaan lukien sissijärjestön johtaja Rodrigo Londono. Marxilais-leniniläinen järjestö on Kuubassa käydäkseen rauhanneuvotteluja Kolumbian hallituksen kanssa. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry tapasi sisällissodan osapuolia Havannassa maanantaina. Yhdysvallat luokittelee Farc-sissit terroristijärjestöksi.

Puhe vetosi kuubalaisiin
Obaman vierailu Kuubaan oli historiallinen, sillä hän on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on vieraillut Kuubassa lähes 90 vuoteen.

Historiallinen oli myös hänen puheensa maan pääkaupungissa Havannassa. Obama peräänkuulutti tunteisiin vetoavasti Kuuban kommunistihallinnolta demokraattisia ja taloudellisia uudistuksia.

Obaman puhe televisioitiin ja lähetettiin maan valtiollisella kanavalla. Obama sai yleisöltä valtaisat suosionosoitukset toistaessaan Yhdysvaltain kongressille osoitetun pyyntönsä kauppasaarron kumoamisesta. Obama kutsui saartoa vanhentuneeksi taakaksi, joka rasittaa tavallisia kuubalaisia.

Yleisön reaktiot olivat vaisumpia Obaman haastaessa presidentti Raul Castroa sallimaan kuubalaisille suurempia poliittisia vapauksia.

Tällaisen puheen kuuleminen Kuubassa olisi ollut ennenkuulumatonta vielä 15 kuukautta sitten, ennen kuin Kuuba ja Yhdysvallat aloittivat määrätietoisen lähentymisensä.”

yle.fi/uutiset/obaman_historiallinen_kuuban-vierailu_ohi__jatti_toiveikkaan_ilmapiirin/8762213

 

21.3.2016: Yle Kuubassa: ”Havanna on pienessä kaaoksessa Obaman vierailun vuoksi”

”Ylen toimittaja Christian Vuojärven mukaan erityisesti nuoret ovat innostuneita presidentti Obaman vierailusta. Hänen mukaansa Obaman vierailua voidaan myös pitää maiden välisten suhteiden muutoksen merkkipaaluna.

Ylen toimittaja Christian Vuojärvi seuraa presidentti Barack Obaman vierailua Kuubassa. Vuojärven mukaan vierailu on Kuubassa erittäin suuri uutistapahtuma.

– Obama on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti lähes 90 vuoteen, joka on astunut Kuuban kamaralle. Edellisen vierailun teki Calvin Coolidge vuonna 1928.

Vuojärven mukaan valtiovierailua seuraa kolme tuhatta kansainvälistä toimittajaa ja satoja kuubalaisia toimittajia.

– Koko Havannan ydinkeskusta on enemmän tai vähemmän pienessä kaaoksessa Obaman vierailun vuoksi, Vuojärvi kertoi.

Vuojärvi muistuttaa, että Kuuban ja Yhdysvaltain väliset suhteet ovat lämmenneet huomattavasti sen jälkeen, kun maat solmivat diplomaattisuhteet viime vuonna.

– Obaman vierailua voidaan pitää tämän kehityksen suurimpana merkkipaaluna.

Etenkin nuoret ovat innostuneita vierailusta
Vuojärvi on myös kysynyt paikallisten asukkaiden mielipiteitä Obaman vierailusta. Hänen mukaansa he odottavat Obaman vierailulta erittäin paljon.

– Eilen sunnuntaina kun Obama vieraili Havannan vanhassa kaupungissa, paikalliset huusivat kilpaa U-S-A, U-S-A. Varsinkin nuoremmat kuubalaiset ovat erityisen innostuneita. He ovat kertoneet minulle, että keskiansio Kuubassa on noin 15 euroa kuukaudessa ja sillä summalla on  todella vaikea pärjätä ja sen vuoksi myös harmaa talous rehottaa Kuubassa, Vuojärvi kertoi.

Nuoret kuubalaiset toivovat Vuojärven mukaan nyt, että suhteet Yhdysvaltain kanssa ovat sellaisella tolalla, että heille annetaan uusia mahdollisuuksia ansaita rahaa.

Vuojärvi ei kuitenkaan usko, että kauppasaartoa puretaan aivan heti.

– Kauppasaarto on ollut voimassa yli 50 vuotta ja sen purkaminen on Yhdysvaltain kongressin tehtävä, eikä se tule luultavasti tapahtumaan vähään aikaan. Pieniä edistysaskeleita on kuitenkin tapahtunut, yhdysvaltalainen hotelliketju on avaamassa kolmea hotellia Kuubaan ja täällä on sellainen ilmapiiri, että ehkä turismi voisi olla se ala, jolla kehitys olisi nopeaa.

Vuojärvi muistuttaa kuitenkin, että Kuuban hallitus ja valtion monopoli saattavat olla jarruna kehityksessä.”

yle.fi/uutiset/yle_kuubassa_havanna_on_pienessa_kaaoksessa_obaman_vierailun_vuoksi/8759515

 

22.3.2016: Ylen toimittaja ajettiin pois kesken suoran lähetyksen Brysselissä

”Kello kuuden uutislähetyksen suora haastattelu keskeytyi yllättäen sekaannuksen vuoksi.

Valtava määrä toimittajia on kerääntynyt Brysseliin raportoimaan kaupungissa tiistaina tapahtuneista terrori-iskuista.

Toimittajien kiivastahtinen työpäivä kävi ilmi, kun Ylen Brysselin-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos ajettiin pois kameran edestä kesken suoran uutislähetyksen.

Toimittajat tekevät suoria lähetyksiä heille järjestetyltä kuvauspaikalta. Kameroita ja toimittajia saattaa olla samassa rivissä lukuisia. Toimittajat ja televisioyhtiöt varaavat suoraa lähetystään varten ajan, jonka puitteissa lähetys tehdään, ennen kuin seuraavan toimittajan vuoro tulee.

Sekaannuksen vuoksi Stenroos ajettiin pois kameran edestä kesken hänen suoran haastattelunsa ja Ylen uutislähetystä jouduttiin jatkamaan ulkoministeri Timo Soinin haastattelulla aiottua aiemmin.

Sekaannus johtui siitä, että suurin piirtein samaan aikaan oli varattu lähetysaika sekä Ylen ruotsinkielisten uutisten toimittajalle että Stenroosille. Ruotsinkielinen suora lähetys näytettiin televisiossa suomenkielistä aiemmin ja sille Brysselistä varattu aika myös päättyi aiemmin.

Suoria lähetyksiä koordinoivat henkilöt kuitenkin sekoittivat Ylen toimittajat ja Stenroos oli ohjattu paikalle, jolta oli varattu aika ruotsinkielistä lähetystä varten, minkä vuoksi hänen haastattelunsa keskeytyi.”

yle.fi/uutiset/ylen_toimittaja_ajettiin_pois_kesken_suoran_lahetyksen_brysselissa__video/8762129

 

21.3.2016: Pohjois-Korea teki taas ohjuskokeen – edellisestä vain muutama päivä aikaa

”Pohjois-Korea on jälleen tehnyt ohjuskokeen, kertoo Etelä-Korean uutisoimisto.

Toimiston mukaan Pohjois-Korea ampui useita lyhyen kantaman ohjuksia Japaninmereen. Etelä-Korean puolustusministeriö ei ole vahvistanut tietoa.

Vain muutama päivä sitten Pohjois-Korea teki testejä keskipitkän kantaman ohjuksilla ja uhmasi näin YK:n pakotteita. ”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pohjois-korea-teki-taas-ohjuskokeen-edellisesta-vain-muutama-paiva-aikaa/5800468

 

 

21.3.2016: Venäjän seuraava siirto huolestuttaa: ”Putinilla vain voitettavaa”

”Syyriasta suurimman osan joukoistaan vetäneen Venäjän seuraava siirto mietityttää asiantuntijoita.

Aiheesta keskustelivat MTV:n Huomenta Suomessa poliitikko Erkki Tuomioja (sd.), tutkijatohtori Hanna Smith Aleksanteri-instituutista ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Pekka Sutela.

Smith muistuttaa, että Venäjä ei ole sulkenut Syyriassa sotilastukikohtiaan, ja maahan voidaan palata nopeasti. Hänen mukaansa Venäjän sotilaallinen kyky Syyrian operaatiossa yllätti lännen.
– Sellaista tapaa, jolla Venäjä vei joukkojaan Syyriaan, ei sillä oletettu olevan. Sotilaallinen kyky voidaan aktivoida milloin tahansa. Oli vetäytymisen syy mikä tahansa, Putinilla on vain voitettavaa.

Erkki Tuomiojalta kysyttiin keskustelussa, kyykyttääkö Venäjä länttä esittelemällä sotilaallista kykyään.

– Olen kuullut sellaisiakin arvioita, että toisena vaihtoehtona olisi ollut Ukrainan konfliktin laajentaminen. Mitkään vaihtoehdot eivät ole hyviä, Tuomioja sanoo.
Professori Pekka Sutelan mukaan Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen edessä saattaa olla vain entistä voimakkaampi aallokko.

– On Yhdysvaltojen presidentti kuka tahansa, hän ei tule välttämään äkkinäisiä liikkeitä niin paljon kuin Obama teki, Sutela arvioi. ”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/venajan-seuraava-siirto-huolestuttaa-putinilla-vain-voitettavaa/5800294

 

 

 

 

20.3.2016: Harvinaisen voimakas maanjäristys Perämerellä

”Järistys tapahtui lähellä Ruotsin rannikkoa, mutta havaintoja siitä on tehty laajalla alueella Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa. Maanjäristys oli Suomen oloissa harvinaisen voimakas.

Perämerellä on tapahtunut maanjäristys lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, noin puolilta öin Suomen aikaa. Ilmatieteen laitos vahvistaa tiedon Helsingin yliopiston seismologian instituutilta saamansa tiedon perusteella. Ilmatieteen laitoksen saamien ensitietojen mukaan järistyksen voimakkuus oli 4,6 magnitudia.

Vaikka järistys ei ollut suuri, yhtä voimakkaita järistyksiä tapahtuu alueella harvoin.

– Käsittääkseni tämä järistys on harvinaisen voimakas, sanoi päivystävä meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta.

Myöhemmin yöllä Helsingin yliopiston seismologian instituutti vahvisti omassa tiedotteessaan, että Perämerellä on tapahtunut poikkeuksellisen voimakas maanjäristys. Sen voimakkuudeksi ilmoitetaan 4,1 Richterin asteikolla.

Maanjäristyksestä tehtiin havaintoja laajalla alueella Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa. Twitterissä tapahtuma aiheutti vilkasta päivitystä. Monet oululaiset kertoivat kuulleensa muun muassa jyrinää ja tunteneensa jopa tärinää. Järistys tuntui selvästi myös muun muassa Kemissä.

– Järistys ei ole aiheuttanut tehtäviä, eikä sen johdosta ole tullut ilmoituksiakaan, sanoi Oulun päivystävä palomestari Marko Hottinen yöllä.

Reaaliajassa maanjäristyksiä seuraava EMSC twittaa, että järistys olisi ollut 4,6 magnitudi-asteikolla. Järistys olisi tapahtunut merellä, noin 54 kilometriä Luulajasta ja 45 kilometriä Raahesta.

Aiheesta kirjoittaa myös esimerkiksi SVT sekä Norrbottens Kuriren.”

yle.fi/uutiset/harvinaisen_voimakas_maanjaristys_peramerella/8756449

 

20.3.2016: Maanjäristys herätti Pohjois-Suomessa: Talo natisi, huonekalut paukkuivat

”Perämerellä sunnuntain vastaisena yönä iskenyt, Suomen oloissa harvinaisen voimakas maanjäristys herätti pohjoissuomalaiset ihmettelemään tapahtunutta. Sosiaalisessa mediassa ja Ylelle tulleissa palautteissa kerrotaan järistyksen tuntuneen paitsi rannikolla myös esimerkiksi Rovaniemellä ja Puolangalla saakka. Osa nukkui onnensa ohi, osa havahtui talon tärinään tai huonekalujen kolinaan.

Järistyksen keskipiste oli Perämerellä.”

yle.fi/uutiset/maanjaristys_heratti_pohjois-suomessa_talo_natisi_huonekalut_paukkuivat/8756599

 

20.3.2016: Tutkija: Järistyksen voima todella harvinainen Suomessa

”Perämerellä viime yönä sattunutta maanjäristystä voimakkaammin on Suomessa järissyt viimeksi vuonna 1898 Torniossa. Seismologin mukaan ennätysjäristys ei vaikuta Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamiseen.

Suomessa tapahtuu joka vuosi 10–20 järistystä. Seismologian instituutin johtaja Annakaisa Korja kertoo, että myöhään lauantai-iltana Perämerellä tapahtunut iso järistys on kuitenkin todellinen harvinaisuus.

– Viimeksi Kuusamossa on tapahtunut iso, 3,5:n järistys vuonna 2000, Korja muistelee.

Myös Lappajärvellä oli vuonna 1979 Richterin asteikolla 3,8:n järistys. Muita Suomen mittakaavassa isoja järistyksiä ei viime aikoina ole ollut.

Yli neljän järistystä joutuu kaivamaan kauempaa historiasta. Vuonna 1898 Torniossa oli voimakkuudeltaan peräti 4,7:n järistys.

Järistyksen vaikutukset pieniä
Korjan mukaan eilisen järistyksen yhteydessä on voitu havaita tärinää mutta ei sen isompaa. Mitään vaurioita järistys ei ole voinut aiheuttaa. Järistyksen voimakkuutta on pienentänyt sen sijainti kaukana manneralueelta.

Vaikka 4,1:n järistys on suomalaisittain suuri, on se maailman mittakaavassa hyvin pieni.

– Jos se ei tapahdu maalla, niin ei sillä ole suoranaisia vaikutuksia, Korja arvioi.

Suomessa järistykset johtuvat yleensä Atlantin leviämisestä.

– Yleensä järistykset alueellamme johtuvat siitä, että Atlantin keskiselänne leviää. Se aiheuttaa jännityskentän tälle alueelle. Toinen jännityskenttää aiheuttava syy on maan nousu tällä alueella. Nämä aiheuttavat sen, että jännitys kertyy ja se purkautuu valmiita, olemassaolovia siirroksia pitkin, Korja selittää.

Ei muutoksia Pyhäjoen ydinvoimalan riskianalyysiin
Ydinvoimalan rakentamista pohjustavat maansiirtotyöt etenevät parhaillaan vauhdilla Perämeren alueella sijaitsevalla Hanhikiven niemellä. Korja ei usko lauantain ennätysjäristyksen vaikuttavan Pyhäjoen ydinvoimalan rakennustöihin.

– Tälle ydinvoimalallehan on tehty seisminen riskianalyysi, jossa on otettu huomioon kaikki jo olemassa olevat järistykset. Myös muun muassa Tornion 4,7:n järistys on otettu huomioon tässä riskianalyysissä, Korja kertoo.

Lopulliset johtopäätökset ydinvoimalan turvallisuudesta vetää säteily- ja ydinturvallisuutta valvova STUK. Seisminen riski huomioidaan voimalan rakennusmääräyksessä.”

yle.fi/uutiset/tutkija_jaristyksen_voima_todella_harvinainen_suomessa/8756645

 

 

20.3.2016: Perämeren maanjäristys tuntui Laihialla saakka: ”Kuin hävittäjä olisi lentänyt läheltä”

”Lasit helähtivät, maa tärisi, tuntui paineaalto, outo suhahdus. Kuin hävittäjä olisi lentänyt ohi. Näin Vaasan seudun asukkaat kuvailevat havaintojaan Perämerellä viime yönä tapahtuneesta maanjäristyksestä, joka tuntui asunnoissa satojen kilometrienkin päässä.

Pohjalaisen ja Ilkan kyselyyn vastannut mustasaarelainen lukija kertoo, että Karperössä tuntui, kuin taloa olisi nostettu ilmaan:

– Ihmeellinen tärinä tuntui pienen hetken, kuin taloa olisi nostettu sentti ja pudotettu takaisin. Ihmettelin kyllä, että mikä oli, lukija kertoo.

Eräs lukija kuuli lasien helinää ja pelkäsi jo lampun putoavan alas.

Mustasaarelainen Marika Seppä oli hereillä ja katsoi televisiota ennen puolta yötä. Hän kertoo tunteneensa, kuinka koko talo tärisi. Lusikat kilisivät.

– Sohvakin tärisi. Säikähdin ja nousin ylös. Ihmettelin, mitä tapahtuu. Meni nopeasti ohi, onneksi, hän kertoo.

Järistys ei jäänyt ainoastaan rannikolle, vaan tuntui Laihialla saakka. Laihialla Paukun alueella asuva Sinikka Pouttu kertoo hänkin jääneensä myöhään katsomaan televisiota. Puolen yön aikaan hän kuuli ”vyöryvän kohahduksen”, aivan kuin paineaalto olisi kulkenut läpi tai hävittäjäkone olisi lentänyt ohitse.

– Ihan pakottamatta mieleeni tuli vastaava pieni maanjäristys muutaman vuoden takaa, tunsin senkin. Mitään lasin helähdyksiä ei kuulunut tai tärinöitä tuntunut, vain kohahdus, joka kesti pienen hetken.

Perämerellä sattui yöllä poikkeuksellisen voimakas maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 4,1. Pohjanmaan pelastuslaitoksen tai Länsi-Suomen rannikkovartioston mukaan maanjäristys ei ole aiheuttanut vahinkoja tai saanut huolestuneita kansalaisia ottamaan yhteyttä.”

www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/per%C3%A4meren-maanj%C3%A4ristys-tuntui-laihialla-saakka-kuin-h%C3%A4vitt%C3%A4j%C3%A4-olisi-lent%C3%A4nyt-l%C3%A4helt%C3%A4-1.2017554

19.3.2016: Paavi meni Instagramiin – ”Uuden matkan alku”

”Paavi Franciscus on liittynyt sosiaalisen median Instagram-palveluun. Paavi avasi tilinsä ja julkaisi ensimmäisen kuvansa tänään 19. maaliskuuta. Paavi julkaisee kuvia Instagramissa nimellä @franciscus.

