Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2015

30.11.2015: Myrsky vei sähköt ja pysäytti junia Ruotsissa ja Tanskassa

”Tuhannet ihmiset olivat maanantaina illalla edelleen Ruotsissa ja Tanskassa ilman sähköä yöllä riehuneen Gorm- myrskyn jäljiltä.

Tuuli puhalsi Ruotsissa navakimmillaan yli 30 metriä sekunnissa ja Tanskassa liki 40 metriä sekunnissa.

Tukholmassa murtomiehet käyttivät hyväkseen sähkökatkoja ja murtautuivat useisiin liikkeisiin.

Junaliikenne pysäytettiin myrskyn vuoksi Etelä-Ruotsissa jo sunnuntaina illalla, mutta junat alkoivat kulkea uudestaan maanantain aikana. Tanskaan johtava Juutinrauman silta samoin kuin Öölannin silta suljettiin, mutta avattiin myöhemmin.

Myös tieliikenne oli paikoitellen poikki kaatuneiden puiden vuoksi. Suurimmat tiet olivat kuitenkin liikennöitävässä kunnossa, kertoi Trafikverket. Samoin lentoliikenne myrskyalueilta toimi.”

www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015113020755693_ul.shtml

 

24.11.2015: IMF hyväksyy Kiinan Yuanin (Renminbi) kansainväliseksi vaihtovaluutaksi

”IMF hyväksyy Kiinan Yuanin (Renminbi) kansainväliseksi vaihtovaluutaksi (Reserve status) ensi maanantaina eli 30.11.2015 pidettävässä kokouksessaan.

Yuan liittyy valuuttakoriin, joka määrittelee IMF:n myöntämien lainojen kurssinmuodostusta.

Katso: The Wall Street Journal, 15.11.2015 www.wsj.com/articles/imf-move-to-give-yuan-reserve-status-likely-to-boost-china-assets-1447608676

Yuan tulee liitettäväksi IMF:n kaikkiaan noin 280 miljardin dollarin valuuttakoriin, joka tunnetaan myös Special Drawing Right – SDR (Erikoisnosto-oikeus).  Kiinan yuan – IMF –sopimus plaseeraa Kiinan valuutan Yhdysvaltain dollarin, Japanin jenin ja Britannina punnan sekä EU:n euron joukkoon.

Päätös asiasta tulee voimaan tämän kuun lopussa eli ensi maanantaina 30.11.2015.  Näin kertoo Ranskan uutistoimisto AFP.

SDR –valuuttakorin osallisena Kiinan Yeni on nyt legitimoitu US Dollarin vakavaksi kilpailijaksi.

(vihdoinkin; äntligen! voisi Gert Åke Fylkingin tapaan huudahtaa; sv.wikipedia.org/wiki/Gert_Fylking )

*

Times Are Changing

Yhdysvaltain Dollarin asema maailman reservivaluuttana on pitkään jauhanut kysyntää, kasvavaa kysyntää.  Sitä on pidetty esikuvana globaalina valuuttana.  Muut maat käyttävät US Dollaria kansainvälisessä kaupassaan.  Kaikki tämä on efektinomaisesti ylöspannut ja kantanut dollaria.

Mutta kasvavassa määrin taustalla on toinen globaali valuutta ollut inkubaatiossa, kasvukehdossa – Yuan.

Ajat vain ovat muuttuneet, ja kenkä on nyt toisessa jalassa.  Yhdysvallat – loputtoman sodankäynnin tyyssija, rypee nyt 18.000 miljardin dollarin veloissaan.  Pankkiiri Evander Smart kirjoitti syyskuussa: ”Yhdysvallat on velkaa melkein 3.000 miljardia yksistään Japanille ja Kiinalle, ja printtaa noin 696 miljoonaa dollaria joka ikinen päivä.

IMF:n – ja maailman ”koronkiskurien” mukaan Yhdysvaltojen massiivisen lainonton seurauksena Kiina on jopa passittanut Yhdysvallat maailman suurimman talouden ykköspaikalta.

(Ostovoimapariteetein laskien Huuska ilmoittikin vuosi sitten, että lokakuussa 2014 Kiinan BKT ohitti Yhdysvaltain BKT:n.  –  Tässä tosin tarkoitetaan velkapuhdistetun katetun kansantalouden kokoa, ja siinä IMF siis nyt myöntää Kiinan nousseen ykköseksi!)

Smart jatkaa: Viimeisten seitsemän vuoden aikana monet maat, erityisesti Itä-Aasiassa, ovat lakanneet käyttämästä US Dollaria kaupankäynnissään.  Ne ovat palannet  ”bilateral trade agreement” –järjestelmään; kahdenväliseen kaupankäyntiin.

Smart huomauttaa, että yhä useammat ja useammat maat ovat ottaneet kaupankäyntinsä valuutaksi Kiinan yuanin.

Maat ovat käyneet yuan-kauppaa niin paljon, että siitä on tullut toiseksi eniten käytetty valuutta maailmassa.