Instagram on ilmainen kuvien jakamiseen keskittynyt palvelu, jossa on Instagramin antamien tietojen mukaan yli 300 miljoonaa käyttäjää.

Paavin ensimmäinen Instagram-päivitys on omakuva, jossa hän rukoilee polvillaan. Kuvan yhteyteen on kirjoitettu useilla kielillä virke ”Pray for me” (”Rukoilkaa puolestani”).

Paavi liittyi Instagramiin virkaanastujaistensa kolmevuotispäivänä. Paavin virkaanastujaisia vietettiin Vatikaanissa 19. maaliskuuta 2013.

Paavin julkaisu sai hetkessä tuhansia tykkääjiä ja kommentteja. Monissa kommenteissa katolisen kirkon hengellinen johtaja toivotetaan tervetulleeksi Instagramiin ja iloitaan hänen tilistään palvelussa.

Paavi ilmoitti uudesta aluevaltauksestaan Twitterissä, jossa hän on ollut helmikuusta 2012 lähtien. Instagram-tilin avaamisen paavi kuvaili olevan ”uuden matkan alku”. Twitteristä paavi löytyy nimimerkin @Pontifex takaa. Hänellä on palvelussa 8,89 miljoonaa seuraajaa.

Hengellisen johtaja aktiivisuus sosiaalisessa mediassa on jakanut mielipiteitä. Paavi on kuitenkin arvioitu Twitterin vaikutusvaltaisimmaksi johtajaksi.”

www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2016/03/19/paavi-meni-instagramiin—uuden-matkan-alku

 

19.3.2016: Alaskassa voimakas maanjäristys

”Henkilövahingoista tai aineellisista vahingoista ei ole vielä raportoitu.

Yhdysvaltain Alaskassa on tapahtunut voimakas maanjäristys. Ennen aamuneljää Suomen aikaa sattuneen järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,2.

Ensi tunteina järistyksen jälkeen ei tullut tietoon loukkaantumisia tai merkittäviä aineellisia vahinkoja.

Järistyksen keskus oli kymmenen kilometrin syvyydessä noin 45 kilometriä etelään Atkan pikkukaupungista. Atka sijaitsee Aleuttien saaristossa.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001141469.html

 

18.3.2016: Pohjois-Korea laukaisi jälleen ohjuksen, ehkä kaksikin

”Pohjois-Korea on laukaissut ainakin yhden ballistisen ohjuksen mereen, kertoo Etelä-Korean uutistoimisto Yonhap.

Etelä-Korean uutistoimisto Yonhap kertoo, että Pohjois-Korea on laukaissut perjantaina Japaninmereen yhden ballistisen ohjuksen. Ohjus lensi arviolta noin 800 kilometrin matkan ja putosi mereen maan itärannikolle.

Myöhemmin Etelä-Korean armeija kertoi, että pohjoinen naapuri on todennäköisesti laukaissut myös toisen ohjuksen, joka hävisi tutkasta.

Yhdysvaltain nimettömänä pysyttelevä viranomaislähde arvioi, että ensimmäinen olisi ollut keskimatkan ohjus. Arvioiden mukaan kummatkin ohjukset aukaistiin matkaan Pohjois-Korean läntiseltä Sukchunin alueelta, mutta toistaiseksi enempää varmistettua tietoa tapahtuneesta ei ole.

Etelä-Korean armeijan mukaan ohjuslaukaisu on vastalause käynnissä oleville Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean yhteisille laivastoharjoituksille.

Pohjois-Korea laukaisi viimeksi reilu viikko sitten kaksi lyhyen kantaman ohjusta Japaninmereen.

Tällä viikolla maa  maan hallituksen äänitorvi uutistoimisto KCNA ilmoitti, että johtaja Kim Jong-un aikoo pian suorittaa räjähdystestauksia ydintaistelukärjillä. Samalla on tarkoitus tehdä koelaukaisuja ydinkärkiä kuljettavien ballististen ohjusten kantokyvyn varmistamiseen.

Laukaisu tuomittu voimakkaasti
Japanin pääministeri Shinzo Abe ilmoittaa Japanin tuomitsevan jyrkästi Pohjois-Korean viimeisimmän ohjuslaukaisun. Samalla Japani vaatii Pohjois-Koreaa lopettamaan moiset toimet.

– Japani vaatii voimakkaasti Pohjois-Koreaa harjoittelemaan itsehillintää, Abe sanoi maansa parlamentissa pitämässään puheessa.

Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoittaa seuraavansa tarkkaan Korean niemimaan tilannetta. Se kehottaa Pohjois-Koreaa keskittymään kansainvälisten sitoutumusten ja velvollisuuksien täyttämiseen.”

yle.fi/uutiset/pohjois-korea_laukaisi_jalleen_ohjuksen_ehka_kaksikin/8752165

17.3.2016: Saab odottaa Suomesta Gripen-tarjouspyyntöä ”hyvin pian”

”Ruotsalaisyhtiö uskoo, että Suomi pyytää tarjousta 40 hävittäjäkoneesta.

Ruotsalainen puolustusvälineyhtiö Saab odottaa saavansa ”hyvin pian” Suomesta tarjouspyynnön 40 Gripen-hävittäjäkoneesta.

Asiasta kertoi Saabin Gripen-myynnistä vastaava Richard Smith yhtiön seminaarissa tänään.

Belgia olisi hänen mukaansa tekemässä tarjouspyyntöä 30–36 koneesta. Lisäksi Ruotsin hallitus neuvottelee Slovakian kanssa kahdeksan koneen tilauksesta.”

www.taloussanomat.fi/yritykset/2016/03/17/saab-odottaa-suomesta-gripen-tarjouspyyntoa-hyvin-pian/20163051/12

 

17.3.2016: Pohjois-Korea tuomitsi 21-vuotiaan amerikkalaisopiskelijan 15 vuoden pakkotyöhön

”Yhdysvallat vaatii Pohjois-Koreassa työrangaistukseen tuomitun 21-vuotiaan vapauttamista.

Opiskelija Otto Warmbier tuomittiin aiemmin tällä viikolla 15 vuodeksi pakkotyöhön ”valtionvastaisesta toiminnasta”. Hänen syytettiin varastaneen hotellista poliittisen kyltin.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ja Valkoinen talo vaativat keskiviikkona Warmbierin armahtamista ja vapauttamista. Valkoisen talon puhemies sanoi, että Pohjois-Korea käyttää Yhdysvaltain kansalaisia pelinappuloina poliittisen agendansa ajamisessa. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC ja Reuters.

Warmbier otettiin kiinni tammikuussa, kun hän yritti poistua Pohjois-Koreasta. Mies tunnusti myöhemmin ottaneensa propagandakyltin ja kuvaili tekoa Pjongjangissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa elämänsä pahimmaksi virheeksi.

– Veljeni ja siskoni tarvitsevat minua, hän kuvaili murtuneena.

Warmbierin kerrottiin sanoneen, että hänen tavoitteenaan oli ”vahingoittaa korealaisten motivaatiota ja työmoraalia”.

Pohjois-Koreassa vangitut peruvat usein tunnustuksensa päästyään pois maasta.

Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottajan mukaan Ruotsin suurlähetystön edustaja on vieraillut Warmbierin luona vankilassa ja vangin terveydentila on tiettävästi kohtalainen.

Ydinkokeet kiristäneet välejä
Pohjois-Koreassa ulkomaalaisia on ennenkin vangittu ja tuomittu epämääräisillä rikosnimikkeillä. Viimeksi joulukuussa maa tuomitsi kanadalaisen pastorin elinikäiseen pakkotyöhön valtionvastaisesta toiminnasta. BBC:n mukaan amerikkalaisopiskelijan saama 15 vuoden rangaistus on kuitenkin ankara aiempiin tuomioihin verrattuna.

Kova tuomio heijastanee Pohjois-Korean ja lännen kiristyneitä suhteita. Maa on tehnyt viime aikoina useita ydin- ja ohjuskokeita.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama asetti keskiviikkona uusia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Pakotteet koskevat muun muassa pohjoiskorealaisten poliitikkojen omaisuuden jäädyttämistä ja vientikieltoa Pohjois-Koreaan.

Myös YK on aiemmin määrännyt lisäpakotteita maata vastaan.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001139736.html

 

16.3.2016: Kylmää laskelmointia vai aitoa tunnetta – miksi presidenttien syleissä nähdään aina vauvoja?

”Kansainvälinen uutisvaihto välitti tuoreeltaan kuvaa Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman ja Kanadan pääministerin, Justin Trudeaun tapaamisesta Washingtonista viime viikolla.

Johtajien tervehtiessä yleisöä, Obama nappaa suloisen pienen vauvan syliinsä. Asetelma on tuttu ja etenkin Barack Obama on ikuistettu useaan otteeseen sylittelemässä lapsia.

Kansainväliset kuvapankit ovat täynnä kuvia Obaman syliin nostamista pienokaisista. Hän tuntuu huomioivan lapset aina, kun siihen on tilaisuus.

Kyseessä on vahvasti myös amerikkalaisiin päämiehiin liittyvä tapa. Missä tilaisuus, jossa tiedotusvälineet ovat paikalla, siellä presidentti nostaa pienokaisen käsivarsilleen.

– Tällä halutaan osoittaa, että presidentti on kaikesta huolimatta ”common man” eli tavallinen ihminen, ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija, Charly Salonius-Pasternak sanoo.

– Suomessahan presidentti voi liikkua vapaasti lähes missä vain muutaman turvamiehen kanssa, mutta Yhdysvalloissa on aivan toisin. Ravintola suljetaan muilta, jos presidentti haluaa vierailla siellä ja sinne tehdään etukäteen turvallisuusarviointi.

Vaikka lapsien huomioiminen voi olla, tai sen ainakin uskotellaan olevan täysin spontaani reaktio valtion päämieheltä, teolla tavoitellaan mielikuvaa kansanomaisuudesta. Että kovalla poliitikollakin on pehmeä puoli.

Vauvojen syleilyä jo 1800-luvulla
Amerikkalaisaikakauslehti Mother Jones on kirjoittanut pitkän artikkelin poliitikkojen vauvojen suukottelusta. Niin ikään Life-lehti on avannut ilmiötä artikkelissaan jo vuonna 1960.

– Siihen, miksi poliitikot nostelevat lapsia syliinsä, on vain yksi syy, se toimii ja sillä voitetaan ääniä, Life-lehden sitaatissa sanotaan.

Mother Jones -lehden artikkelin mukaan ensimmäinen amerikkalaispoliitikko, joka tiettävästi huomioi pienokaisen ja sen tuoman ”lisäarvon” hänen imagolleen, oli presidentti Andrew Jackson.

Vuoden 1833 kiertueella Yhdysvaltain itäosissa Jacksonia lähestyi äiti sylissään pieni vauva. Resuisesti pukeutunut nainen kertoi tulleensa tapaamaan Jacksonia, johon presidentti vastasi tuttavallisesti: ”Tässä olen, mukava tavata. Onpa sinulla komea poika, saanko pidellä häntä?”
Jackson otti vauvan syliinsä ja ojensi sitten pienokaisen mukanaan olleen virkamiehen syliin ja pyysi miestä suukottamaan vauvaa.

Yleisö alkoi taputtaa Jacksonille ja hän ojensi vauvan takaisin onnelliselle äidilleen.
Eleen uskottiin lisäävän poliitikon suosiota etenkin äitien keskuudessa ja vauvoja alettiin huomioida aina tilaisuuden tullen.

Tosin Life-lehdelle antamassaan haastattelussa vuonna 1968 presidentti Richard Nixon kuitenkin totesi: ”En käytä hassuja hattuja, suutele naista tai vauvaa enkä myöskään laskettele tai tee muuta, mikä saisi minut näyttämään törpöltä”.
Entä sitten se toinen puoli?

The Atlantic -lehden artikkelissa vuodelta 2011 kysytään, ”Miksi vanhemmat työntävät lapsiaan poliitikkojen syliin?”

Jutussa tullaan siihen tulokseen, että jo pelkkä tilanne voi olla niin hämmentävä, ettei siinä ehdi ajatella. Toisaalta vanhempi voi kokea ylpeyttä, että ”juuri minun lapseni huomioitiin”.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kylmaa-laskelmointia-vai-aitoa-tunnetta-miksi-presidenttien-syleissa-nahdaan-aina-vauvoja/5789540

 

16.3.2016: Venäjä pitää ilmasotaharjoitukset Karjalassa lähiviikkoina

”Venäjän ilmavoimat pitää vuosittaisen Ladoga-sotaharjoituksen Karjalassa maaliskuun lopulla. Harjoitus kuuluu hävittäjälentäjien koulutukseen, ja sen jälkeen heidät kelpuutetaan taistelutehtäviin.

Tämänvuotiseen Ladoga (Laatokka)-harjoitukseen osallistuu lentäjiä ja lentokoneita paitsi Venäjän Karjalassa olevista tukikokhdista, myös Tverin ja Kurskin alueilta. Venäjän puolustusministeriön mukaan harjoituksessa on mukana noin 50 lentäjää. Koneiden määrää ei ilmoiteta.

Harjoitukseen osallistuu MiG-29SMT, MiG-31BM ja Su-27 -hävittäjiä. MiG-29 ja Su-27 ovat monitoimihävittäjiä, joilla voi torjua toisia lentokoneita tai hyökätä maamaalia vastaan. MiG-31 on torjuntahävittäjä, jolla on pitkä toimintasäde.

Harjoituksessa tehdään kovapanosammuntoja ja laukaistaan ohjuksia. Venäjän puolustusministeriön mukaan nuoret lentäjät saavat harjoituksen jälkeen kelpuutuksen taistelutehtäviin Venäjän ilmatilan puolustamiseksi.

Harjoitusaluetta ei venäläistiedotteessa tarkemmin kerrota. Venäjällä on hävittäjätukikohtia Suomen rajan takana muun muassa Petroskoin lähellä ja Lotinapellossa Syvärin eteläpuolella.

Asiasta uutisoineen Barents Observer -nettilehden mukaan Ladoga-harjoitus on tänä vuonna pienempi kuiin joskus aiemmin. Vuonna 2013 harjoitukseen otti osaa yli 70 lentokonetta ja helikopteria, ja vuonna 2009 siihen osallistui myös maahanlaskujoukkoja. ”

yle.fi/uutiset/venaja_pitaa_ilmasotaharjoitukset_karjalassa_lahiviikkoina/8748074

15.3.2016: Venäläismediat vakuuttavat: missio täytetty

”Heti Venäjän presidentti Vladimir Putinin ilmoitettua maanantai-iltana Venäjän vetäytyvän Syyriasta, venäläismediat alkoivat levittää tietoa yllättävästä päätöksestä.

Päähuomio kiinnittyi valtionmedioissa Putinin lausuntoon venäläisjoukkojen onnistumisesta, kun riippumattomat mediat alkoivat välittömästi pohtia vetäytymisen syitä.

Vielä tiistai päivänä valtiollinen ykköskanava tyytyi raportoimaan yksityiskohtaisesti ensimmäisten hävittäjien vetäytymisen vaiheita, sekä kertomaan päätöksen aikaan saamasta ylistysten tulvasta Venäjän duumassa. Illan pääuutisissa jo esiteltiin, kuinka Syyriasta Venäjälle laskeutuneet lentäjät otettiin vastaan hurraahuutojen saattelemina.

Monilla valtionmielisillä uutissivustoilla kerrotaan Venäjän saavutuksista Syyriassa. Esimerkiksi Moskovskii komsomolets kirjoittaa Venäjän saavuttaneen Syyriassa paljon.

”Kun sotajoukkomme saapuivat Syyriaan, oli Assadin hallinto lähes kaatumassa – – – nyt  hallinnon joukot hallitsevat 80—85 prosenttia maasta”, lehti kirjoittaa.

Toisaalta jotkut lehdet ovat myös todenneet, että tavoitteet on varmasti täytetty, vaikka ne ovatkin olleet salaisia – eikä niitä vieläkään ole paljastettu.

Venäläismediat ovat myös uutisoineet laajalti Venäjän yllättäneen länsimaat ja erityisesti Yhdysvallat, jonka hallituksen tiedottajan väsyneelle olemukselle ilkuttiin televisiouutisissa.

Miksi juuri nyt?

Riippumattomissa medioissa taas kiirehdittiin heti maanantai-iltana etsimään syytä vetäytymisen ajankohdalle. Ainoana vapaana kaapelikanavana tunnettu RBK haastatteli päälähetyksessään politologeja sekä muita analyytikkoja, joiden mukaan Venäjä on täyttänyt tehtävänsä: Yhdysvallat on pakotettu dialogiin ja Lähi-Idän maille on esitelty Venäjän sotamahtia.

Tänään talousjournalismiin erikoistunut mediatalo myös julkaisi tutkimuksensa, jonka mukaan Venäjä käytti Syyrian sotaoperaatioon 167 päivän aikana arviolta 38 miljardia ruplaa.

Syiden etsintä jatkui vielä tiistaina, jolloin myös analyysejä julkaiseva slon.ru oli RBK:n haastattelemien analyytikkojen kanssa samoilla linjoilla.

”Syyrian uhkapelin koko strateginen tarkoitus oli palauttaa amerikkalais-venäläisten suhteiden kaksinapainen formaatti”, julkaisu kirjoittaa.

Oppositiomedioissa ja sosiaalisessa mediassa Putinin lausuma tehtävän täyttämisestä on aiheuttanut myös paljon ivaa, sekä meemejä. Päivän mittaan internetissä ovat levinneet niin kuvamuokkaukset hävittäjällä paidatta ratsastavasta kuin virtahepoa pakenevastakin presidentistä.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/venalaismediat-vakuuttavat-missio-taytetty/5790700

15.3.2016: Onko tässä todellinen syy siihen, miksi Putin yllätti juuri nyt?

”Vladimir Putin teki myöhään maanantai-iltana jälleen kerran sen, minkä hän osaa kenties kaikista parhaiten – pääsi yllättämään täydellisesti maailman johtajat ja analyytikot määräämällä Venäjän ”pääjoukot” vetäytymään pois Syyriasta, Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa.

Tiistaina Venäjä ryhtyikin jo näyttävästi tuumasta toimeen, ja kotiin lennätettiin ensimmäiset Suhoi Su-34 -hävittäjät.

Mutta onko kyseessä pikemminkin ovela retorinen ilmoitus vai todellinen käänne – se jää nähtäväksi, sillä Venäjä jatkaa joka tapauksessa läsnäoloaan Latakian lentotukikohdassaan ja Tartusin laivastotukikohdassaan Syyriassa.

Mutta miksi Vladimir Putin teki vetäytymisilmoituksensa juuri nyt? Seuraavassa on listattuna muutamia mahdollisia syitä.

1) Putin säilyttää ensiaskeleen edun
Kun Putin ilmoitti Syyrian ilmaiskujen aloittamisesta viime syyskuun lopussa, hän onnistui myös tuolloin yllättämään maailman. Samalla hän lupasi omalle kansalleen, ettei Venäjä aio sukeltaa ”päätään myöten” Syyrian sotaan.

Venäläisviranomaiset arvioivat sen jälkeen, että Putinin salamaoperaatio kestäisi ehkä muutamia kuukausia, mutta nyt tuosta hetkestä on mennyt jo viisi ja puoli kuukautta. Niinpä alkoi olla siis jo korkea aika etsiä hetki, jolloin vetäytymisen voisi tehdä niin, ettei se näyttäisi ainakaan missään pakkoraossa tehdyltä.

Sotilashelikopteri kuvattiin Venäjän tukikohdassa Latakiassa 16. helmikuuta.
Sotilashelikopteri kuvattiin Venäjän tukikohdassa Latakiassa 16. helmikuuta. (KUVA: LK / AFP)

Jos Kremlin ja Venäjän median tietoja on uskominen, Putin teki vetäytymispäätöksen yksin, neuvottelematta siitä etukäteen kenenkään kanssa. Syyrian johtajalle Bashar al-Assadille Putin sentään soitti päätöksestään hieman etukäteen, mutta Yhdysvaltain presidentti Barack Obama joutui tyytymään siihen, että Putin suvaitsi soittaa hänelle vasta julkisen ilmoituksensa jälkeen.

Tällä kaikella Putin pitää yllä imagoaan yllätysten miehenä, jonka seuraavaa siirtoa ei tiedä kukaan. Yksi kiistaton voitto on siis jo se, että parhaillaan ympäri maailmaa pohditaan, mitä Putin tekee seuraavaksi.

2) Sota alkoi käydä liian kalliiksi
Kun Putin aloitti Syyrian ilmaiskut, öljyn hinta oli noin 50 dollaria barrelilta. Tällä hetkellä hinta pyörii 40 dollarin tuntumassa, mutta se ehti käydä jo alle 30 dollarin.

Venäjän sotaoperaation tarkkaa hintaa ei tiedetä, mutta Forbes-lehden arvion mukaan rahaa on palanut Syyrian taivaalle tähän mennessä noin 700 miljoonaa dollaria eli noin 630 miljoonaa euroa.

Vaikka Putinin hallinto on tähän mennessä osoittanut, että se tinkii mieluummin kaikesta muusta kuin sotilasmenoistaan, Syyrian iskujen hintalapun kipukynnys lienee kohta käsillä.

Lisäksi Venäjän taloutta painavat Krimin valtauksen jälkeen säädetyt talouspakotteet ja Venäjän lännelle asettamat vastapakotteet, joiden todellinen kerrannaisvaikutus on alkanut tuntua vasta viime aikoina.

3) Putinin sotasuosio hupeni pian
Kun Putin aloitti Syyrian ilmaiskut, se lisäsi aluksi hänen omaa suosiotaan Venäjällä samaan tapaan kuin Krimin valloitus keväällä 2014. Mielipidemittauksissa Putinin suosion kerrottiin lähentelevän Syyrian operaation alussa 90 prosenttia, mutta nyt luku on laskenut jo 80 prosentin tuntumaan.

Vaikka Venäjän mielipidetutkimusten tuloksia ei voi pitää missään nimessä täysin aitoina, ne kertovat ainakin siitä, että suunta on alaspäin eikä edes Kremlillä riitä kanttia yrittää muuta väittää. Ja vaikka ulospäin saattaakin vaikuttaa siltä, ettei Kreml välitä lainkaan tavallisten kansalaisten mielipiteistä, totuus on kuitenkin se, että jo KGB seurasi tarkkaan kansan mielialoja vaikkei tuloksista julkisesti raportoitukaan.

Syyrian operaation pitkittyessä yhä useampi venäläinen on kysellyt, mitä järkeä Venäjän on olla mukana sodassa Lähi-idän ”islamilaisella maaperällä”, jossa voitot ovat paljon tiukemmassa kuin vaikkapa Krimin ”maanmiehiä” suojellessa. Venäläisille Syyria ei ole myöskään symbolisesti sama kuin Krim.

Kriitikot ovat muistutelleet myös mieliin Neuvostoliiton sotaretkeä Afganistaniin 1979–89, mikä epäonnistui pahoin ja vaikutti osaltaan koko Neuvostoliiton hajoamiseen.

4) Pelättiin sotaa Turkin kanssa
Melko pian Syyrian-operaation jälkeen Venäjä ajautui Turkin kanssa kahnaukseen, jonka on povattu voivan laajentua jopa maiden keskinäiseksi sotilaalliseksi konfliktiksi.

Venäjä härnäsi Turkin ilmatilaa sotilaskoneillaan, ja Turkki vastasi marraskuussa pudottamalla alas venäläisen rynnäkkökoneen, mikä johti puolestaan Putinin käynnistämiin ankariin taloudellisiin kostotoimiin Turkkia vastaan. Siitä lähtien kierrokset maiden välillä ovat käyneet niin kuumina, että Venäjän mediassa on esitelty jo pitkään erilaisia Turkki-sodan teorioita.

Ilmaiskuillaan Venäjä on auttanut Syyrian johtajaa al-Assadia vahvistamaan asemiaan kapinallisia vastaan, mutta esimerkiksi strategisesti tärkeän Aleppon kohtalo Turkin rajalla on vielä auki.

– Tämän jälkeen meidän joukkojemme ei tarvitse enää osallistua al-Assadin suuroperaatioihin, kuten Aleppon valtaamiseen. Se olisi voinut johtaa sodan laajenemiseen ja Turkin sekä muiden maiden mukaantuloon, venäläinen politologi Aleksei Makarkin listasi vetäytymisen etuja Moskovski Komsomoletsissa.

5) Painostaako Putin nyt al-Assadia?
Venäjän ilmiselvä päätavoite Syyriassa on koko ajan ollut presidentti Bashar al-Assadin tukeminen ja vallan pönkittäminen, vaikka maailmalle Venäjä markkinoi operaatiotaan mieluummin terrorijärjestö ISISin vastaisena iskuna.

Viime aikoina on kuitenkin alkanut vaikuttaa siltä, etteivät Venäjän ja al-Assadin välit ole silti aivan niin lämpimät ja että Venäjälle saattaisi sopia hänen väistymisensä syrjään vaikkapa tietyn siirtymäkauden jälkeen.

Viime aikoina on alkanut vaikuttaa siltä, etteivät Syyrian presidentin Bashar al-Assadin ja Venäjän välit ehkä olekaan niin lämpimät kuin on luultu.

Maanantaina Genevessä alkoivat Syyrian rauhanneuvottelut, joissa on ensi kertaa kunnianhimoisena tavoitteena käsitellä myös maan uutta mahdollista hallintomuotoa ja presidentinvaaleja. Niinpä yksi teoria onkin, että vetäytymiskäsky on itse asiassa Putinin viesti liittolaiselleen siitä, että tämän täytyy vihdoin taipua oikeasti etsimään kompromissia.

– Putinin on pakko tehdä muutakin kuin käskeä al-Assadia etsimään rauhaa. Putinin täytyy pakottaa hänet siihen. Vetäessään merkittävän määrän sotavoimaansa pois Venäjä tekee al-Assadista heikomman ja tekee neuvotteluvaihtoehdosta siten hänelle houkuttelevamman, analysoi esimerkiksi Max Fisher Vox.com-uutissivustolla.

5) Venäjä pääsi takaisin neuvottelupöytiin
Krimin valtauksen jälkeen Venäjä oli jonkin aikaa tilanteessa, jossa kukaan ei halunnut olla sen kanssa tekemisissä sen paremmin Yhdysvalloista kuin Euroopastakaan.

Joidenkin arvioiden mukaan Putin jopa toivoi, että julistamalla Syyriassa ”yhteisen sodan ISISiä vastaan” Venäjä varmistaisi pian sen, että länsi luopuisi samalla myös Krimin kaappauksen jälkeen säädetyistä pakotteista.

Länsi on kuitenkin pitänyt Syyrian ja Ukrainan tapahtumat tarkasti erossa toisistaan, sillä Itä-Ukrainan sodan lopputuloskin on vielä täysin avoinna. Syyria on tuonut myös lisää jännitteitä Venäjän ja lännen suhteisiin, sillä Venäjän on epäilty lietsovan tahallaan pakolaisaaltoa kohti Eurooppaa eikä ISIS ole ollut sen pääkohde.

Siinä mielessä Syyria on kuitenkin ollut Putinille jo menestys, että sen ansiosta Venäjää on jälleen kuunneltava maailmalla aivan toisella tavalla muissakin kuin pelkissä Syyria-neuvotteluissa.

6) Vaarana konfliktin laajeneminen Venäjälle
Yksi syy Putinin haluun vetäytyä Syyriasta saattaa olla se, että vaarana on Venäjän oman sisäisen muslimiväestön nouseminen Kremliä vastaan.

Pääministeri Dmitri Medvedev selitti helmikuussa Münchenissä, että Venäjän oli aloitettava operaatio, koska maa halusi tuhota entisestä Neuvostoliitosta ja Venäjältä ISISiin lähteneitä taistelijoita.

Tiettävästi operaatiolla on kuitenkin ollut kahtalainen vaikutus: vaikka joitakin venäläisperäisiä terroristeja on tuhottu Syyriassa, uusia vapaaehtoisia on lähtenyt ISISiin sitäkin tiheämpään tahtiin.

Tilanteen herkkyyttä kuvastaa tuore tapahtumasarja, joka alkoi, kun mielenterveysongelmista kärsinyt uzbekistanilainen lastenhoitaja surmasi Moskovassa nelivuotiaan pikkutytön ja ilmaantui sen jälkeen metroaseman edustalle mukanaan lapsen irtileikattu pää. Venäjän valtiollinen televisio otti välittömästi käyttöön tiukan sensuurin ja vaikeni tapauksesta.

Tämän jälkeen venäjänkieliseen internetiin ilmaantui kuitenkin uutisia, joiden mukaan lastenhoitaja oli selittänyt tekonsa olevan ”kosto Putinin pommituksille Syyriassa”. Tuoreimman ilmoituksen mukaan naisen toimista ei ole kuitenkaan löytynyt mitään ”yhteyttä äärijärjestöihin”, vaan hän on Venäjän viranomaisten mukaan yksinkertaisesti vain skitsofreenikko.

7) Venäjän sotateollisuus sai mainoksensa
Syy vetäytymiseen saattaa löytyä myös siitä, että operaatio on jo palvellut tietynlaisena Venäjän sotamahdin mainoslauseena.

Tämän jälkeen maailmalle on selvää, että halutessaan Venäjä voi käynnistään nopeasti sotilasoperaation ja sillä on siihen sekä pystyvää henkilökuntaa että kalustoa. Syyriassa on myös esitelty Venäjän uusinta sotatekniikkaa, jolle saattaa tämän jälkeen olla aivan uudenlainen kysyntä maailman asemarkkinoilla.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001138939.html

 

15.3.2016: Pohjois-Korea uhittelee jälleen ydinaseilla – testaus alkaa ”pian”

”Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ilmoittaa maansa testaavan lähiaikoina ydintaistelukärkiä, kertoo Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA.

Samalla on tarkoitus tehdä koelaukaisuja ydinkärkiä kuljettavien ballististen ohjusten kantokyvyn varmistamiseen.

Pohjois-Korean ilmoitus tuli samaan aikaan, kun Etelä-Korean ja Yhdysvaltain sotilaat harjoittelevat vuosittaisessa laivastoharjoituksessaan Etelä-Korean länsirannikolla. Viikonloppuna alkaneessa, kymmenen päivää kestävässä, harjoituksessa on on 12 300 sotilasta Yhdysvalloista ja 7 500 Etelä-Koreasta.

Korean niemimaan tilanne on ollut viime aikoina jännittynyt Pohjois-Korean ydinaseuhittelun ja ohjuskokeiden myötä.”

yle.fi/uutiset/pohjois-korea_uhittelee_jalleen_ydinaseilla__testaus_alkaa_pian/8744161

 

13.3.2016: Robottikopterit valvovat pian ihmisiä ilmasta – suomalaistekniikkaa myydään Eurooppaan

”Miehittämättömiä ilma-aluksia voidaan pian käyttää suojeltavien alueiden vartioinnissa perinteisen kameravalvonnan rinnalla. Robottikopterit soveltuvat myös sähkö- ja voimalinjojen kunnon tarkastamiseen sekä maastokartoitukseen. Drooneista ja niihin kehitetyistä sovelluksista on tulossa lähivuosina merkittävä vientituote suomalaisyrityksille.

Tuusulassa toimivan autoparkin valotolpan päälle rakennetaan lähiaikoina suoja droonille. Robottikopteri lähtee ilmaan, kun liiketunnistimet havaitsevat alueella poikkeukselliseen aikaan liikkuvan ihmisen.

– Vartiointiyritys seuraa droonin ottamaa kuvaa ja saa samalla tiedon, että alueella on joku ja vartija tulee paikallle, sanoo GoParking-yrityksen operatiivinen johtaja Jesse Paananen.

Alueiden vartiointi on yksi uusista sovelluksista, joihin hyödynnetään drooneja. Laitteeseen asennettu infrapunakamera toimii myös yöllä.

– Saamme sellaisia kuvakulmia, mitä ei maan pinnalta pystytä katsomaan silmillä tai sitten joudutaan esimerkiksi kiertämään rakennuksia, sanoo järjestelmää kehittävän Pohjonen Groupin toimitusjohtaja Teemu Pohjonen.

Metsänkartoitusta lentorobotilla Euroopassa
Joensuulainen Arbonaut on onnistunut saamaan jalansijaa Euroopassa laserkeilaukseen perustuvalla maastokartoituksella.

– Seuranta- ja mittausteknologia halpenee koko ajan ja se tuo meille uusia mahdollisuuksia, sanoo toimitusjohtaja Tuomo Kauranne.

Menestyminen kilpailuilla markkinoilla riippuu siitä, miten hyvin sovellukset kykenevät analysoimaan drooneilla ja vaikkapa satelliiteilla kerättävää sirpaleista tietoa.

Espoolainen Sharper Shave on avannut omat toimistot Kaliforniassa ja Pohjois-Dakotassa. Lisäksi alkamassa on projekteja Intiassa, Ranskassa, Meksikossa ja Belgiassa. Sähkölinjojen ohella yritys käyttää drooneja maakaasu- ja öljyputkistojen kuvaamiseen.

EU:n arvion mukaan Euroopassa toimii jo 2500 drooneja käyttävää operaattoria ja alan liikevaihto kasvaa tänä vuonna jopa parikymmentä prosenttia.

– Lähivuosien liikevaihdostamme suurin osa kertyy kotimaan sijasta Itämeren alueelta, arvioi Pohjonen Groupin toimitusjohtaja Teemu Pohjonen.

Suomalaistekniikan etuna on arktinen osaaminen.

– Olosuhdekestävyydellä erotumme muista – drooni toimii 30 asteen pakkasella ja sen voi pestä letkulla, sanoo Pohjonen.

Tekes kokoaa osaajat yhteen – uusia vientituotteita kehitteillä
Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on käynnistänyt projektin, joka tarjoaa alan toimijoille mahdollisuuden verkostua ja kehittää uusia vientituotteita.

– Yksi parhaillaan kehitettävä alue on peltojen kartoitus ilmasta käsin, johon Suomessa löytyy osaamista, sanoo ohjelmapäällikkö Pia Moilanen.

Sovelluksia ja drooneja kehittää Suomessa kymmeniä yrityksiä, mutta ne eivät ole tähän asti olleet kovinkaan hyvin organisoituneita.

Mikkeliin avattuun miehittämättömien ilma-alusten testauskeskukseen odotetaan tänä keväänä ensimmäisiä drooneja testaukseen. Lähialueella Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa on runsaasti vapaata ilmatilaa testata uusien laitteiden toimintaa.”

yle.fi/uutiset/robottikopterit_valvovat_pian_ihmisia_ilmasta__suomalaistekniikkaa_myydaan_eurooppaan/8738025

 

13.3.2016: ”Haluatko tehdä miljoonan kuukaudessa?” – Uusi virtuaalivaluutta muistuttaa pyramidihuijausta

”Yli kymmenen tuhatta suomalaista on laittanut rahojaan virtuaalivaluutta OneCoiniin. Tietotekniikan asiantuntijan Petteri Järvisen mielestä kyse on pyramidihuijauksesta. Suomalaisten OneCoinille maksamat rahat päätyvät bulgarialaiselle yhtiölle, jonka omistusketjun päässä on yhtiön perustajan lähisukulainen.

OneCoin mainostaa itseään virtuaalirahana. Arvostelijoiden mielestä kyse on verkostomarkkinnoinnista, joka muistuttaa pyramidihuijausta.

Yrittäjä Kari Wahlroos on vauhdissa. Hän puhuu ihmisille, jotka ovat tulleet kuuntelemaan uuden virtuaali- tai kryptovaluutan OneCoinin esittelyä.