Yuan ohitti Euron kakkossijalta vuonna 2013 – euro oli saavuttanut kakkossijan kymmenen vuotta aikaisemmin eli vuonna 2003.  – Kuinkahan moni Suomessa havaitsi 2013 tätä vahdinvaihtoa?   Siitä huolimatta yuania ei ole aiemmin edes harkittu koriin, vaikka eräät ovatkin sitä vaatineet.

Kunnes sitten vihdoin perjantaina 13.11.2015 IMF nosti ja vahvisti yuanin aseman.  Muutos siirtää Yhdysvaltain dollarin kasvavan uhan alle.

*

Mitä IMF:n päätös merkitsee dollarin arvostukselle?

Evander Smart – aiempi WS-pankkiiri – pohtii tilannetta:

”Ei mitään hyvää.  Olemme todistamassa, miten Kiina dumppaa miltei 100 miljardia dollaria Yhdysvaltain joukkovelkakirjoihin.

Finanssikeskukset, kuten Toronto, Lontoo ja New York käyvät kauppaa suoraan Kiinan yuanilla.

Kiina avaa pellit perustamalla eri tahoille omia taloudellisen tuen rakenteitaan, sellaisia kuin BRICS Developement Banks ja AIIB (Asian Infrasructure Investment Bank), toimimaan yhteistyössä IMF:n ja Maailmanpankin kanssa globaalilla kentällä.  (Tarpeetonta mainitakaan, että olen aiemmin kirjoittanut juuri näistä aiheista, VH). veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197309-kiinan-yuan-tulee-maailman-reservivaluutaksi-%E2%80%93-oletko-valmis

Mr. Smart huomauttaa, että ”loput maailmasta”, etenkin ne, jotka ovat innokkaita vierottamaan itsensä dollarista, ajattelevat lämmöllä Yuan-IMF –sopimusta.

*

Tulevaisuuden talous

Maailma näkee käsikirjoituksen seinällä.

Kiina on tulevaisuuden talous, ja olet joko ”pöydässä” tai olet Titanicilla U.S. –kannella.

Evander Smartin iltasatu päättyy rajusti:

”The smart money is moving out of the US Dollar.  And goint to Yuan.”  Eli järkevä raha etääntyy dollarista ja kiinnittyy Kiinan valuutaan..

*

Kiina nousee – Venäjän ja BRICS-maiden tuella

Keskeisin peruste Kiinan ja sen rahayksikön Yuanin mukaanottoon valuuttakoriin tarkkailijat näkevät IMF:n halun vauhdittaa Kiinan taloutta ja saada samalla buustia koko maailmantalouteen.

Toisaalta Kiina on määrätietoisesti pyrkinyt varantovaluutaksi, ja muutoinkin ottamaan sen aseman globaalissa taloudessa, mikä sille maailman toiseksi suurimpana taloutena ja suurimpana lainoittajana kuuluu.  Taustalla on nähtävissä Kiinan, ja sen tavallaan teknis-strategisena myötätyöntäjänä toimineen Venäjän – ja samalla koko kasvavien talouksien yhteisön, niin kutsutun BRICS –maista muodostuneen talousyhteisön painoarvon (myös poliittisen) kasvu.

Eräänä piirteenä tässä nyt vahvistetussa statuksen nostossa on nähtävä entisten kolmannen maailman maiden tietoinen nousu keskemmälle globaalissa yhteisössä.  Erityisesti Venäjä, mutta myös lukuisat muut maat, erityisesti sen kanssa eri kompilaatioissa ja situaatioissa yhteistyötä tekevät valtiot, ovat liikkeellä myöskin suuren kuvan muuttamisen merkeissä.

Yhdysvallat-keskinen maailmanjärjestys, joka on vallinnut Kylmän sodan päättymishetkistä eli Berliinin muurin kaatumisesta 1989 ja Neuvostoliiton lakkaamisesta 1991 lähtien, saa tuta muutospaineita, josta tämä on siis yksi.

*

The Coin Telegraph –sivusto kirjoitti äskettäin, ennakoiden IMF:n siirtoa: ”Maailma alkaa valmistautua elämään ilman dollaria, – pitäisikö Lännenkin (tehdä samoin)?”

*

Lännen tulisi olla varuillaan: Kiinan ja IMF:n kontrahdin jälkeen

Kiinan Yuan (Renmimbi) on juuri korotettu reservivalluutan nimeen ja arvoon.

Tämä on juuri sitä, mistä mm. aikaisempi Wall Street pankkiiri Evander Smart varoitti syyskuussa. Asiasta ovat eräät – kuten tämän blogin kirjoittaja – aikaisemmin maininneet.”

veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207145-imf-hyvaksyy-kiinan-yuanin-renminbi-kansainvaliseksi-vaihtovaluutaksi

24.11.2015: Venäjä: Koneemme on ammuttu alas Syyriassa

”Moskova vahvistaa, että Syyrian rajalla alasammuttu lentokone oli Venäjän Su-24.