YouTube-videolla näkee, että Wahlroos on hyvä puhuja ja esiintyjä. Hän kuulostaa vakuuttavalta, höystää puhettaan huumorilla ja osaa selvästi markkinoinnin.

OneCoinin ”suurlähettiläänä” eri puolilla maailmaa kiertävä Wahlroos lupaa läsnäolijoille kovia asioita.

– Haluaisiko joku tehdä vuoden päästä miljoonan kuukaudessa? Kannattaa jäädä tänään sitten vähän pidempään.

– Meitä on 25 000, jotka tienaa pari tonnia viikossa. Me ollaan eniten maksava yhtiö tällä hetkellä. Siitä kertyy kuusinumeroinen numero. En ole ihan varma, en ole sitä lukua tarkistanut, mutta me ollaan todennäköisesti sellainen yhtiö, joka maksaa maailmassa eniten palkkoja.

Wahlroos vertaa OneCoinia kuuluisaan Klondiken kultaryntäykseen 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa. Ensimmäiset paikalle menneet ”löysivät kultaa vuoren reunalta, löivät pari kertaa hakulla ja kultaa tuli ämpärikaupalla.” Viiden vuoden päästä paikalle tulleet kaivajat saivat sen sijaan painaa töitä ”hiki hatussa” ja ”löysivät sentään jotain”.

– Ihan sama on meillä. Mitä myöhemmin tulee mukaan, sen hikisempi homma, Wahlroos sanoo.

Viesti on selvä: lähde mukaan nyt, niin tulet rikkaaksi. Jos jäät odottamaan, kerran elämässä tilaisuus menee sivu suun.

Mistä tässä oikein on kyse?

Bulgarialaista neroutta – vai hyvin suunniteltu huijaus?
OneCoinin kehittäjänä julkisuudessa on esiintynyt bulgarialainen Ruja Ignatova. Hän kertoo suorittaneensa muun muassa lakitieteen tohtorin tutkinnon Oxfordin yliopistossa Englannissa ja työskennelleensä kansainvälisessä konsulttitoimistossa McKinsey & Companyssa.

Yhtiö hehkuttaa luoneensa uuden merkittävän virtuaalivaluutan, joka lyö laudalta markkinajohtajan eli Bitcoinin. Tosiasiassa yhtiö myy kuitenkin ennen kaikkea koulutuspaketteja. Niiden avulla OneCoiniin liittyville henkilöille kerrotaan, kuinka kryptovaluutat toimivat ja miten niitä ”louhitaan”.

– Ihmisten pitäisi tietää, mitä he virtuaalivaluutalla tekevät, eikä ostaa sokkona jotain, mitä eivät sitten osaa hyödyntää, Ruja Ignatova selitti liikeideaansa Ylelle vuosi sitten antamassaan haastattelussa.

Aloittelijan paketti on vain sata euroa, mutta tarjolla on myös selvästi kalliimpia tuotteita. Kallein on ”Infinity Package”, joka irtoaa 25 000 eurolla.

Suurella sijoituksella saa lopulta koulutusta sekä optioita kryptovaluuttaan, jolla ei voi toistaiseksi ostaa mitään. Raha otetaan käyttöön ehkä loppuvuodesta 2016.

Yle sai haltuunsa OneCoinin koulutusaineistoa, joista normaalisti joutuisi maksamaan jopa tuhansia euroja. Materiaali on eräänlainen sekoitus taloustieteen ja sijoittamisen perusteita sekä muun muassa viime vuosien finanssikriisin analyysiä.

Kaikki aineisto on englanninkielistä. Ylen hallussa olevien tasojen 1–5 kurssivihkoissa puhutaan suhteellisen vähän OneCoinista tai muista kryptovaluutoista. Vastaavan materiaalin voisi käytännössä hankkia kirjastoista – suomenkielisenä.

”Bulgarialaisen yrityksen leikkiraha”
OneCoin kertoo verkkosivuillaan, että lähes 1,5 miljoonaa ihmistä on jo ostanut OneCoinin koulutuspaketin. Suomessa paketteja on yhtiön ilmoituksen mukaan myyty yli 18 000. Lukuja ei voi vahvistaa mistään lähteestä.

Yhtiön toimintaa seuranneen tietotekniikan asiantuntijan Petteri Järvisen mielestä kyse on yksisellitteisesti pyramidihuijauksesta.

– Minun mielestäni OneCoin on yhden bulgarialaisen yrityksen leikkiraha, jolla on suurin piirtein sama arvo kuin Monopolipelin setelilapuilla. Kun on raha, jota ei voi oikeasti käyttää missään ja jonka arvo ei määräydy vapaasti, niin eihän se oikeasti ole mitään rahaa. Se on pelkkää leikkirahaa, Järvinen sanoo.

Järvisen mielestä OneCoinin tekninen toteutustapa ja jatkuva into levitä verkostomarkkinoinnin keinoin herättää suuria epäilyksiä. Järvinen on ihmetellyt myös sitä, ettei yhtiö ole julkistanut OneCoinin lähdekoodia. Maailman suosituin virtuaalivaluutta Bitcoinin kehitettiin juuri avoimen lähdekoodin avulla.

– OneCoin täyttää kaikki pyramidihuijauksen tunnusmerkit. Siinä houkutellaan ihmisiä mukaan suurilla rahasummilla. Sitten myydään jotain, tässä tapauksessa koulutusta, jonka arvoa ei voi mitata, eikä tuote ole missään suhteessa maksettuun summaan. Ne jotka ensimmäisenä tulevat tällaiseen pyramidiin mukaan saattavat siitä hyötyä, Järvinen sanoo.

Järvinen kertoo huomanneensa, että OneCoinissa on mukana useita samoja henkilöitä, jotka menettivät rahaa viime vuosien suurimmassa suomalaishuijauksessa eli niin sanotussa Wincapita-tapauksessa.

”Emme lupaa kenellekään tuottoja”
OneCoinin Suomen maajohtajana julkisuudessa esiintynyt Tommi Vuorinen vastaa puhelimeen Göteborgissa. Hän on valmistautumassa sunnuntain OneCoin-tilaisuuteen, johon on tulossa Vuorisen mukaan ”pari tuhatta ihmistä”.

– Olen kiertänyt 24 maata viimeisen vuoden aikana, Vuorinen sanoo.

Vuorinen on ollut OneCoinin toiminnassa yli vuoden ajan. Työsuhteessa yhtiöön hän ei kuitenkaan ole. Vuorinen kertoo innostuneensa asiasta tavattunaan syksyllä 2014 Helsingissä OneCoinin perustajan Ruja Ignatovan.

– Sain sellaisen käsityksen, että tässä on kyse ihan oikeasta liiketoiminnasta ja puhtaat jauhot ovat pussissa.

Vuorisen mielestä OneCoinista liikkuu mediassa ja verkossa paljon väärää tietoa. Hänen näkemyksensä mukaan väitteet pyramidihuijauksesta ovat joko väärinymmärryksiä tai tahallista mustamaalausta.

– Tässä tehdään niin isoa muutosta, että astutaan niin isoille varpaille. Meidän vastassa on pankit, meidän vastassa on toiset verkostoyritykset. Se negaation määrä on ihan käsittämätön mikä netissä on nähtävillä asian ympärillä, Vuorinen sanoo.

Vuorisen mukaan Petteri Järvisen esittämä arvostelu lähdekoodin salaamisesta on perusteetonta. Monien asiantuntijoiden mukaan virtuaalivaluuttaa ei voida rakentaa edes OneCoinin metodilla.

– Jos meillä olisi avoin lähdekoodi, emme pystyisi luomaan tätä verkostoa. Jos kuka tahansa voisi louhia rahoja niin OneCoin olisi samanlainen kuin Bitcoin. Maailmassa on jo toistatuhatta kryptovaluuttaa. Mikään avoimen lähdekoodin valuutta ei ole pystynyt haastatamaan Bitcoinia millään tavalla. Miksi me toimisimme siis samalla tavalla, Vuorinen kysyy.

Vuorisen mukaan OneCoin ei myöskään lupaa yhdellekään ihmisille suuria tuottoja eikä yhtiö myy sijoitustuotteita vaan pelkästään koulusta.

Verkostomarkkinointimalli on valittu toimintatavaksi Vuorisen mukaan, jotta yhtiö voisi levitä tehokkaasti ja nopeasti.

– Me ei luvata tuottoja, vaan kerromme, että se on mahdollista. Kyse on kahdesta eri asiasta. Missään kohtaa emme puhu sijoitustoiminnasta. OneCoin ei ole sijoitustoimintaa. Me ainoastaan myymme koulutusta, jolla saa maksuttomia optioita, jolla saa kryptovaluuttaa. On mahdollista, että sen valuutan arvo nousee tulevaisuudessa, Vuorinen sanoo.

Mihin menevät suomalaisten rahat?
Suomalaiset ovat varovaisenkin arvion mukaan maksaneet OneCoinin koulutuksista sekä virtuaalirahan osto-optioista muutamia kymmeniä miljoonia euroja. Summa voi olla selvästi tätäkin suurempi.

Bulgarialainen Rina Ignatova omistaa Vuorisen mukaan 90 prosenttia OneCoin-emoyhtiöstä. Rahavirta Suomesta ja muistakin maista kulkee kuitenkin aivan muuhun yhtiöön kuin OneCoin Ltd:hen.

Rahat maksetaan bulgarialaiselle yhtiölle nimeltä One Network Services Ltd. Yle hankki Bulgarian kaupparekisterin kautta yhtiön tiedot. Käy ilmi, että bulgarialaisen yhtiön omistaa toinen paikallinen yhtiö – jonka vuorostaan omistaa kolmas bulgarialainen yhtiö.

Ketjun päästä yhtiöiden lopullisena omistajana on bulgarialainen henkilö Veska Ignatov. Kenelle rahat siis menevät?

Tommi Vuorinen, kuka on Veska Ignatov?

– Veska? Rujan äiti.

Yhtiön, johon rahat päätyvät, omistaa siis OneCoin perustajan äiti?

– Ilmeisesti kyllä. Tämä on asia, jota voit kysyä suoraan yhtiöltä. En voi näistä asioista lausua yhtään sen enempää.

Vyyhtiä sotkee se, että virallisesti OneCoin kertoo sen emoyhtiön toimivan Gibraltarin veroparatiisista käsin. Yhtiön ilmoittamassa Gibraltarin osoitteessa toimii Ylen selvityksen mukaan jopa satoja muita yhtiöitä.

Kyse on siis niin sanotusta pöytälaatikkoyhtiöstä. Mitään todellista toimintaa Gibraltarilla ei ole. Yhtiön pääkonttori sijaitseekin Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.

Vuorisen mukaan OneCoinin liikevaihto oli ensimmäisenä toimintavuonna 2014 noin 1,3 miljardia euroa. Nyt liikevaihto on Vuorisen mukaan jo yli kolme miljardia euroa. Lukuja ei voi tarkistaa mistään julkisesta lähteestä.

Onko mahdollista saada yhtiön tilinpäätöksiä?

– Yhtiö on rekisteröity Gibraltarille, ja kyseessä on yksityinen yritys. Eli mitään velvoitetta ei ole tilinpäätöstietoja antaa, Vuorinen sanoo.

KRP: Seuraamme tilannetta
Keskusrikospoliisi selvitti OneCoinin toimintaa viime syksynä. Selvittely lähti käyntiin Poliisihallituksen pyydettyä poliisia tarkistamaan, liittyykö toimintaan laittomuuksia.

Keskusrikospoliisin Sisä-Suomen yksikkö teki asiassa alustavan selvityksen, mutta ei varsinaista rikostukintaa. Poliisi kuuli muun muassa OneCoinin edustajia sekä yhtiön koulutuspalveluita ostaneita asiakkaita ja virtuaalirahan tuntevia asiantuntijoita.

Poliisin mielestä kynnys varsinaisen esitutkinnan aloittamiseen ei ylittynyt. Tutkinnanjohtajan tapauksessa toimineen Paavo Tuomisen mukaan asiaa aiotaan kuitenkin vielä seurata.

Poliisi odottaa sitä, että yhtiö julkistaa avoimen lähdekoodinsa mahdollisesti tämän vuoden loppupuolella.

Tommi Vuorinen kertoo olleensa kaksi kertaa KRP:n kuultavana. Hän arvostelee poliisin tiedottamista asiassa.

– KRP lähetti tiedotteen, jossa todettiin, että mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta ei olla varmoja, tapahtuuko tulevaisuudessa jotain laitonta. Lausunto kuulostaa lailisuusnäkökulmasta aika kummalliselta. Jos on laillista, niin se on laillista. Jos ei ole laillista, niin sitten on laitonta, Vuorinen sanoo.

 

 

13.3.2016: Kiinalaisoikeudet tuomitsivat viime vuonna lähes kaikki syytetyt syyllisiksi

”Vain vajaa prosentti syytetyistä vapautui oikeudessa. Kansallisen turvallisuuden vahingoittamisesta tuomittiin vuonna 2015 yli 1 400 ihmistä. Luvut selviävät Kiinan korkeimman oikeuden presidentin parlamentille antamasta selvityksestä.

Lähes kaikki vuonna 2015 kiinalaisissa oikeusistuimissa rikoksista syytettynä olleet tuomittiin syyllisiksi. Vain 1 039 syytettyä todettiin syyttömiksi, kun rikossyytteessä oli noin 1,2 miljoonaa ihmistä. Tämä tarkoittaa, että yli 99,9 prosenttia syytetyistä tuomittiin.

Luvut käyvät ilmi Kiinan korkeimman oikeuden presidentin Zhou Qiangin sunnuntaina Kiinan kansankongressille antamasta vuosittaisesta raportista.

Zhoun vuosi sitten julkaiseman raportin mukaan vuonna 2014 778 syytettyä todettiin oikeudessa syyttömiksi. Kaikkiaan tuomioita annettiin noin 1,18 miljoonaa.

Viranomaiset ovat luvanneet vähentää väärien tuomioiden määrää. Esimerkiksi Amnesty International kertoo, että tunnustusten hankkiminen syytetyiltä väkisin on edelleen yleistä Kiinassa. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan syytetyillä ei usein myöskään ole pätevää puolustusta oikeudenkäynnissä.

Käyttöön pitäisi ottaa keinoja väärien tuomioiden estämiseksi
Väärinkäytökset oikeudenkäynneissä ovat suututtaneet yleisöä ja viime vuosina esimerkiksi joitain kuolemantuomioita on kumottu. Zhoun raportin mukaan kiinalaiset tuomioistuimet ”korjasivat” 1 357 tuomiota vuonna 2015.

Zhoun mukaan Kiinan ”tulisi vakavasti oppia läksynsä” näistä tapauksista ja ”parantaa nopeasti keinoja, joilla voitaisiin tehokkaasti estää ja korjata vääriä tuomioita”. Kiinan kommunistinen puolue on luvannut vähentää paikallispoliitikkojen valtaa tuomioistuimiin.

Kaksi kertaa enemmän tuomioita kansallisen turvallisuuden vahingoittamisesta
Zhoun raportin mukaan yli 1 400 ihmistä tuomittiin viime vuonna kansallisen turvallisuuden vahingoittamisesta, kuten terrorismista ja separatistisesta toiminnasta. Luku on noin kaksinkertainen vuoteen 2014 verrattuna.

Zhoun viime vuotisessa raportissa kerrottiin, että separatismista ja terrorismista tuomittiin 712 ihmistä vuoona 2014. Tuolloin lisäystä edelliseen vuoteen oli noin 13 prosenttia.

Zhoun mukaan tuomioistuimet lisäsivät viime vuonna pyrkimyksiään taistella terrori- ja separatistitoimintaan osallistuneita vastaan. Tänä vuonna näitä koskevia lakeja sovelletaan tehokkaasti ja syyllisiä rankaistaan ankarasti, Zhou sanoi.

Monet Kiinan käyttöön ottamat uudet turvallisuuslait ovat herättäneet kritiikkiä, sillä kriitikoiden mukaan niitä voidaan tulkita siten, että myös väkivallattomat toisinajattelijat voivat olla lain mukaan terroristeja.”

yle.fi/uutiset/kiinalaisoikeudet_tuomitsivat_viime_vuonna_lahes_kaikki_syytetyt_syyllisiksi/8740521

 

12.3.2016: Kaksi komeettaa ohittaa maapallon poikkeuksellisen läheltä

”Maapallo saa pian pyrstötähtivieraan. Maaliskuun 22. päivänä komeetta P/2016BA14 lentää vain 3,5 miljoonan kilometrin päästä kotiplaneetastamme.

”Tämä on todella vähän, vain yhdeksän kertaa Kuun etäisyys”, toteaa Veikko Mäkelä Ursasta.

Historian lähimpien tunnettujen komeettaohitusten joukossa tämä yltää neljännelle sijalle. Aiemmat, vielä läheisemmät ohitukset tapahtuivat vuosina 1366, 1491 ja 1770.

Komeetta on kooltaan vain 450-550 metriä. Pienuuden takia pyrstötähden havaitseminen on hankalaa. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan kohteen kirkkaus nousee vain noin magnitudiin 12,5.

”Eli ei se mahdoton ole, havaitseminen onnistuu kyllä kokeneiden harrastajien laitteilla. Komeetta nousee pohjoiselle taivaalle maaliskuun puolivälin jälkeen”, Mäkelä arvioi.

Samaan aikaan maapallon tuntumaan saapuu myös komeetta 252P/LINEAR. Koska kaksikon kiertoradat muistuttavat toisiaan, kyse on saattanut alkujaan olla yhdestä pyrstötähdestä, joka on hajonnut kahdeksi.

252P/LINEAR ohittaa maapallon päivän matkakumppaniaan aiemmin eli 21. maaliskuuta. Myös tämä ohitus on melko läheinen, sillä etäisyyttä kotiplaneettaamme jää vain 5,3 miljoonaa kilometriä.