UUTISTOIMISTO Interfaxin mukaan Venäjän puolustusministeriö epäilee yhden sen koneista pudonneen Syyriassa. Su-24-rynnäkkökoneen kaksi lentäjää onnistuivat pelastautumaan heittoistuimilla, mutta heidän kohtalostaan ei vielä tietoa.

CNN Turk -kanavan mukaan yksi lentäjistä on al-Assadin hallintoa vastustavien turkmeeni-joukkojen hallussa Pohjois-Syyriassa. Joukot etsivät toista lentäjää. Myös venäläisten helikoptereiden on nähty etsivät pilotteja.

– Tänään Syyrian alueella, todennäköisesti maasta kohdistuneen tulituksen johdosta Venäjän ilmajoukkoihin kuuluva Su-24 on syöksynyt maahan, vahvisti Venäjän puolustusministeriö nettisivuillaan.

– Kone oli lentänyt 6 000 metrin korkeudessa. Lentäjien kohtalosta ei ole varmistettua tietoa. Alustavien tietojen mukaan heidän onnistui kuitenkin pelastautua heittoistuimilla.

Turkin mukaan sen ilmatilaa lähestyi Syyrian puolelta kaksi sotilaskonetta. Turkin asevoimat kertoo varoittaneensa koneita 10 kertaa viiden minuutin aikana, ennen kuin toinen niistä ammuttiin alas.
VENÄJÄN puolustusministeriö väittää kykenevänsä todistamaan, ettei venäläiskone loukannut Turkin ilmatilaa, vaan oli Syyrian puolella koko lentonsa ajan.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Antti Paronen kertoi IS:lle jo lokakuun puolivälissä, että Venäjällä ja Yhdysvalloilla on kyky tarkkailla Syyrian ilmatilaa tehokkaasti koko ajan. Syyllinen mahdolliseen vahinkoon löytyisi nopeasti, eikä ainakaan väärinkäsityksen vaaraa olisi.

Hän ei nähnyt mahdollisuutta, että vahinkolaukaus tai yhteentörmäys Syyrian ilmatilassa johtaisi muuhun kuin diplomaattisen tilanteen kiristymiseen.

– Kumpikaan osapuoli ei halua – vaikka vahinko sattuisikin – että se aiheuttaisi eskalaatiota Syyriassa toimivien ulkovaltojen välillä, Paronen sanoo.

TURKIN sotilaslähteet kertoivat tiistaina, että kaksi Turkin F-16-hävittäjää ampuivat alas venäläishävittäjän, joka oli loukannut maan ilmatilaa Syyrian rajalla.

Syyrian ja Venäjän lentokoneet ovat pommittaneet alueella toimivia jihadisteja sekä länsimaiden tukemia Syyrian kapinallisia.

Venäläiskoneet loukkasivat Turkin ilmatilaa kahdesti lokakuun aikana. Ankara protestoi jyrkästi loukkauksia.

Lokakuussa Turkin koneet ampuivat myös alas venäläisvalmisteisen tiedustelulennokin maansa ilmatilassa. Moskova kiisti lennokin kuuluneet venäläisjoukoille.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin on tarkoitus vierailla Turkissa keskiviikkona liennyttämässä maiden välisiä suhteita sekä etsimään rauhanratkaisua Syyriaan.

Turkin mediassa on levinnyt video, jonka on kerrottu olevan tilanteesta jossa kone saa osuman ja putoaa.

Venäläisvalmisteinen rynnäkkökone
Turkin alas ampuma kone oli venäläisvalmisteinen Suhoi Su-24 rynnäkkökone.

Alun perin neuvostoliittolainen Su-24 on yhä Venäjän ilma- ja merivoimien käytössä.

Muita käyttäjiä ovat muun muassa Azerbaidzhanin, Valko-Venäjän, Kazakstanin, Libyan, Syyrian ja Ukrainan ilmavoimat.

Su-24 suunniteltiin hyökkäämään maakohteita vastaan missä tahansa sääolosuhteissa päivällä ja yöllä; se oli Neuvostoliiton kehittynein joka sään rynnäkkökone.

Konetyyppi soveltuu varustuksesta riippuen erityyppisiin tehtäviin.

Konetyypin ensilento oli 1960-luvun lopulla; vuonna 1983 käyttöön otettiin Su-24M.

Nato tuntee konetyypin koodinimellä Fencer.

Koneita on valmistettu kaikkiaan yli 1400.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1448332803846.html

 

 

21.11.2015: Yle Brysselissä: Raskaasti aseistautuneet partiot liikkeellä

”Hallitus on nostanut terrorivaroituksen korkeimmalle tasolle Brysselissä. Metro on suljettu ja kokoontumisia pyydetään välttämään. Myös lentoliikenne oli aamulla sekaisin.”

”Belgian armeijan sotilaat vartioivat Brysselin Grand Place -keskusaukiota lauantaina 21. marraskuuta sen jälkeen, kun maan hallitus varoitti terrori-iskun uhkasta kaupungissa.”

yle.fi/uutiset/yle_brysselissa_raskaasti_aseistautuneet_partiot_liikkeella/8472807

 

21.11.2015: Miksi Ruotsin terroristilla oli nimikyltti ovessa ja avoin Facebook-sivu? – Kritiikki Säpoa kohtaan kovenee

”Turvallisuuspoliisi Säpo on edelleen vaitonainen epäillyn terroristin suhteen. Säpon tiedottajan mukaan pidätys perustuu ”kokonaiskuvaan”.

Miksi terroristiksi epäilty 22-vuotias Moder Mothama Magid ei piileskellyt, mikäli hän suunnitteli terrori-iskua Ruotsiin? Miksi hän asui asunnossa, jonka ovessa on hänen nimikylttinsä? Miksi hänen avoimelta Facebook-sivultaan ei löydy mitään viitteitä yhteyksistä terroristiryhmiin?

Ruotsin tunnetuimmalla terroristitutkijalla Magnus Norellilla on monia kysymyksiä turvallisuuspoliisi Säpon terroristiepäilyyn liittyen.

”Pitäisi välttää kiinnijäämistä”
Norell työskentelee Ruotsin puolustuskorkeakoulussa ja Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa. Hänestä on omituista, että epäilty terroristi asui Ruotsissa täysin avoimesti.

– Hän oli syy siihen, että Ruotsin terroriuhkatasoa korotettiin. Se on aika vakavaa ja merkitsee, että maahan kohdistuu vakava uhka. Silloin voisi ajatella, että uhkasta vastuussa oleva henkilö yrittäisi välttää kiinnijäämistä, huomauttaa Norell sanomalehti Dagens Nyheterissä.

– Silloin ei ehkä piiloudu pakolaisasuntoon ja laita nimikylttiään oveen. Hän ei ole lainkaan yrittänyt piileskellä.

Avoin Facebook-sivu
Moder Mothama Magid on Facebookissa, ja hänen sivunsa on avoin. Viikko sitten hän on julkaissut itsestään kuvan lumisessa Bolidenissä. Kuvaan liitetty hymiö kertoo hänen olevan viehättävässä paikassa.

Facebook-sivulla ei ole mitään, mikä viittaisi terroristiyhteyksiin tai Isis-sympatioihin. Facebook-sivu voi tietysti olla hämäystä.

– Ehdottomasti, se voi olla hämäystä. Mutta jos hän on yrittänyt sulautua joukkoon tehdäkseen terrori-iskun myöhemmin, niin on tyhmää jäädä kiinni sitä ennen. Se tässä kaivelee, sanoo Magnus Norell.

Hän myöntää kuitenkin, että avoimesti eläminen on fiksua silloin, kun epäillyllä terroristilla ei ole mitään syytä uskoa, että häntä etsitään. Moder Mothama Magid voi myös esiintyä väärän henkilöllisyyden ja passin turvin.

Säpo: Arvioimme kokonaiskuvaa
Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on ollut hyvin vaitonainen terroristiepäillyn suhteen. Hänen nimeään, ikäänsä tai kansalaisuuttaan ei ole vahvistettu. Säpo kertoi kuitenkin terroriuhkatasoa nostaessaan, että sillä oli ”konkreettista tietoa” uhkasta. Se viittaisi konkreettiseen iskusuunnitelmaan.

Säpon tiedottaja Sirpa Franzén on kommentoinut Säpon toimintaan kohdistunutta arvostelua omalla Twitter-tilillään lauantaina.

– Tiedustelutyöhön kuuluu paljon muuta kuin Facebook-profiili ja nimikyltti ovessa. Säpo/poliisi on arvioinut kokonaiskuvaa ja toiminut sen mukaan, huomauttaa Franzen.

Säpo on pitänyt ensimmäiset kuulustelut epäillyn terroristin kanssa tänään lauantaina, mutta niistä ei ole tihkunut tietoja julkisuuteen.

”Miksi Säpo tuli julkisuuteen?”
Useita terroristiepäiltyjä puolustanut asianajaja Thomas Olsson ihmettelee, miksi turvallisuuspoliisi Säpo päätti pitää lehdistötilaisuuden keskiviikkona ja kertoa, että se etsii epäiltyä terroristia Ruotsissa.

– Siten häntä varoitettiin etukäteen, että häntä etsitään. Säpolla oli mahdollisuus tehdä hienovaraisia tutkimuksia hänestä Facebookista, Maahanmuuttoviraston rekisteröintitiedoista ja jopa hänen asuntonsa oven nimikyltistä. Sitten hänet olisi voitu ottaa kiinni hienovaraisemmin, huomauttaa Olsson uutistoimisto TT:lle.

– Säpo otti uskomattoman ison riskin, eikä se ole selittänyt, miksi.

Terroristi napattiin päiväkävelyllä
Västerbottenissa ilmestyvä Norran-lehti on kertonut lauantaina, että Moder Mothama Magid otettiin kiinni kävelyllä. Hän oli kävelemässä toisen pakolaisasunnoissa asumisen henkilön kanssa Bolidenin kaduilla.