Tämäkään komeetta ei näy paljain silmin, vaikka se on hieman valovoimaisempi, ennusteiden mukaan parhaimmillaan magnitudin 10,5 kohde. ”Suomalaisten kannalta valitettavasti tämä pyrstötähti on kuitenkin syvällä etelän taivailla”, Mäkelä kertoo.”

www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokunnan-pienkappaleet/kaksi-komeettaa-ohittaa-maapallon-poikkeuksellisen-lahelta.html

12.3.2016: Pohjoiskorealainen sukellusvene kateissa – USA:n sotaharjoitukset kiristävät ilmapiiriä entisestään

”Yhdysvallat on seurannut päivien ajan Pohjois-Korean laivaston etsintäoperaatiota. Samaan aikaan yli 300 000 yhdysvaltalaista ja eteläkorealaista sotilasta ottaa osaan yhteisiin sotaharjoituksiin, jotka saivat Pohjois-Korean uhittelemaan ”ennaltaehkäisevällä iskulla”.

Eteläkorealaiset ja yhdysvaltalaiset merijalkaväen sotilaat osallistuivat maiden yhteiseen sotaharjoitukseen Soulin kaakkoispuolella 12. maaliskuuta.

Uutiskanava CNN:n haastattelemien yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Pohjois-Korea on menettänyt yhteyden yhteen sukellusveneistään ja sen uskotaan uponneen. Tapaus sattui aiemmin tällä viikolla.

Yhdysvallat oli tarkkaillut sukellusveneen liikkeitä Pohjois-Korean itärannikolla, kun se yhtäkkiä pysähtyi. Yhdysvallat on epävarma siitä, ajelehtiiko sukellusvene pinnan alla vai onko se uponnut. Sukellusveneen uskotaan kuitenkin vioittuneen sotaharjoituksen aikana.

Yhdysvaltojen satelliitit, lentokoneet ja laivaston alukset ovat salaa seuranneet Pohjois-Korean laivaston etsintäoperaatiota, CNN kertoo. Sukellusveneen tyypistä ei ole tietoa.

Etelä-Korean puolustusministeriö kertoi uutistoimisto AFP:lle, että se tutkii asiaa. Yhdysvaltojen puolustusministeriö ei kommentoinut asiaa AFP:lle.

Suurin osa Pohjois-Korean sukellusveneistä huonossa kunnossa
Puolustusasioista raportoiva United States Naval Institute kertoi, että sukellusveneen uskotaan uponneen. Sen mukaan Pohjois-Korea ei ole antanut mitään merkkiä siitä, että jokin olisi pielessä tai että se tarvitsisi apua esimerkiksi mahdollisessa pelastusoperaatiossa.

Pohjois-Korealla on käytössään noin 70 sukellusvenettä, joista suurin osa on huonokuntoisia dieselveneitä, joita voidaan käyttää lähinnä rannikkopuolustukseen ja niillä on vain vähän hyökkäyskykyä. Vuonna 2010 Etelä-Korean laivaston aluksen kerrottiin kuitenkin saaneen osuman pohjoiskorealaisen sukellusveneen ampumasta torpedosta.

Pohjois-Korea varoitti ennaltaehkäisevästä iskusta
Samaan aikaan kuin Pohjois-Korea etsii sukellusvenettään, noin 17 000 yhdysvaltalaista sotilasta ja 300 000 eteläkorealaista sotilasta osallistuu maiden yhteiseen säännölliseen sotaharjoitukseen.

Etelä-Korean puolustusministeriön tiedottaja kuvaili harjoituksia ”suurimmiksi koskaan”.

Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA sanoi lauantaina lainaten maan sotilasjohdon lausuntoa, että sotaharjoitukseen osallistuvia maita varoitetaan ”äärimmäisen tarkalla salamasodalla” suoritettavasta ”operaatiosta, jolla vapautetaan koko Etelä-Korea, myös Soul”.

Viikko sitten Pohjois-Korea varoitti ennaltaehkäisevästä ydiniskusta vastauksena sotaharjoituksiin. Torstaina maa testasi Etelä-Korean armeijan mukaan kahta lyhyen kantaman ballistista ohjusta.

Etelä-Korean puolustusministeriö toivoi vastauksena Pohjois-Korean lausuntoon, että se lopettaisi uhkailun ja enempien provokaatioiden tekemisen.”

yle.fi/uutiset/pohjoiskorealainen_sukellusvene_kateissa__usan_sotaharjoitukset_kiristavat_ilmapiiria_entisestaan/8739189

 

9.3.2016: Pohjois-Korea sanoo rakentaneensa ohjukseen sopivan ydinkärjen

”Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin mukaan kyseessä on oikea ydinasepelote.

Pohjois-Korea sanoo tehneensä onnistuneesti ballistiseen ohjukseen sopivan ydinkärjen.

Pohjois-Korean media tiedotti asiasta keskiviikkona, jolloin maan johtaja Kim Jong-un oli tavannut ydinteknikkoja. Uutistoimisto AFP:n mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Korea kertoo läpimurrosta ohjuksiin sopivien ydinkärkien rakentamisessa.

Hänen mukaansa tiedemiesten rakentama, ohjukseen sopivaksi pienennetty ydinkärki luo ”oikean” pelotteen.

Väite ballistiseen ohjukseen sopivasta ydinkärjestä tuli julki päivä sen jälkeen, kun Pohjois-Korea uhkaili Etelä-Koreaa ennaltaehkäisevillä ydinasehyökkäyksillä. Kimin mukaan Pohjois-Korea ei empisi tehdä ennaltaehkäisevää ydiniskua, mikäli Yhdysvallat liittolaisineen olisi ryhtymässä toimiin, joilla heikennettäisiin Pohjois-Korean itsevaltaisuutta ydinasevaltiona.

Asiantuntijat ovat esittäneet eri arvioita siitä, kuinka pitkälle Pohjois-Korea pystyy kehittämään kykyään ydinkärkien rakentamisessa. Yhdysvaltalaiset johtavat sota-asiantuntijat ovat enimmäkseen epäilleet, että ei kovin pitkälle.”

yle.fi/uutiset/pohjois-korea_sanoo_rakentaneensa_ohjukseen_sopivan_ydinkarjen/8729401

 

9.3.2016: Uutistoimisto: Pohjois-Korea laukaisi ohjuksia Japaninmerellä

”Pohjois-Korea on ampunut kaksi lyhyen kantaman ohjusta Japaninmerellä, kertoo eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap.

Etelä-Korean armeijasta kerrotaan uutistoimisto Yonhapille, että sen pohjoinen naapuri on laukaissut kaksi lyhyen kantaman ballistista ohjusta Japaninmereen. Ohjukset lensivät arviolta noin 500 kilometrin matkan.

Ohjukset laukaistiin Wonsanin kaupungista, Pohjois-Korea itärannikolta.

Uutistoimisto Reuters ei ole saanut Etelä-Korean armeijan johdolta vahvistusta Yonhapin saamaan tietoon.”

yle.fi/uutiset/uutistoimisto_pohjois-korea_laukaisi_ohjuksia_japaninmerella/8732295

 

9.3.2016: Amerikkalaisturisti kuoli puukotuksessa Israelissa

”Puukotusvälikohtaus tapahtui samana päivänä, kun Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden saapui vierailulle Israeliin.

Yksi ihminen on kuollut ja 12 haavoittunut puukotusten sarjassa Israelin Tel Avivissa. Poliisin mukaan kuollut henkilö oli yhdysvaltalainen turisti.

Hyökkääjä teki puukotusiskut turistien suosimalla Jaffan satama-alueella. Hän puukotti ensin satamassa kolmea ihmistä, minkä jälkeen hän meni ravintolaan ja jatkoi puukotuksia. Poliisi ampui hyökkääjän tapahtumasarjan päätteeksi. Poliisi ei ole kertonut hyökkääjästä tarkemmin.

Välikohtaus sattui samana päivänä, kun Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden saapui vierailulle Israeliin. Biden tapasi tiistaina Israelin entisen presidentin Shimon Peresin noin 15 minuutin kävelymatkan päässä puukotuksen tapahtumapaikasta.

Väkivaltaisuuksien sarjassa Israelissa ja palestiinalaisalueilla on kuollut lokakuun jälkeen 183 palestiinalaista ja 28 israelilaista.”

yle.fi/uutiset/amerikkalaisturisti_kuoli_puukotuksessa_israelissa/8729429

 

9.3.2016: Yksi kuoli ja 12 loukkaantui puukkoiskussa Israelissa

”Amerikkalainen turisti kuoli joukkopuukotuksessa Tel Avivissa Yhdysvaltain varapresidentin vierailun aikana.

Yksi ihminen on kuollut ja ainakin kaksitoista loukkaantunut puukkoiskussa Tel Avivissa Israelissa tiistaina. Viranomaisten mukaan viisi loukkaantuneista sai iskussa vakavia vammoja.

Hyökkääjä kerrotaan olleen 21-vuotias palestiinalainen, joka hyökkäsi ihmisten kimppuun turistien suosimalla Jaffan satama-alueella. Poliisi ampui miehen kuoliaaksi.

Iskussa menehtyi amerikkalainen turisti. Hyökkäys tapahtui samaan aikaan, kun Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden vieraili Tel Avivissa vain muutaman kilometrin päässä tekopaikasta.

Yhdysvaltain varapresidentti vierailee parhaillaan Israelissa.
Yhdysvaltain varapresidentti vierailee parhaillaan Israelissa. (KUVA: Reuters / BAZ RATNER)

Tiistain aikana Israelissa tehtiin myös kolme muuta hyökkäystä, joiden tekijöiden on kerrottu olleen palestiinalaisia. Jerusalemissa israelilaispoliisit saivat vakavia vammoja hyökkääjän avattua tulen heitä kohti vilkkaalla kadulla. Samana päivänä poliisit ampuivat kuoliaaksi 50-vuotiaan naisen, joka oli yrittänyt puukottaa poliiseja.

Tel Avivin Petah Tikvan lähiössä palestiinalainen hyökkääjä taas tunkeutui kauppaan puukottaen israelilaista asiakasta. Poliisin mukaan kaupan omistaja ja hyökkäyksen uhri puolustautuivat hyökkääjältä, joka menehtyi tilanteessa saamiinsa vammoihin.

Lokakuun jälkeen 28 israelilaista ja kaksi amerikkalaista on kuollut palestiinalaisten hyökkäyksissä, joita on tehty puukottamalla, ampumalla ja ajamalla autolla väkijoukkoon. Samaan aikaan Israelin joukot ovat surmanneet ainakin 177 palestiinalaista, joista yli sadan on kerrottu olleen hyökkääjiä.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001134561.html

 

 

8.3.2016: Netanjahu kieltäytyi Obaman kutsusta

”Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on vastannut ”kiitos ei” Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kutsuun.

Kieltäytymisestä kertoivat amerikkalaisviranomaiset, jotka sanoivat saaneensa tiedon ensin mediasta.

Aloite tapaamiseen oli amerikkalaisten mukaan lähtöisin Israelista. Tapaaminen olisi järjestetty tässä kuussa.

Jupakka toi taas pintaan Barack Obaman ja Benjamin Netanjahun jäiset välit.

Yhdysvaltain vapapresidentin Joe Bidenin on määrä matkustaa tänään Israeliin.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001134046.html

 

3.3.2016: Britannia ja Ranska rakentamaan miljardien hintaista sotalennokkia

”Britannia ja Ranska alkavat kehittää huippumodernia ohjaajatonta lentokonetta, joka pystyy taistelutehtäviin. Kumpikin maa käy parhaillaan ilmasotaa Syyriassa ja Irakissa. Uuden lennokin odotetaan olevan käytössä vuoden 2030 jälkeen.

Ranska ja Britannia ovat sopineet kahden miljardin euron hintaisesta hankkeesta, millä maat kehittävät yhdessä uuden monikäyttöisen ohjaajattoman sotilaskoneen. Asiasta ilmoitettiin torstaina Britannian pääministerin David Cameronin ja Ranskan presidentin Francois Hollanden tapaamisen yhteydessä Amiensissa Ranskassa.

Uusi lentokone olisi monikäyttöinen, joka tarkoittaa, että se pystyisi esimerkiksi tiedusteluun ja ilmaiskuihin maa- tai merimaaleja vastaan. Ranskan ja Britannian tavoitteena on saada käyttöönsä Euroopan nykyaikaisin miehittämätön sotilaskone.

Lennokkien sotakäyttö yleistynyt
Lennokkeja, tai miehittämättömiä lentokoneita on kehitetty sotilaskäyttöön monissa maissa, ja niiden käyttö on yleistynyt 2000-luvulla. Lennokkeja ovat käyttäneet sodissa muun muassa Yhdysvallat, Venäjä ja Israel. Useimmiten niiden tehtävänä on vastapuolen joukkojen tiedustelu.

Lennokkeja ohjataan etäohjauksella. Niiden etuna tavallisiin lentokoneisiin verrattuna on se, että lennokki on ”helpompi” lähettää vahvasti puolustetullekin alueelle, koska omia ihmishenkiä ei riskeerata.

Lennokit voivat myös pysytellä kohdealueen yllä pitkiä aikoja, uusimmat mallit jopa vuorokauden yhtä mittaa.

Reaper ainoa taistelulennokki
Toistaiseksi maailman ainoa käytössä oleva taistelutehtäviin suunniteltu ohjaajaton lentokone on Predator-tiedustelulennokista kehitetty amerikkalainen General Atomics MQ-9 Reaper. Sen aseistuksena voi olla pommeja ja ohjuksia – joita toki oli asennettu jo Predatoriinkin. Yhdysvaltain lisäksi Reaperia käyttävät tai ovat tilanneet Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Hollanti.

Ohjaajattomien taistelulentokoneiden kehittäminen on kuitenkin yleistymässä, ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan ne ovat sotilasilmailun tuleva suunta. Tähän yhteyteen liittyy myös Britannian ja Ranskan hanke.

Reaper on potkurikone, eikä lentokoneena erityisen moderni, vaikka sen laitteistot ovatkin viimeistä huutoa. Brittien ja ranskalaisten yhteisprojekti ja muut uudet alan kehityshankkeet ovat sen sijaan suihkukoneita, jotka on suunniteltu tutkassa huonosti näkyviksi.

Ruotsi mukana toisessa projektissa
Euroopassa on toinenkin monikansallinen projekti taistelukäyttöön kykenevän lennokin rakentamiseksi. Sitä toteuttaa ranskalaisen Dassaultin johtama teollisuusryhmä, johon kuuluu muiden muassa ruotsalainen Saab.

Tämä nEUROn-niminen lennokkiprojekti on jo koelentovaiheessa. Koelentoja on tehty myös Ruotsissa. Hankkeen tarkoitus on paitsi tuottaa lennokkiprototyyppi, antaa eurooppalaisille ilmailuyrityksille kokemusta miehittämättömien lentokoneiden rakentamisesta.

nEUROn on hinnaltaan noin 400 miljoonaa euroa, joten brittien ja ranskalaisten projekti on viisi kertaa kalliimpi.

Missä lennokkeja käytetään?
Ohjaajattomia lentokoneita käytetään kaikissa niissä tulevaisuuden sodissa ja pienemmissä konflikteissa, joihin osallistuu maita joilla lennokkeja on.

Lennokkeja pyrkivät hankkimaan myös sotien pienemmät tai köyhemmät osapuolet. Esimerkiksi sotilaallisesti voimakkaan Israelin vastustaja, Libanonissa toimiva Hizbollah-järjestö on hankkinut lennokkeja Iranista.

Alan uranuurtaja on Yhdysvallat. Se on käyttänyt lennokkeja vuosien ajan ilmaiskuihin al-Qaidan ja Isisin kohteita vastaan monissa maissa. Iskujen uhreiksi on joutunut myös sivullisia.

Suomen armeijalla on pienehkö määrä tiedustelulennokkeja, mutta ei aseistettuja. Myöskään Venäjällä ei tiettävästi ole käytössä ilmaiskuihin kykeneviä lennokkeja, vaikka sellaisia on sielläkin suunnitteilla.”

yle.fi/uutiset/britannia_ja_ranska_rakentamaan_miljardien_hintaista_sotalennokkia/8717643

 

8.3.2016: Puolustusministeri Niinistö: Uusi ”pelotevaikutus” – käytössä myös Suomella

”Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) katsoo, että Lissabonin sopimuksen keskinäisen avunannon lausekkeen sisältö on kirkastunut Ranskan vedottua lausekkeeseen Pariisin terrori-iskujen seurauksena. Niinistön mielestä lauseke mahdollistaa ”pelotevaikutuksen”, joka soveltuu Suomen näkemyksen mukaan myös hybridiuhkiin vastaamiseen.

– Lausekkeen soveltamisen merkitystä ei tule yli- eikä alikorostaa. Joka tapauksessa kokonaisvaikutus Suomen turvallisuudelle on positiivinen. Se on mahdollistanut uudenlaisen tulkinnan EU:n yhtenäisyydestä ja toimintakyvystä, Niinistö sanoi Hanakäräjillä Helsingissä pitämässään puheessa.

– Lausekkeen mahdollistama uhkien ennaltaehkäisy, käytännössä pelotevaikutus, riippuu sekä poliittisesta että käytännön sitoutumisesta. Aktivointi oli yksimielinen, mikä korosti poliittista sitoutumista toistensa tukemiseen. Kuitenkin vasta konkreettisen tuen voidaan katsoa vahvistaneen pelotevaikutusta, Niinistö sanoi.

– Lissabonin sopimuksessa lausekkeen soveltamisalaa ei tarkkaan määritelty. Nyt nähty aktivointi osoitti, että soveltamisala on laaja ja lauseke joustava. Liian tarkkaa määrittelyä ei ole tarvetta tehdä. Vaikka hybridivaikuttaminen on pääasiallisesti aseellista hyökkäystä alemman tason toimintaa, soveltuu lauseke Suomen näkemyksen mukaan myös hybridiuhkiin vastaamiseen, Niinistö arvioi.