Säpo kertoi torstai-iltana vain, että kiinniotto tapahtui ”jossakin päin Ruotsia”. Säpo ja poliisi tekivät näyttävän ratsian pakolaisasuntolaan vasta pari tuntia sen jälkeen, kun epäilty terroristi oli otettu kiinni.”

yle.fi/uutiset/miksi_ruotsin_terroristilla_oli_nimikyltti_ovessa_ja_avoin_facebook-sivu__kritiikki_sapoa_kohtaan_kovenee/8473111

 

21.11.2015: Venäjä pommittaa Syyriaa Suomen lähialueeltakin – kuolleita jo toista tuhatta

”Venäjän ilmavoimat ovat kiihdyttäneet pommituksia Syyriassa. Kuluneella viikolla niissä on käytetty myös kaukopommittajia, jotka ovat laukoneet uusia risteilyohjuksia.

Venäjä on jopa kaksinkertaistanut pommituslennot Syyriaan alkuviikosta lähtien. Presidentti Vladimir Putin käski lisätä ilmaiskuja, kun vahvistui, että Siinailla pudonneen venäläisen matkustajakoneen oli tuhonnut pommi. Ääri-islamilainen Isis-järjestö ilmoittautui pommin asettajaksi.

Venäjä on käynyt ilmasotaa Syyriassa lokakuun alusta lähtien. Khmeimimin lentotukikohdassa Latakian lähellä on ollut noin 50 hävittäjä-, rynnäkkö- ja pommikonetta ja helikopteria. Tällä viikolla Khmeimimiin on tuotu kahdeksan Su-34 -pommittajaa ja kymmenkunta Su-27 -hävittäjää lisää.

Khmeimimin tukikohdasta on Venäjän armeijan mukaan tehty viime päivinä jopa sata pommituslentoa vuorokaudessa. Venäjän ilmavoimien tiedottaja Igor Klimov sanoi uutistoimisto Tassille, että taistelulentoja tehdään koko kalustolla ympäri vuorokauden.

Kaukopommittajat mukaan
Silmiinpistävää kuluneen viikon sotatoimissa  on ollut Venäjän ilmavoimien kaukopommittajien tulo mukaan Isisin ja muiden ääri-islamilaisten järjestöjen vastaisiin iskuihin. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina pommitukset olivat melko massiivisia.

Muualta Venäjältä siirrettiin Kaukasuksella sijaitsevaan Mozdokin lentotukikohtaan 12 Tupolev Tu-22M3 -pommittajaa. Ne tekivät yhteensä noin 60 pommituslentoa Syyriaan neljän vuorokauden aikana. Kohteet olivat Iisin tukialueilla Raqqassa ja Deir-ez-Zorissa itä-Syyriassa.

Perjantaina ilmoitettiin, että kyseinen lento-osasto oli tehtävänsä tehnyt, ja Tu-22M3 -koneet vedetty Mozdokista kotikentilleen.

Risteilyohjuksia ilmasta ja mereltä
Lisäksi Tupolev Tu-95 ja Tu-160 -kaukopommittajat, jotka lentävät ilmeisesti Engelsin tukikohdasta Saratovin läheltä Keski-Venäjältä, ovat ampuneet Syyriaan risteilyohjuksia. Niitä on laukaistu sekä Venäjän ilmatilasta että Iranin yltä.

Puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan syyrialaismaaleihin ammuttiin tällä viikolla 101 risteilyohjusta. Paitsi lentokoneista, risteilyohjuksia on laukaistu sotalaivoilta Kaspianmereltä.

Kuolasta Euroopan ympäri
Yksi pommituslento tehtiin perjantaina kahdella Tupolev Tu-160 -pommikoneella, jotka lähtivät Olenegorskin lentotukikohdasta Kuolan niemimaalta. Olenegorsk on noin 150 kilometrin päässä Suomen rajalta.

Koneet lensivät Skandinavian, Brittein saarten ja Länsi-Euroopan ympäri ja Gibraltarilta Välimerelle. Brittiläisten tiedotusvälineiden mukaan Tu-160 -pari laukaisi risteilyohjuksensa Välimeren yllä Idlibin alueella oleviin kohteisiin Pohjois-Syyriaan.

Erikoisen lentoreitin tarkoituksena lienee ollut Venäjän halu osoittaa länsimaille, että se kykenee iskemään kaukanakin oleviin kohteisiin.

Iranin ja Irakin ilmatilassa
Kaukopommittajien ainoa mahdollisuus päästä lentämään Keski-Venäjältä Syyrian ylle on lentää Iranin ja Irakin yli. Turkki ei niitä ilmatilaansa päästä.

Iranin kanssa asia on hoidettu ilmeisen ystävällisessä hengessä. Sosiaalisessa mediassa on ollut nähtävissä videoita, joissa Iranin ilmavoimien Tomcat- ja Phantom-hävittäjät ”saattavat” venäläispommittajia näiden vierellä.