– Samalla lausekkeen merkitystä ei tule ylikorostaa. EU ei edelleenkään ole puolustusliitto. Sillä ei ole sotilaallista komentorakennetta. Suomi ei rakenna puolustussuunnitteluaan EU:n varaan, Niinistö jatkaa.

Hän toteaa, että avunantolauseke johtaa Suomessa lakimuutoksiin, jotka hyödyttävät myös yhteistyötä Ruotsin kanssa. Suomessa on vireillä muutoksia puolustusvoimia koskevaan lakiin sekä muun muassa asevelvollisuuslakiin. Puolustusvoimille tulisi muutosten myötä mahdollisuus osallistua nykyistä laajemmin kansainvälisen avun antamiseen ja muuhun kansainväliseen toimintaan. Niinistö lausuu Ruotsi-yhteistyöstä näin:

– Kuten olemme aikaisemmin kertoneet, tarkastelemme parhaillaan rauhan ajan yhteistyön lisäksi maidemme puolustusvoimien mahdollisuuksia toimia yhdessä kriisi- ja konfliktitilanteissa. Nyt ehdotetut lakimuutokset tekevät tämänkin mahdolliseksi, mikäli poliitikot kummassakin maassa niin päättävät, Niinistö sanoo.

Hän kommentoi myös kohua herättänyttä harjoitustoimintaa.

– Joillekin puolustusvoimien kansainvälinen harjoitustoiminta tuntuu tulleen yllätyksenä. On kyselty minkälaisen signaalin yhdysvaltalaisjoukkojen harjoittelu Suomen maaperällä antaa. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että juuri yhdysvaltalaisjoukkojen poimiminen puolustusvoimien harjoituskokonaisuudesta jollakin lailla erityisen epäilyttäväksi, antaa sekin oman signaalinsa ulospäin, Niinistö sanoo.”

www.uusisuomi.fi/kotimaa/177488-puolustusministeri-niinisto-uusi-pelotevaikutus-kaytossa-myos-suomella

 

8.3.2016: STUK: Radioaktiivisen säteilyn aiheuttaja luultavasti Suomen rajojen sisäpuolella

”Säteilyturvakeskuksen asiantuntijat ovat tehneet eilen ja tänään pitkää päivää selvittääkseen viimeviikkoisen säteilypiikin syyn. Syy cesium-137:n kohonneisiin arvoihin on kuitenkin edelleen hämärän peitossa.

STUKin Helsingin hiukkaskerääjä havaitsi viime viikolla ilmassa normaaliin verrattuna tuhatkertaisen määrän radioaktiivista cesium-137:ää.

Säteilyturvakeskuksen johtajan Tarja K. Ikäheimosen mukaan STUK:in asiantuntijat ovat tehneet havainnon jälkeen lähes tauotta töitä asian selvittämiseksi. Tänään STUKissa on käyty läpi muun muassa Suomen muiden hiukkaskerääjien tuloksia.

– Olemme jatkaneet selvitystyötä mittaamalla 5 muun paikkakunnan ilmankerääjien filtterit sekä selvittämällä radioaktiivisuuden pitoisuudet  Helsingin ilmankerääjästä 4.–5.3. ajalta, Ikäheimonen selvittää.

Imatran, Kuopion, Loviisan, Olkiluodon ja Rovaniemen hiukkaskerääjien tuloksissa ei ollut Ikäheimosen mukaan mitään poikkeavaa. Nyt säteilyn määrä on laskenut Helsingissäkin normaalille tasolle.

– Jatkamme kuitenkin edelleen aktiivisesti lähteen alkuperän selvittämistä, Ikäheimonen kertoo.

Säteily peräisin todennäköisesti Suomesta

STUK on ollut eilisen jälkeen asiassa epävirallisesti yhteydessä muihin Pohjoismaihin ja Viroon. Näissäkään yhteydenotoissa ei ole tullut esiin mitään sellaista, mikä selvittäisi asiaa.
Myös Venäjän viranomaisten olisi Ikäheimosen mukaan pitänyt kertoa suomalaisille, jos siellä olisi tapahtunut jotain, mikä olisi voinut aiheuttaa säteilypiikin. Sieltä ei ole kuitenkaan tullut vielä tietoa asiasta.

– On epätodennäköistä, että cesium-137 olisi saapunut rajojemme ulkopuolelta, mutta emme voi ihan vielä sulkea tätä vaihtoehtoa pois. Tiedämme myös, että se ei ole peräisin ydinkokeesta tai reaktorista.

Sitä Ikäheimonen ei suostu ennakkoon arvailemaan, mikä itätuulen Helsinkiin tuomien cesium-hiukkasten lähde on. Sitä ei hänen mukaansa välttämättä saada koskaan edes selville.

Hiukkaskerääjä mittaa säteilyä Helsingin kattojen yllä

STUKin tarkastaja Jani Turunen kertoo, että normaalin selvästi ylittävät cesium-pitoisuudet sai viime viikolla selville Helsingin Roihuvuoressa sijaitseva hiukkaskerääjä. Suurta imuria muistuttava laite sijaitsee säteilyturvakeskuksen katolla. Laitteen keräämät hiukkasnäytteet mitataan laitoksen sisällä olevilla gamma- eli säteilyilmaisemilla.

Viime viikolla tapahtunut säteily havaittiin eilisaamuna tulosten tarkastuksen yhteydessä. Asiasta myös tiedotettiin saman tien.

– Kerääjä toimii siten, että yhtä näytettä kerätään aina 24 tuntia. Sen jälkeen näyte saa niin sanotusti jäähtyä 24 tuntia. Sitten näytettä vielä mitataan 24 tuntia. Tulosten saaminen kestää siis kaikkiaan 3 vuorokautta, Turunen selvittää.

Jos säteilytilanteessa tapahtuisi jotain hälyttävää, tieto tulisi Turusen mukaan kuitenkin heti.

STUK valvoo ulkoista säteilyä Suomessa automaattisella säteilyvalvontaverkolla, johon kuuluu kaikkiaan 255 mittausasemaa. Nämä mittausasemat eivät kerää näytteitä ilmasta vaan mittaavat suoraan reaaliaikaisesti ympäristössä olevaa säteilyä.

Mittausasemat hälyttävät välittömästi, jos säteilytaso kohoaa normaalista taustasäteilystä. Nyt hiukkaskerääjässä havaitut pitoisuudet ovat niin pieniä, että ne eivät näy normaalin ulkoisen taustasäteilytason pienenäkään nousuna eikä automaattinen valvontaverkko siksi niitä havaitse. ”

www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/stuk-radioaktiivisen-sateilyn-aiheuttaja-luultavasti-suomen-rajojen-sisapuolella/5779084

 

8.3.2016: Helsingissä havaittu säteily 10-kertainen Fukushiman aikaan verrattuna – lähde täysi mysteeri

”Viime viikolla Helsingin Roihupellon hiukkaskerääjä havaitsi ilmassa normaaliin verrattuna tuhatkertaisen määrän radioaktiivista cesium-137:ää. Asiantuntijoiden mukaan päästölähteenä ei ainakaan voi olla ydinvoimalaonnettomuus.

Säteilyturvakeskuksen johtajan Tarja K. Ikäheimosen mukaan STUK selvittää parhaillaan, mikä cesium-137:n lähde saattaisi olla ja missä se sijaitsee. Aamupäivällä STUK ei ollut saanut vielä saanut muiden Suomen hiukkaskerääjien mittaustuloksia selvitettyä.

– Tulokset pitää laboratoriossa mitata, eli ilmafiltteristä ei suoraan pysty pitoisuuksia mittaamaan. Tämä vie oman aikansa, Ikäheimonen sanoo MTV Uutisille.

STUK valvoo ulkoilman radioaktiivisuutta Helsingin lisäksi Loviisassa, Kotkassa, Imatralla, Kuopiossa, Kajaanissa, Rovaniemellä ja Ivalossa. Vasta näiden mittausasemien tulosten selvittyä osataan tarkemmin arvioida ilmamassojen liikkeistä, mistä suunnassa radioaktiivisen aineen lähde sijaitsee.

– Tai missä suunnassa se ei ainakaan sijaitse, tähdentää radiokemian professori Jukka Lehto Helsingin yliopistosta.

Päästölähteenä ydinasekoe?
Radioaktiivinen aine voi päästä ilmakehään ydinvoimalaonnettomuuden tai ydinasekokeen seurauksena. Näihin mahdollisuuksiin Ikäheimonen ei kuitenkaan usko.

– Nähdäkseni tässä ei ole kyse ydinaseesta eikä ydinreaktorista, sanoo Ikäheimonen.

– Nämä ovat minusta poissuljettuja vaihtoehtoja. Muuten mukana olisi cocktail hyvin monennäköisiä radioaktiivisia aineita.

Lehto pitää myös hyvin epätodennäköisenä, että cesiumin lähteenä olisi maailmalla sattunut ydinonnettomuus.

– Pelkkä cesium-137-pitoisuus sulkee pois päästöt ydinvoimalaitokselta, koska muuten ilmassa olisi myös cesiumin toista isotooppia, 134:ää, Lehto kertoo.

– Mahdollisia päästölähteitä tämän lisäksi ovat ydinasekokeet, joille pelkän cesium-137:n havaitseminen on tyypillistä.

Suomessa toimii kolme ydinreaktoria, kaksi kuvan voimalassa Olkiluodossa ja yksi Loviisassa. Olkiluotoon on parhaillaan rakenteilla vielä yksi reaktori.

Lehto kuitenkin pitää Ikäheimosen lailla ydinkokeen mahdollisuutta hyvin epätodennäköisenä. Hänen mukaansa ydinkokeen tai ydinvoimaonnettomuuden myötä ilmassa olisi merkittävästi myös radioaktiivista jodin isotooppia 131:stä, jota vapautuu uraanin fissiossa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että tieto ydinasekokeesta olisi todennäköisesti havaittu ensin muuta kautta.

– Ydinasekokeesta tiedettäisiin jo. Siihen liittyvät seismiset eli maan järähtelyn mittaukset ja lisäksi ydinkokeita valvotaan tiukasti kansainvälisesti.

Helsingin Sanomien haastattelussa ympäristöterveyden tutkimusprofessori emeritus Matti Jantunen arveli, että kyseessä voisi olla lääketieteellinen cesium-137:n lähde, joka olisi tulipalon myötä levinnyt ilmaan. Lääketieteessä cesiumia käytetään säteilyttämiseen ja säteilysterilointiin.

Ydinasekokeen ohella Lehto pitää lääketiedettä toisena mahdollisena päästölähteenä.
Cesiumin määrä 10-kertainen Fukushimasta aiheutuneisiin päästöihin verrattuna
Suomen ilmassa havaitaan säännöllisesti pieniä määriä cesiumia johtuen Tshernobylin vuoden 1986 ydinonnettomuudesta.

– Aivan pieniä määriä, eli muutama mikroBecquerel,havaitaan säännöllisesti. Nämä ovat maaperästä lähtöisin, eli tuuli nostattaa hiukkasia maasta ilmaan ja sitä kautta ne kulkeutuvat ilmankerääjään Suomessa, STUK:in Ikäheimonen sanoo.

Viisi vuotta sitten sattunut Fukushiman ydinonnettomuus nosti muutaman päivän ajaksi Suomen ilmakehän cesium-pitoisuuden satakertaiseksi normaalista. Nyt havaitut määrät ovat jo tuhatkertaisia, eli kymmenen kertaa Fukushimasta kulkeutuneita päästöjä suurempia.

Lehdon mukaan suuremmalle pitoisuudelle on kaksi selitystä.

– Päästö on isompi tai päästö on lähempänä, jompi kumpi tai molemmat.

Fukushiman ydinvoimala Japanissa kärsi vaurioita hyökyaallon seurauksena vuonna 2011. Onnettomuuden seurauksena radioaktiivista säteilyä pääsi leviämään ympäristöön.

Hänen mukaansa kaikki ylimääräinen radioaktiivisuus ilmassa on huolestuttavaa, mutta hän ei usko tapausten määrän olevan kasvussa.

– Ydinasekokeita ei ole varsinkaan ilmakehässä tehty kymmeniin vuosiin. Ennen ilmassa oli todella paljon radioaktiivisia aineita nykyiseen verrattuna, eli ilman radioaktiivisuuspitoisuus on laskenut, Lehto sanoo.

– Ydinvoimalaonnettomuuden mahdollisuus on edelleenkin olemassa, mutta se pienenee kaiken aikaa, kun laitosten turvallisuus paranee.”

www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/helsingissa-havaittu-sateily-10-kertainen-fukushimaan-verrattuna-lahde-taysi-mysteeri/5778278

 

8.3.2016 21:40: Radioaktiivisen säteilyn lähde paikantui STUKin oman kiinteistön autotalliin: Tilat eristetty

”Säteilyturvakeskuksessa (STUK) 3.-4. maaliskuuta tehty  havainto radioaktiivisesta cesium-137:sta on paikannettu tällä hetkellä sen kiinteistön autotalliin ja osaan kellaritiloja, jossa STUK toimii.

STUK kertoo, että kiinteistökompleksissa toimii myös radioaktiivisia pienjätteitä käsittelevä yritys. Kyseiset tilat on eristetty ja mittauksia jatketaan. Kiinteistön lähialueet tutkitaan huomenna aamupäivän aikana STUKin omilla mittauksilla.

– Säteilyn alkuperän selvittäminen on edelleen käynnissä. Mitatut pitoisuudet ovat erittäin pieniä eivätkä ole terveydelle haitallisia. Henkilökunta ja STUKin tiloissa olleet henkilöt eivät ole vaarassa, sanoo STUKin johtaja Tarja K. Ikäheimonen.

Cesium-137:ää käytetään säteilylähteenä teollisuudessa esimerkiksi materiaalien paksuuden mittaamisessa ja sairaaloissa sädehoidossa.

STUKin katolla Helsingin Roihupellossa olevaan hiukkaskerääjään kertyi poikkeuksellisen paljon radioaktiivista cesium-137:ää 3.–4. maaliskuuta. Mittaustulos, 4000 mikrobecquerelia kuutiometrissä ilmaa, on noin tuhatkertainen normaaliin verrattuna, mutta kuitenkin vain miljoonasosa sellaisesta pitoisuudesta, jonka takia ihmisen pitäisi suojautua. Havaittu määrä ei ole terveydelle vaarallinen.

Ikäheimosen mukaan säteilyn määrä on jo vähentynyt normaalille tasolle.”

www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/radioaktiivisen-sateilyn-lahde-paljastui-stukin-kiinteiston-autotallissa/5779310

 

 

7.3.2016: Turisteja virtaa katsomaan ”Jumalan luomaa matkailunähtävyyttä” – Ainoa laatuaan vuonna 2016

”Indonesiaan oletetaan saapuvan noin 10 000 ulkomaalaista turistia, jotka tahtovat nähdä vuoden 2016 ainoan täydellisen auringonpimennyksen, uutisoi The Guardian.

Täydellinen auringonpimennys näkyy Indonesiassa tulevana keskiviikkona.

Maahan oletetaan saapuvan luonnonilmiön johdosta jopa 10 000 ulkomaalaista, joiden lisäksi 100 000 indonesialaisen arvioidaan tulevan seuraamaan pimennystä. Ilmiön vuoksi koko maassa järjestetään erilaisia juhlia ja tapahtumia aina musiikkiesityksistä soutukilpailuihin.

Luonnonilmiö on myös täyttänyt parhaiden katselupaikkojen läheisyydessä sijaitsevat hotellit jo viikkoja sitten ja yhden kaupungin viranomaisten on täytynyt järjestää lisätilaa veneillä liikkuville turisteille.

Maan matkailujohtaja I Gde Pitana kutsui täydellistä auringonpimennystä ”Jumalan luomaksi matkailunähtävyydeksi”.

Luonnonilmiöllä onkin vahva hengellinen merkitys muslimienemmistöisessä Indonesiassa. Toisaalta monet maan alkuperäisasukkaat pitävät sitä myös pelottavana ja pyrkivät rituaalein muun muassa varmistamaan auringon palaamisen näkyviin.

Täydellinen auringonpimennys näkyy kahdessatoista Indonesian 34 maakunnasta. Tämän lisäksi pimennys näkyy osittaisena Australian pohjoisosissa sekä osissa Kaakkois-Aasiaa.”

www.tekniikkatalous.fi/maailmalta/turisteja-virtaa-katsomaan-jumalan-luomaa-matkailunahtavyytta-ainoa-laatuaan-vuonna-2016-6311436

 

6.3.2016: Meren syvimmät uumenet yllättivät melullaan

”Ihminen on ensi kertaa onnistunut kuuntelemaan, mitä tapahtuu runsaan 11 kilometrin syvyydessä.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat päässeet kuulemaan meren syvimpiä sopukoita. Siellä on oletettu olevan aavemaisen hiljaista, mutta tutkijoille selvisi, että jopa ihmisen aiheuttama melu kuuluu syvällä meren uumenissa.

Yhdysvaltain meri- ja ilmastohallinnon NOAA:n ja rannikkovartioston sekä Oregonin osavaltioyliopiston tutkijat keräsivät läntisellä Tyynellämerellä sijaitsevan Mariaanien haudan ääniä viime kesänä runsaan kolmen viikon ajan.

Tutkimuspaikalle 11 kilometrin syvyyteen mahtuisi upottamaan Mount Everestin ja pintaan jäisi vielä kilometrien matka. Niin syvällä paine on yli tuhatkertainen pintaan verrattuna. Jotta ääniä kuulostellut keraaminen hydrofoni kesti paineen, tarvittiin titaanikotelo.

Hydrofoni keräsi 23 päivän ajan muistikortin täydeltä ympäristönsä ääniä. Ylös laite voitiin nostaa vasta marraskuussa, kun sää ja laivayhteydet sallivat.

Valaiden ulinaa ja maanjäristysten murinaa
Luulisi, että meren syvin kohta olisi maapallon hiljaisin paikka, mutta sieltä kuului jotakin melkein koko ajan, kertoo tutkimuksen johtaja Robert Dziak NOAA:sta.