Irakin ilmatilassa puuhaavat taas monen muunkin maan sotilaskoneet, esimerkiksi Yhdysvaltain ja Ranskan. Törmäyksiä yritetään välttää. Yhdysvaltalaislähteen mukaan Venäjä on antanut ainakin kolme kertaa tällä viikolla ennakkoilmoituksen liikkeellä olevista kaukopommittajista tai risteilyohjuksista.

Täsmäaseita ja rautapommeja
Koko Syyrian-sotatoimiensa ajan Venäjä on johdonmukaisesti sanonut tekevänsä täsmäiskuja. Maaleja etsitään ja ilmaiskujen tuloksia seurataan satelliiteilla ja tiedustelulennokeilla.

Tämän viikon aikana Venäjä on laukaissut Syyriaan muun muassa uusimpia risteilyohjuksiaan, Kh 101-mallisia, joita kehutaan aiempia paljon tarkemmiksi. Yksi sellainen tosin löydettiin palasina pellolta, jonne se oli pudonnut jonkin vian vuoksi.

Joka tapauksessa tarkoituksena lienee sekä kokeilla että esitellä Venäjän uusimpia ilmasta-maahan -aseita.

Mutta kuvissa on näkynyt myös, että Tu-22 -pommittajat suoltavat pommikuiluistaan perinteisiä ns. rautapommeja, joita ei voi ohjata pudottamisen jälkeen. Pommituksia on nähtävästi tehty myös pilvikaton päältä, joten erityisen tarkkoja ne tuskin ovat olleet.

Yli tuhat kuollut ilmaiskuissa
Alkuviikosta Venäjä kertoi pommittaneensa etupäässä Isisin komentokeskuksia ja muita sotilaallisia kohteita. Loppuviikosta ilmaiskut painotettiin Isisin tulonlähteeseen: öljylaitteistoihin ja öljyrekkoihin.

Tuhotuista kohteista on esitetty monenlaisia väitteitä, määrä liikkuu 800:sta ylöspäin.

Syyrian tilannetta Britanniasta seuraava Syrian Observatory for Human Rights kertoo, että Venäjän ilmaiskuissa on lokakuun alusta saakka kuollut yli 1 300 ihmistä. Heistä yli 400 on siviilejä, vajaat 400 Isisin taistelijoita ja yli 500 muiden kapinallisryhmien taistelijoita.

Saman järjestön mukaan tämän viikon rajuissa pommituksissa Deir-ez-Zorin alueella kuoli yli 30 ihmistä. Venäjä on järjestelmällisesti kiistänyt väitteet pommitusten siviiliuhreista.

 

Mistä on kyse?

Venäjä on kuluneella viikolla kiihdyttänyt pommituksiaan Syyriassa, kaukopommittajat otettu käyttöön.

Ilmaiskuilla moukaroitu mm. Isisin tukialueita Syyrian itäosassa.

Myös Yhdysvallat ja Ranska pommittavat Isisin tukikohtia ja öljylaitteita.

Aiemmin Venäjä pommitti lähinnä muita kapinallisryhmiä Syyrian armeijan tukena.”

yle.fi/uutiset/venaja_pommittaa_syyriaa_suomen_lahialueeltakin__kuolleita_jo_toista_tuhatta/8472994

 

21.11.2015: Maanjäristys tuhosi paratiisisaaren – turisti ikuisti lohduttoman näyn

”Maanjäristys iski kreikkalaiselle Lefkadan saarelle tiistaina 17. marraskuuta. Järistyksen seurauksena kuvankauniiksi kuvailtu ja turistien suosima Egremnin ranta muuttui hetkessä kiviseksi joutomaaksi.

Australialainen turisti Thomas Verykios oli kalastamassa saaren lähettyvillä maanjäristyksen aikaan. Hän onnistui kuvaamaan tilanteen, jossa järistyksen aiheuttama maanvyöry nostattaa rannalle sankan pölypilven.

Lefkadan saari sijaitsee noin 630 kilometrin päässä Ateenasta luoteeseen. Kuuden Richterin maanjäristys vaati 9News-uutissivuston mukaan kahden ihmisen hengen.

Today while I was out fishing at 9:10 am a 6.5 earthquake hit Lefkáda, Greece just under my boat this was the results of it.. Unreal

Julkaissut Thomas Verykios 17. marraskuuta 2015”

www.stara.fi/2015/11/21/maanjaristys-tuhosi-paratiisisaaren/

 

19.11.2015: Sisäministeriö: Passintarkastukset takaisin yhtä aikaa ja väliaikaisesti kaikille Schengen-sisärajoille

”Schengen-järjestelmän tehostamista valmistelevat sisäministeriön virkamiehet toivovat, että sisärajatarkastukset palautettaisiin jäsenmaiden yhteisellä ja yhtäaikaisella määräaikaisella päätöksellä. Koko Schengenin sopimuksen kuoppaus EU:n sisä- ja oikeusministerien  rajavalvonnan tehostamiskokouksessa olisi epätodennäköistä ja raju isku muun muassa terrorismin  torjunnalle.

Ranskan terrorihyökkäysten jälkeen moni on poliitikko on äitynyt vaatimaan sisärajatarkastusten palauttamista EU:hun ja populistisimmat jopa vapaan liikkuvuuden turvaavan Schengen-sopimuksen romuttamista.

Vaateilta syö pohjaa se, että jokaisella jäsenvaltiolla on jo täysi valta palauttaa tarkastukset sisärajoilleen vaikkapa kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Suomi on vuonna 2005 yleisurheilun MM-kisojen turvallisuuden takaamiseksi näin tehnytkin.

Myös esimerkiksi Ruotsi on ottanut käyttöön passintarkastukset väliaikaisesti etelärajallaan. Vapaata liikkuvuutta sisärajoillaan ovat karsineet myös Saksa ja Itävalta.

Suomi ei kuitenkaan ole sisärajatarkastuksia nykypäivänä katsonut tarpeelliseksi palauttaa, kertoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.

– Haaparannassa, josta turvapaikanhakijat meille suurimmaksi osaksi tulevat, ei tarkastuksista olisi meille edes juuri hyötyä.

Ranskan iskujen ja suuren liikkeellä olevan pakolaismäärän vuoksi EU:n sisä- ja oikeusministerit kokoontuvat perjantaina ylimääräiseen kokoukseen hakemaan ratkaisuja Euroopan vaikeaan tilanteeseen mm. tehostetuista sisärajatarkastuksista. Terrorismiuhkaa koetetaan suitsia kokouksessa myös muun muassa asedirektiivin tai matkustajarekisterien parannuksilla.”

yle.fi/uutiset/sisaministerio_passintarkastukset_takaisin_yhta_aikaa_ja_valiaikaisesti_kaikille_schengen-sisarajoille/8466137

19.11.2015: Hälyttävä löytö Kiinassa: Viimeisillekin antibiooteille vastustuskykyinen superbakteeri

”Tutkijat löysivät sekä eläimistä, raa’asta lihasta että ihmisistä kolibakteeria, jossa oli uusi geeni. Se muuntaa bakteerit vastustuskykyisiksi polymyksiini-antibiooteille, joita käytetään, kun muut lääkkeet eivät enää tepsi. Geeni vaikuttaa siirtyvän bakteerikannasta toiseen pelottavan helposti.

Kiinassa on löydetty bakteereja, jotka olivat muuntuneet vastustuskykyisiksi viime hädän hoitona käytettäville antibiooteille.

Tutkijat kutsuivat löytöä hälyttäväksi ja vaativat polymyksiini-antibioottien käytön rajoittamista välittömästi. Erityisen huolestuttavaa on, että vastustuskyky johtuu geenistä, joka voi kopioitua ja siirtyä muihin bakteereihin varsin helposti. Tutkijoiden mukaan tämä aiheuttaa huomattavan epidemiavaaran.

Keskiviikkona julkaistu tutkimus perustuu bakteerinäytteisiin, joita kerättiin Kiinassa teurastettavaksi vietävistä sioista sekä toreilla ja kaupoissa myytävästä sian- ja kananlihasta vuosina 2011–2014. Tutkijat analysoivat myös Guangdongin ja Zhejiangin sairaaloissa hoidettujen infektiopotilaiden laboratoriotuloksia.

Lähes varmaa, että bakteeri siirtyi eläimistä ihmisiin
Tutkijat havaitsivat, että yli 20 prosenttia eläimistä ja raa’asta lihasta otetuista kolibakteerinäytteistä sisälsi MCR-1-geeniä, joka muuttaa bakteerin vastustuskykyiseksi polymyksiineille.

Sairaaloista saatiin 1 322 ihmispotilaan näytteet, joista 16 sisälsi samaa geeniä. Joukossa oli sekä koli- että klebsiellabakteerinäytteitä, joten tutkijoiden mukaan voidaan osoittaa, että MCR-1-geeni on jo siirtynyt bakteerista toiseen. Positiivisten näytteiden määrä ihmisillä lisääntyi vuosi vuodelta.

Tutkimuksen mukaan on lähes varmaa, että vastustuskykyinen bakteeri on siirtynyt eläimistä ihmisiin.

Kiinassa eläinten lääkitsemiseen käytetään yleisesti polymyksiineihin kuuluvaa kolistiini-antibioottia. Tutkimusta kommentoinut Birminghamin yliopiston professori Laura Piddock sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan, että eläinten ja ihmisten hoidossa ei pitäisi käyttää samoja antibiootteja.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan tutkimukseen osallistunut Cardiffin yliopiston professori Timothy Walsh neuvottelee jo ensi viikonloppuna Kiinan maatalous- ja terveysministeriöissä kolistiinin maatalouskäytön kiellosta.