– Hallitsevia olivat läheltä ja kaukaa kulkeutuneet maanjäristysten äänet, hetulavalaiden kaukainen ulina sekä metakka, jonka alueen ylitse juuri silloin kulkenut myrsky sai aikaan, Dziak kuvailee.

Hydrofoni nappasi Mariaanien haudan pohjasta myös laivojen potkurien ääniä. Tutkittu alue on lähellä Guamin saarta, joka on rahtilaivaliikenteen solmukohta.

Ensi vuonna myös kuvia
NOAA:n rahoittaman projektin tavoitteena on määritellä perustaso, johon ihmisen aiheuttaman melun määrää voidaan vastaisuudessa verrata.

Siten halutaan selvittää, lisääntyykö melu edelleen ja vaikuttaako se eläimiin, jotka käyttävät ääntä suunnistamiseen, yhteydenpitoon ja ravinnon hankkimiseen. Sellaisia ovat monien kalojen lisäksi valaat ja delfiinit.

Tutkijat aikovat palata alueelle ensi vuonna. Silloin hydrofonia on määrä käyttää pitempään kuin viime kesänä ja laskea syvyyksiin myös kamera.

Tutkimuksista kertoo NOAA:n verkkosivun lisäksi myös ScienceDaily. NOAA:n sivulla on myös useita tiedostoja hydrofonien tallettamista äänistä.”

yle.fi/uutiset/meren_syvimmat_uumenet_yllattivat_melullaan/8723301

 

7.3.2016: Lähes miljoona Facebookin käyttäjää kuolee tänä vuonna

”Tilastotieteilijän mukaan vuosisadan loppuun mennessä Facebookissa on enemmän kuolleita kuin eläviä ihmisiä.

Massachusettsin yliopistossa väitöskirjaa tekevä Hachem Sadikki sanoo Metro Newsin mukaan, että yhteisöpalvelusta tulee maailman suurin virtuaalinen hautausmaa.

Sadikki perustaa arvionsa siihen, että Facebook ei vieläkään poista kuolleita käyttäjiä automaattisesti ja palvelun kasvu alkaa pian hidastua. Nykyisellään Facebook muuttaa kuolleen käyttäjän sivun ”muistotilaan”.

Ainoa tapa poistaa kuolleen henkilön käyttäjätili on kirjautua sisään salasanan kanssa ja sulkea se. Kuitenkin vain harvalla on käyttöoikeus toisten ihmisen tileihin, joten suuri osa tileistä jää sulkematta.

Verkon perintösuunnitteluun erikoistuneen Digital Beyond -yhtiön mukaan 970 000 Facebookin käyttäjää kuolee tänä vuonna. Vuonna 2010 luku oli 385 968 ja vuonna 2012 580 000.”

www.iltasanomat.fi/digi/art-2000001133851.html

 

7.3.2016: USA haluaa harjoitella aseiden siirtämistä Ruotsiin – ”Tietysti Venäjä hermostuu”

”Yhdysvaltain Euroopan-joukkojen komentaja haluaisi sijoittaa amerikkalaisen asejärjestelmän Ruotsin maaperälle harjoitusmielessä. Harjoituksessa siirrettäisiin kalustoa ilma- ja meriteitse Ruotsin alueelle. Yhdysvaltalaiskomentaja Bed Hodges kertoi toiveestaan Ruotsin TV4:n haastattelussa.

Ruotsi osallistuu parasta aikaa 15 maan jokavuotiseen sotaharjoitukseen Norjassa. Cold Response -harjoitukseen osallistuu myös Naton kumppanimaita Suomi mukaan lukien.
Kaluston kuljetuksien lisäksi on harjoiteltu muun muassa amerikkalaisjoukkojen maihinlaskua Norjaan.

Ruotsissa uskotaan myös ruotsalaisten ja amerikkalaisten joukkojen yhteisharjoitusten lisääntyvän seuraavan parin vuoden aikana.

”Tietysti Venäjä hermostuu”
Komentaja Hodgesin mukaan aseiden siirtämisen harjoittelu Ruotsiin ja takaisin olisi samalla myös voimannäyttö. Sillä halutaan todistaa Venäjälle, että myös Nato on nostanut valmiuttaan Itämeren alueella.

Harjoituksessa siirreltäisiin huippumoderneja Patriot-ohjuksia, joita laukaistaan erilaisilta alustoilta. Patriotit ovat tärkeä osa amerikkalaista ilmatorjuntaa ja niitä käyttävät myös monet muut valtiot puolustuksessaan.

Ruotsalaisen puolustusasiantuntija Stefan Ringin mukaan on päivänselvää, että Venäjä hermostuisi harjoituksesta.

– Mutta meillä nykyisin oleva ilmatorjuntajärjestelmä on jo auttamattoman vanhanaikainen ja se on todella tarpeen uusia, toteaa Ring Ruotsin TV4:n haastattelussa.

”Venäjä provosoi Itämerellä”
Ruotsin liberaalisiivestä ainakin kansanpuolueen puheenjohtaja Jan Björklund kiirehti kiittelemään amerikkalaiskomentajan ajatusta Aftonbladet-lehdelle.

– Ruotsin on vahvistettava puolustustaan ja lisättävä yhteistyötä Naton kanssa. Venäjä käyttäytyy Itämerellä nyt niin provosoivasti. Yksi keino vahvistaa puolustuskykyämme on yhteistyön kautta.

Puolueettomuuspolitiikkaa Björklund pitää jo historiana.

– Ruotsi on läntinen demokratia ja meidän on tehtävä yhteistyötä muiden kanssa suojellaksemme itseämme.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/usa-haluaa-harjoitella-aseiden-siirtamista-ruotsiin-tietysti-venaja-hermostuu/5777294

7.3.2016: Helsingin ilmassa havaittu radioaktiivista cesiumia: ”Poikkeuksellisen suuri määrä”

”Säteilyturvakeskuksen (STUK) kertoo, että keskuksen katolla Helsingin Roihupellossa olevaan hiukkaskerääjään kertyi poikkeuksellisen paljon radioaktiivista cesium-137:ää 3.–4. maaliskuuta.

STUK kuitenkin huomauttaa, että ilmassa olleen cesiumin määrä ei ole ollut niin suuri, että sillä olisi vaikutusta ihmisten terveyteen.

STUKin Ympäristön säteilyvalvonta –osaston johtaja Tarja K. Ikäheimonen muistuttaa, että STUKin hiukkaskerääjien näytteissä havaitaan keinotekoisia radioaktiivisia aineita säännöllisesti joka vuosi. Säännöllisesti havaittava cesium-137 on yleensä peräisin 1986 tapahtuneen Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuden laskeumasta.

Ikäheimonen toteaa, että vaikka nyt havaitusta radioaktiivisuudesta ei olekaan vaaraa, on määrä poikkeuksellisen suuri. Tshernobylin laskeumasta cesium ei näin ollen voi tällä kertaa olla peräisin.

Koska näytteessä on pelkästään cesium-137:ää, kyseessä ei voi ylipäätään olla päästö ydinreaktorista.

-Mittaustulos, 4000 mikrobecquerelia kuutiometrissä ilmaa,  on noin tuhatkertainen normaaliin verrattuna, sanoo Ikäheimonen.

Hän muistuttaa myös, että tuhatkertainen normaaliin verrattuna tarkoittaa tässä tapauksessa, että pitoisuus on noin miljoonasosa sellaisesta pitoisuudesta, jonka takia ihmisten pitäisi suojautua.

STUKin havaitseman radioaktiivisen cesiumin lähdettä ei tällä hetkellä tiedetä, mutta sitä selvitetään.

STUK valvoo ulkoilmassa olevien radioaktiivisten aineiden pitoisuutta kahdeksalla paikkakunnalla: Helsingissä, Loviisassa, Kotkassa, Imatralla, Kuopiossa, Kajaanissa, Rovaniemellä ja Ivalossa.

Muiden kuin Helsingin näytteitä kyseiseltä ajalta ole vielä mitattu. Mittausten jälkeen radioaktiivisen aineen kulkeutumisreitti tiedetään tämänhetkistä paremmin. Ilmavirtaukset perjantaina ja lauantaina tulivat Helsinkiin idän ja kaakon suunnasta.

Automaattiverkko varoittaa, jos säteilyä on normaalia enemmän
STUK valvoo ulkoista säteilyä Suomessa myös automaattisella säteilyvalvontaverkolla, johon kuuluu 255 mittausasemaa. Nämä mittausasemat eivät kerää näytteitä ilmasta vaan mittaavat suoraan reaaliaikaisesti ympäristössä olevaa säteilyä.

Mittausasemat hälyttävät välittömästi, jos säteilytaso kohoaa normaalista taustasäteilystä, joka on 0,05–0,3 mikrosievertiä tunnissa.

Nyt hiukkaskerääjässä havaitut pitoisuudet ovat niin pieniä, etteivät ne näy normaalin ulkoisen taustasäteilytason pienenäkään nousuna eikä automaattinen valvontaverkko tästä syystä niitä havaitse.”

www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/stuk-havaitsi-helsingin-ilmassa-poikkeuksellisen-suuren-maaran-radioaktiivista-cesiumia/5777212

 

4.9.2014: Kateissa: säiliöllinen radioaktiivista cesium-137:ää – voidaan käyttää likaiseen pommiin

”Radioaktiivista isotooppia cesium-137 on kadonnut Länsi-Kazakstanissa, kun aine putosi kuljetusauton matkasta, kertoo NyTeknik.

Kazakstanin viranomaiset ovat jo viikon etsineet radioaktiivista ainetta pitkin maan länsiosia. Turvallisuus- ja pelastusviranomaiset sekä armeijan joukot metsästävät nyt 50–60 kiloista cesiumsäiliötä.

Cesiumin radioaktiivista isotooppia 137 syntyy ydinreaktion sivutuotteena, ja sitä voidaan käyttää muun muassa lääketieteellisiin tarkoituksiin. Mihin kadonnutta cesiumerää oli käytetty, se jää uutistoimisto Jazeeran alkuperäisestä jutusta epäselväksi.

Kazakstanin viranomaiset pelkäävät, että aineen avulla valmistetaan likainen pommi. Se on heikko ydinpommi, joka levittää suuren määrän radioaktiivista säteilyä.

Meksikossa varastettiin taannoin radioaktiivista koboltti-60:tä, jota pelättiin käytettävän myös likaiseen pommiin. Varkaat saatiin ennen pitkää kiinni.

Cesium-137:n puoliintumisaika on 30 vuotta, joten aine aiheuttaa vielä pitkään palovammavaaran ja saattaa jopa tappaa lähellä olevia ihmisiä. Paikallisia asukkaita on varoitettu avaamasta säiliötä, jos se löytyy.”

www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/2014-09-04/Kateissa-s%C3%A4ili%C3%B6llinen-radioaktiivista-cesium-137%C3%A4%C3%A4-%E2%80%93-voidaan-k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4-likaiseen-pommiin-3255408.html

7.3.2016: Ruotuväki: Puolustusvoimat haluaa turvata kuljetuksiaan ryöstöiltä aseellisesti

”Puolustusvoimat haluaa turvata tärkeitä kuljetuksiaan aseellisesti, kertoo Ruotuväki.
Nykytilanteessa puolustusvoimien on rauhan aikana pyydettävä materiaalikuljetysten suojaamiseksi apua poliisilta tai vartiointiyritykseltä.

Puolustusministeriön hallitussihteeri Kosti Honkasen mukaan puolustusvoimien virkamiehillä ei ole nykyään selkeää toimivaltuutta suojata kuljetuksiaan ryöstön kaltaisissa poikkeavissa tilanteissa.

Puolustusvoimat haluaisi suojata aseellisesti esimerkiksi räjähde- ja asekuljetuksia.”

www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruotuvaki-puolustusvoimat-haluaa-turvata-tarkeita-kuljetuksiaan-ryostoilta-aseellisesti/5777636

7.3.2016: Pohjois-Korealta varoitus USA:lle ja Etelä-Korealle: Ydinisku!

”Pohjois-Korea on uhannut Yhdysvaltoja ja Etelä-Koreaa ydiniskuilla maiden yhteisten sotaharjoitusten takia.

Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean asevoimat harjoittelevat yhdessä säännöllisesti.

Tämänvuotinen harjoitus on toistaiseksi suurin. Siihen ottaa osaa 300 000 eteläkorealaista ja 15000 yhdysvaltalaista sotilasta. Harjoitukset kestävät liki kaksi kuukautta.

On tavallista, että Pohjois-Korea reagoi harjoituksiin uhkauksilla. Tällä kertaa tilanne on jo valmiiksi tavallista kireämpi Pohjois-Korean viimeaikaisten ohjuskokeiden takia.

Pohjois-Korealla tiedetään olevan ydinkärkiä. Asiantuntijat ovat kuitenkin erimielisiä siitä, pystyisikö maa laukaisemaan ydinohjusta”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pohjois-korealta-varoitus-usa-lle-ja-etela-korealle-ydinisku/5775272

 

7.3.2016: Tutkija: Venäjä astumassa Kiinan saappaisiin – ”Kaikki odottavat sitä, että Pohjois-Korea romahtaa”

”Tutkija Jyrki Kallion mukaan Venäjästä on pikkuhiljaa kehittymässä Pohjois-Korean läheisin tukija ja yhteistyökumppani. Perinteisesti Pohjois-Koreaa tukenut Kiina on kiristänyt suhtautumistaan ja se on mukana Pohjois-Korean vastaisissa pakotteissa.

– Venäjä näkee tässä tilaisuuden lisätä vaikutusvaltaansa Korean niemimaalla, arvioi vanhempi tutkija Jyrki Kallio Ulkopoliittisesta instituutista.

– Venäjä on kiinnostunut saamaan alueellista vaikutusvaltaa ja astumaan Kiinan saappaisiin alueella. Venäjällä on intressejä päästä vaikuttamaan Korean niemimaalla. Kaikki odottavat sitä päivää, kun Pohjois-Korean järjestelmä tavalla tai toisella romahtaa tai muuttuu, Kallio sanoo.

– Ne, jotka pääsevät toimimaan maan avautuville markkinoille, ovat sellaisia maita, jotka ovat olleet siellä jo valmiudessa. Sen vuoksi yhteistyösuhteiden rakentaminen on tärkeää jo nyt.

Kallion mukana Venäjä on jo nyt mukana monissa tärkeissä rakennushankkeissa Pohjois-Koreassa.

– Rakennushankkeet, joissa Venäjä on mukana, eivät ole juuri edenneet. Syynä on ollut se, että Pohjois-Korean projekteissa on lähes kaikilla mailla samoja ongelmia. Pohjois-Korea toivoo saavansa ulkomaisia investointeja. Maa pystyy kuitenkin kehnosti tekemään omaa osaansa esimerkiksi rakennusprojekteissa.

Kallion mukaan Venäjä on pyrkinyt aktiivisesti pysyttelemään poissa Pohjois-Korean laatimilta vihamielisten maiden listalta.

Perjantaina Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un määräsi maan ydinaseet valmiustilaan vastalauseena YK:n turvallisuusneuvoston kiristämille pakotteille.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tutkija-venaja-astumassa-kiinan-saappaisiin-kaikki-odottavat-sita-etta-pohjois-korea-romahtaa/5772726

 

4.3.2016: Bitcoinin kauhuskenaariosta tuli totta

”Bitcoin-yhteisössä on viimeisen parin vuoden aikana puhuttu paljon siitä, että virtuaalivaluutan ohjelmistoon pitäisi tehdä muutoksia, jotta järjestelmä kestäisi valuutan suosion kasvun. Nyt huolet näyttävät tulleen toteen.

Järjestelmä saavutti tällä viikolla kapasiteettinsa rajat, arvioi The Verge. Ostotapahtumien käsittely on erittäin hidasta ja joissain tapauksissa ne peruuntuvat kokonaan.

Keskimääräinen aika ostotapahtuman vahvistamiseen blockchain-tekniikalla on vaihdellut 10-43 minuutin välillä. Ostoksia tehneet asiakkaat ovat olleet epätietoisia maksutapahtuman tilasta. Monet firmat ovat jopa lakanneet ottamasta bitcoinia vastaan.

Käytännössä ongelma syntyy ruuhkautumisesta. Bitcoin-louhijat luovat lohkoketjuun uusia lohkoja noin joka kymmenes minuutti. Nykyvauhdilla vuoroaan odottavat ostotapahtumat ylittävät kuitenkin tuon uuden lohkon käsittelykapasiteetin.

Bitcoin-yhteisössä on ehdotettu, että kunkin lohkon kokoa kasvatettaisiin yhdestä megatavusta kahteen megatavuun. Ehdotuksen puolella on uudistettua koodia puoltava Classic-tiimi. Sitä vastustaa alkuperäisen koodin puolella oleva Core.”

www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/bitcoinin-kauhuskenaariosta-tuli-totta-6310491

 

4.3.2016: TTIP-neuvottelut kuumassa vaiheessa – nyt väännetään investointisuojasta

”Euroopan komissio on nyt tuonut neuvottelupöytään mallin, joka korvaisi kovan kritiikin kohteeksi joutuneen välimiesmenettelyn.

Neuvottelut EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppa- ja investointisopimuksen aikaansaamiseksi kiihtyvät. Molempien osapuolien tavoitteena on, että TTIP-sopimus syntyy vielä Barack Obaman presidenttikauden aikana vuoden loppuun mennessä.

Viime viikolla käytiin 12. neuvottelukierros. Edistystä on tapahtunut.

– Neuvottelut ovat nyt intensiivisessä vaiheessa. Selkeästi molemmilla osapuolilla on tahtotila edistää neuvotteluja. Pöydällä ovat kaikki keskeiset asiat. Nyt ensimmäistä kertaa neuvoteltiin myös investointisuojasta. Se on ollut se viimeinen asia, jota on on odotettu, kuvailee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n asiantuntija Saila Turtiainen Taloussanomille.

Elinkeinoelämä pelkää vesittymistä
Investointisuoja ja siihen sisältyvä välimiesmenettely on hiertänyt pahasti neuvotteluita.

Arvostelijoiden mukaan Yhdysvaltojen vaatima malli heikentäisi demokratiaa, koska siinä esimerkiksi amerikkalaisille yrityksille annettaisiin oikeus hakea korvauksia, mikäli kansallisia lakeja muutettaisiin EU-maissa yritysten kannalta epäedulliseen suuntaan. Riidat ratkottaisiin suljettujen ovien takana yksityisessä välimiesoikeudessa.

Euroopan komissio on nyt tuonut neuvottelupöytään mallin, joka korvaisi välimiesmenettelyn. Siinä sijoittajien ja valtion väliset riidat ratkaisisi investointituomioistuin.

Komission mukaan se turvaisi valtioiden oikeuden sääntelyyn läpinäkyvällä tavalla. Yhdysvalloilta odotetaan nyt kantaa esitykseen.

– Ei tämä EU:n uusi malli varmasti sellaisenaan kelpaa Yhdysvalloille. Näen kuitenkin, että kompromissi on löydettävissä EU:n ja Yhdysvaltojen mallin väliltä, sanoo Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija Aleksi Kuusisto arvioi Taloussanomille.

Kuusisto uskoo, että Yhdysvallat voisi hyväksyä sen, että riitojen käsittelyt olisivat avoimia ja tuomioista vastaisivat pysyvät tuomarit. Kuusiston mukaan Yhdysvallat voisi hyväksyä myös mahdollisuuden valittaa tuomioista.

– Kuitenkin mitä enemmän malli vastaa pysyvää tuomioistuinta, sitä vaikeampi Yhdysvaltojen on sitä hyväksyä. Yhdysvallat suhtautuu aika nihkeästi kansainvälisiin tuomioistuimiin. Jos sitä kutsutaan tuomioistuimeksi, mutta malli on enemmän välimiesmenettelyn kaltainen, se voi kelvata Yhdysvalloille, Kuusisto arvioi.

”On menty toiseen ääripäähän”
Turtiainen on skeptisempi sen suhteen, että yhteinen sävel löytyisi.

– Jos poliittista tahtoa löytyy, näihin vaikeisiinkin kysymyksiin pystytään löytämään ratkaisu. On kuitenkin vaikea sanoa mitään Yhdysvaltojen näkemyksestä, koska maa on ollut aika vaitonainen.

Elinkeinoelämä on huolissaan siitä, että koko investointisuojan alkuperäinen ajatus on vesittymässä.

– On menty toiseen ääripäähän. Nyt se suoja, mikä yrityksille voidaan tarjota investointisopimuksissa jatkossa, tulee heikentymään.

Turtiaisen mukaan ehdotettu malli voisi heikentää esimerkiksi suomalaisyritysten nykyisin monissa maissa nauttimaa investointisuojaa.

Kuusisto: Yhdysvaltojen julkiset hankinnat ”pyhä lehmä”
Toinen suuri kiistakysymys ovat julkiset hankinnat. EU-maiden yrityksillä olisi paljon voitettavaa, jos ne pääsisivät tällä saralla Yhdysvaltojen markkinoille.

Turtiaisen mukaan neuvotteluissa julkisista hankinnoista ei ole edetty.

– Tällä viikolla on tarkoitus vaihtaa uudet tarjoukset. On mielenkiintoista nähdä kuinka pitkälle siinä päästään, Turtiainen kuvailee.

Turtiaisen mukaan on selvää, että Yhdysvallat avaa julkisten hankintojen markkinoitaan eurooppalaisille yrityksille.

– On sitten toinen kysymys, millä tavalla ja millä tasolla.

Kuusiston mukaan asiaa on Yhdysvalloissa vaikea saada eteenpäin vaalivuonna. Kuusisto kuvaa julkisten hankintojen jyvittämistä amerikkalaisyrityksille Yhdysvalloissa ”pyhäksi lehmäksi”, johon ei hevin kosketa.

Suuri ongelma ovat osavaltiot, joita voi olla vaikea saada sopimukseen, vaikka Washington sitä tahtoisikin.

Turtiainen kuitenkin muistuttaa, että myös liittovaltio Kanada avasi selvästi näitä markkinoita EU:lle sen kanssa solmimassaan vapaakauppasopimuksessa.

– Toivottavasti vastaava nähdään TTIP:ssä.

Maatalous keskeinen pelimerkki neuvotteluissa
Keväällä nähdään, mihin asti osapuolet ovat päässeet: kuinka paljon vaikeita kysymyksiä on vielä jäljellä ja olisiko sopimus mahdollisuus saada pakettiin vuoden loppuun mennessä.

Sekä Kuusisto että Turtiainen suhtautuvat skeptisesti siihen, että neuvottelut saataisiin maaliin tämän vuoden puolella.

Osapuolten asettama aikataulu on herättänyt epäilyksiä siitä, että sopimus yritettäisiin juosta kasaan turhan nopeasti.

– Vapaakauppasopimus on aina ainutlaatuinen mahdollisuus purkaa kaupan esteitä. Kunnianhimon tasosta ei kannata joustaa liikaa, Turtiainen sanoo.

Turtiainen muistuttaa, että vapaakauppasopimuksissa loppumetrien neuvotteluissa kyse on vaihtokaupasta.

– Paljon riippuu kokonaisuudesta: kumpikin saa jotain mitä haluaa.

Yhtenä pelimerkkinä voi olla maatalous.

– Pitää muistaa, että Yhdysvallat voi olla valmis joustamaan monissakin asioissa, jos EU päästää Yhdysvaltojen maataloustuotteita sen markkinoille, sanoo Kuusisto.

Jos sopimus syntyy, sen odotetaan piristävän erityisesti Suomen vientiä ja tuovan investointeja.

– Suomen talous on ollut ongelmissa jo pitkään. Pienikin piristysruiske, joka tästä sopimuksesta voi tulla, on tervetullut, kuvailee Kuusisto.

Turtiainen nostaa esimerkiksi EU:n ja Etelä-Korean välille solmitun vapaakauppasopimuksen, joka astui voimaan vuonna 2011.

– Suomen vienti Etelä-Koreaan on noussut yli 30 prosenttia.”

www.taloussanomat.fi/politiikka/2016/03/04/ttip-neuvottelut-kuumassa-vaiheessa-nyt-vaannetaan-investointisuojasta/20162480/12

 

Video aiheeseen liittyen:

 

5.3.2016: Elokuvien kauhujärjestelmät muuttuvat todeksi

”Ajatuspoliisina toimiminen on suosittu aihe scifi-tuotannoissa. Sekä Minority report -elokuvassa, että Person of interest -sarjassa tulevia rikoksia ennustavat järjestelmät ovat pääroolissa. Kiinassa ollaan nyt rakentamassa samankaltaista ratkaisua ihan oikeasti.

Bloomberg Business-sivuston mukaan Kiinan kommunistinen puolue on tilannut China Electronics Technology Groupilta ohjelmiston, joka osaa yhdistellä tietoja ihmisten töistä, harrastuksista, kulutustottumuksista ja muilta elämänaloilta. Tarkoituksena on pystyä ennustamaan kerätystä datamäärästä potentiaaliset terroristit ja napata heidät kiinni ennen iskujen tapahtumista. Projektista vastuussa oleva insinööri Wu Manqing kommentoi tilannetta sanoen, että on erittäin tärkeää tutkia syitä terrori-iskun jälkeen, mutta vielä tärkeämpää on pystyä ennustamaan tulevia tapahtumia.

Kiina on tunnettu valitettavan heikoista kansalaisoikeuksistaan, eikä kansalaisjärjestöilläkään juuri ole vaikutusvaltaa. Maassa on jo vanhastaan kattava ilmiantajien verkko, ja jo Maon päivistä alkaen lähes kaikista kansalaisista on ollut käytössä ”dang’an” -nimellä tunnettu tietokortti, johon on kirjattu koulutodistukset, terveystiedot, työluvat ja muuta yksityiseksi luokiteltavaa tietoa.

Nyt entistä tehokkaampaa urkintaa varten on säädetty kyberturvallisuuslaki, joka antaa valtiolle lähes rajattomat oikeudet tutkia kaikkea kansalaistensa asioita. Valtiolla on sen mytä oikeus esimerkiksi tutkia kenen tahansa pankkitilejä, tietoliikennettä ja osuvasti Skynetiksi nimettyä valtiollista kameraverkostoa.

Terroristiepäilyjen kohteeksi voi joutua esimerkiksi köyhän kylän asukas, jolla onkin yhtäkkiä paljon rahaa pankkitilillään, tai jatkuvasti ulkomaille soitteleva kiinalainan, jolla ei ole sukulaisia ulkomailla.”

www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/elokuvien-kauhujarjestelmat-muuttuvat-todeksi-6310862

 

4.3.2016: Putinin ”supersukellusvene” harjoittelee ydinohjuksilla arktisilla vesillä – Die Welt: Suurin testi 25 vuoteen

5.3.2016 klo 16:32 VERSIO:

”VenäjäVenäjä on suunnitellut suurten ydinaseiden testaamista 25 vuoden ajan. Saksalaislehti Die Weltin mukaan Venäjä aikoo testata uudesta ”supersukellusveneestä” ammuttavia ydinohjuksia arktisilla vesillä.

Venäjä suunnittelee saksalaislehti Die Weltin mukaan tiettävästi ydinohjusten laukaisemista arktisten vesien syvyyksissä uuden Borei-luokan sukellusveneen avulla. Sukellusveneestä voi ampua kerralla 16 ohjusta.

Die Weltin mukaan venäläislehdet ovat raportoineet, että Venäjä valmistelee parhaillaan kahta ”supersukellusvenettä” pohjoisen sotalaivastonsa käyttöön ennen aseiden laukaisemista. Lehtitietojen mukaan kokeet tehtäisiin kuitenkin yhdellä sukellusveneellä. Kysymyksessä olisi lehden mukaan suurin pitkän kantaman ydinohjusten testi 25 vuoteen.

Sukellusveneestä laukaistavien mannertenvälisten ohjusten kantama voi olla jopa 10 000 kilometriä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui modernin sukellusveneen kastajaisiin tammikuussa 2013.

Juri Dolgoruki on ensimmäinen Borei-luokan sukellusvene.

Venäjän uusien sukellusveneiden on tarkoitus purjehtia Barentsinmerellä lähellä Pohjois-Norjaa. Saksalaislehti kertoo, että uutistoimisto TASSin mukaan myös virkamiehet olisivat vahvistaneet suunnitelman, jossa merellä laukaistaisiin ensin kaksi ohjusta. Die Weltissä kuitenkin epäillään, ettei suunnitelmaa, jonka mukaan kaikki 16 ohjusta laukaistaisiin, tahdota paljastaa.

Tarkoituksena simuloida ydinsotaa?
Koe, jossa kaikki ydinohjukset laukaistaisiin kerralla, olisi osoitus Venäjän sukellusvenelaivaston taisteluvalmiudesta. Lisäksi skenaario, jossa ammuttaisiin koko sarja venäläisiä ydinohjuksia, olisi sota-asiantuntijoiden mukaan hyökkäys Yhdysvaltoja kohtaan, kirjoittaa saksalaislehti, joka puhuu otsikossaan jopa ydinsodan simuloinnista.

Venäjän suuren mittakaavan kokeet seuraavat Yhdysvaltain koelaukaisuja Minuteman-ohjuksin Kaliforniassa. Lehtitietojen mukaan Yhdysvaltain ilmavoimat on jo viime aikoina ampunut kaksi Minuteman-ydinohjusta Kalifornian rannikolla sijaitsevaan maanalaiseen siiloon. Ohjukset ovat olleet aseettomia.

Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Work korosti pian lennon jälkeen, että sekä Yhdysvallat, Venäjä että Kiina tekevät kokeita jatkuvasti, jotta voidaan todistaa, että hallussa olevat ohjukset ovat luotettavia.

Lehdessä huomautetaan, että Neuvostoliiton sukellusveneestä ammuttiin viimeksi 1991 menestyksekkäästi kaikki 16 ydinohjusta. Kaksi vuotta aiemmin 1989 vastaava koe epäonnistui.

Uutista korjattu kello 4.5.2016 23.40: Uutisesta poistettu maininta sukellusveneen siiloista. Asia liittyy sotateknologiaan. Korjattu 5.5. klo14.38: Korjattu käännösvirhe, joka koski Minuteman-ohjuksia.”

 

ALKUPERÄINEN VERSIO:

”Venäjä on suunnitellut suurten ydinaseiden testaamista 25 vuoden ajan. Saksalaislehti Die Weltin mukaan Venäjä aikoo testata uudesta ”supersukellusveneestä” ammuttavia ydinohjuksia arktisilla vesillä.

Venäjä suunnittelee saksalaislehti Die Weltin mukaan tiettävästi ydinohjusten laukaisemista arktisten vesien syvyyksissä uuden Borei-luokan sukellusveneen avulla. Ohjukset laukaistaisiin 170 metriä syviin siiloihin. Sukellusveneestä voi ampua kerralla 16 ohjusta.

Die Weltin mukaan venäläislehdet ovat raportoineet, että Venäjä valmistelee parhaillaan kahta ”supersukellusvenettä” pohjoisen sotalaivastonsa käyttöön ennen aseiden laukaisemista. Lehtitietojen mukaan kokeet tehtäisiin kuitenkin yhdellä sukellusveneellä. Kysymyksessä olisi lehden mukaan suurin pitkän kantaman ydinohjusten testi 25 vuoteen.

Sukellusveneestä laukaistavien mannertenvälisten ohjusten kantama voi olla jopa 10 000 kilometriä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui modernin sukellusveneen kastajaisiin tammikuussa 2013.

Juri Dolgoruki on ensimmäinen Borei-luokan sukellusvene.

Venäjän uusien sukellusveneiden on tarkoitus purjehtia Barentsinmerellä lähellä Pohjois-Norjaa. Saksalaislehti kertoo, että uutistoimisto TASSin mukaan myös virkamiehet olisivat vahvistaneet suunnitelman, jossa merellä laukaistaisiin ensin kaksi ohjusta. Die Weltissä kuitenkin epäillään, ettei suunnitelmaa, jonka mukaan kaikki 16 ohjusta laukaistaisiin, tahdota paljastaa.

Tarkoituksena simuloida ydinsotaa?
Koe, jossa kaikki ydinohjukset laukaistaisiin kerralla, olisi osoitus Venäjän sukellusvenelaivaston taisteluvalmiudesta. Lisäksi skenaario, jossa ammuttaisiin koko sarja venäläisiä ydinohjuksia, olisi sota-asiantuntijoiden mukaan hyökkäys Yhdysvaltoja kohtaan, kirjoittaa saksalaislehti, joka puhuu otsikossaan jopa ydinsodan simuloinnista.

Venäjän suuren mittakaavan kokeet johtavat lehden mukaan lyhyessä ajassa todennäköisesti Yhdysvaltain testilentoihin. Lehtitietojen mukaan Yhdysvaltain ilmavoimat on jo viime aikoina ampunut kaksi Minuteman-ydinohjusta Kalifornian rannikolla sijaitsevaan maanalaiseen siiloon. Ohjukset ovat olleet aseettomia.

Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Work korosti pian lennon jälkeen, että sekä Yhdysvallat, Venäjä että Kiina tekevät kokeita jatkuvasti, jotta voidaan todistaa, että hallussa olevat ohjukset ovat luotettavia.

Lehdessä huomautetaan, että Neuvostoliiton sukellusveneestä ammuttiin viimeksi 1991 menestyksekkäästi kaikki 16 ydinohjusta. Kaksi vuotta aiemmin 1989 vastaava koe epäonnistui.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001132162.html

 

4.3.2016: Löydettiinkö O.J. Simpsonin murha-ase? Liikennepoliisi pitänyt kääntöveistä hallussaan liki 20 vuotta

”Los Angelesissa sijaitsevan kartanon alueelta löytynyt veitsi on nostanut julkisuuteen 20 vuoden takaisen kohumurhan.

Nyttemmin puretun kartanon omisti aikoinaan entinen jalkapallotähti O.J. Simpson, jota syytettiin ex-vaimonsa ja tämän ystävän surmasta 1994.

Los Angelesin poliisi ilmoitti perjantaina tutkivansa, liittyykö veitsi vanhoihin surmiin. Simpson todettiin värikkään ja laajaa julkisuutta saaneen oikeudenkäynnin jälkeen syyttömäksi surmiin. Tapoissa käytettyä teräasetta ei koskaan löydetty.

TMZ-sivuston mukaan rakennustyömies löysi veitsen, kun O.J. Simpsonin Brentwoodin kartanoa oltiin purkamassa vuonna 1998. Työmies antoi puukon aluetta vartioineelle liikennepoliisille. Los Angeles Timesin mukaan eläköitynyt poliisi paljasti asian vasta kaksi kuukautta sitten.

Poliisi tutkii parhaillaan onko veitsellä mahdollisesti osuutta 12.6.1994 murhatun Nicole Brown Simpsonin ja Ron Goldmanin murhiin. Poliisi on etsinyt murhaan käytettyä veistä jo kaksi vuosikymmentä.

O.J. Simpson vapautettiin murhasyytteistä oikeudessa vuonna 1995. Hän istuu nyt vankilassa saatuaan tuomion osallisuudesta Las Vegasissa tehtyyn aseelliseen ryöstöön. Simpson tuomittiin 33 vuodeksi vankeuteen 2008.

On kuitenkin epätodennäköistä, että nyt löydetyllä veitsellä tulee olemaan minkäänlaista vaikutusta Simpsonin tulevaisuuteen. Los Angeles Timesille asiaa kommentoinut entinen syyttäjä Dmitri Gorin sanoo, että tuomariston kerran vapauttamaa murhasyytettyä ei voida syyttää samasta rikoksesta toista kertaa.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001132116.html