Tutkimus julkaistiin Lancet Infectious Diseases -lehdessä.”

yle.fi/uutiset/halyttava_loyto_kiinassa_viimeisillekin_antibiooteille_vastustuskykyinen_superbakteeri/8466423

 

18.11.2015: Salaliittoteoriat vellovat: Kertoiko hyytävä Twitter-viesti Pariisin iskuista kaksi päivää etukäteen?

”Twitterissä julkaistu viesti näytti ennustavan viime perjantain terrori-iskut jo kaksi päivää etukäteen. Viestin selitys on sekin melko hämmästyttävä.

Twitter-verkkopalvelussa viime viikon keskiviikkona julkaistu viesti on aiheuttanut erikoisen huhumyllyn. PZFeed EBooks -tilin julkaisema viesti näyttää kertovan Pariisin iskuista – jo kaksi päivää ennen kuin ne tehtiin.

BREAKING: Death toll from Paris terror attack rises to at least 120 with 270 others injured

— PZFeed Ebooks (@PZbooks) November 11, 2015

Suomennettuna viesti kuuluu ”Juuri nyt: Pariisin terrori-iskussa vähintään 120 kuollutta ja 270 loukkaantunutta.”

Verkkokeskusteluissa viestiä on pidetty muun muassa osoituksena siitä, että koko operaation taustalla ovat olleet länsimaiset valtiot, joiden tarkoituksena on ollut nostattaa vihaa muslimeita kohtaan. Näiden väitteiden mukaan viesti olisi jotenkin lipsahtanut vahingossa julki ennen aikojaan.”

www.iltasanomat.fi/digi/art-1447759575068.html

 

17.11.2015: Kanerva: Suomi ei voi auttaa Ranskaa voimakeinoin – laki estää

”Ranska pyytää EU-mailta sotilaallista apua terrorismin torjuntaan. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan mukaan  Suomi voi auttaa vain pehmein keinoin.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) ei lupaa Suomelta sotilaallista apua Ranskalle terrorismin torjuntaan. Kanerva korostaa, että Suomi ei voi auttaa Ranskaa voimakeinoin, koska se on Suomen lain mukaan kielletty.

– Suomen laki kattaa kyllä kriisinhallintaan osallistumisen, mutta voimakeinoin annettava apu on nykylain mukaan kielletty Suomelta, Kanerva totesi Ylen radion Ykkösaamun haastattelussa.

– Lain avunantoehto  nimenomaan estää  suoran avoimen sotilaallisen avun antamisen suomalaisten sotilaiden voimin tämänkaltaiseen tilanteeseen. Suomi voi tarjota pehmeämpiä keinoja: viranomaistukea, poliisiyhteistyötä, tutkimusapua.

Ranska ilmoitti eilen illalla, että se haluaa käyttöön EU:n turvatakuut terrorismin uhan takia. Pyyntö on seurausta Pariisin perjantaisesta terrori-iskujen sarjasta, jossa kuoli yli sata ihmistä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun jokin maa pyytää muilta EU-mailta sotilaallista apua. Ranska esittää pyynnön tänään EU:n puolustusministerikokouksessa. Suomesta siihen osallistuu puolustusministeri Jussi Niinistö (Ps.).

– Hallituksella on pakko olla jo yhteinen linja. Eihän EU:hun mennä yksilösuorituksia Suomen kyltin takaa esittämään, vaan totta kai pitää olla hallituksen ulkoasiainvaliokunnan kanta tällaiseen asiaan. Ja jos itse olisin puolustusministeri, olisin käynyt asian ilman muuta läpi myös tasavallan presidentin kanssa, Kanerva korostaa.

Nato-kortti jäi taskuun
Kanerva yllättyi Ranskan avauksesta sikäli, että Ranska olisi voinut vedota ensisijaisesti EU:n yhteisvastuulausekkeeseen, joka voidaan aktivoida nimenomaan  terrori-iskun  perusteella.

– Nyt koukattiin tämän ohi ja vedottiin tähän avunantolausekkeeseen, joka välittömästi sitoo jäsenmaita ja suoraan kahdenvälisesti, kaikkia unionimaita. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin tehdään.

Kanervaa pohdituttaa Ranskan vedossa sekin, miksi maa ei pyytänyt lännen puolustusliiton Naton viidennen artiklan aktivointia.

– Olisi ollut loogista hakea tukea Ranskan toimille myös Naton kautta. Se olisi ollut ensisijainen etenemismalli vastaavalla tavalla kuin oli terrori-isku New Yorkin kaksoistorneihin syksyllä 2001. Mutta Ranska kokeilee nyt toista tietä. Siksi asiaa joudutaan käsittelemään EU:ssa välittömästi.”

yle.fi/uutiset/kanerva_suomi_ei_voi_auttaa_ranskaa_voimakeinoin__laki_estaa/8460534

 

17.11.2015: EU-maat hyväksyivät sotilasavun Ranskalle – Suomen osuus aivan auki

”EU-maat ovat yksimielisesti hyväksyneet Ranskan pyynnön EU:n turvatakuiden käyttöönotosta.
Ranskan presidentti Francois Hollande kertoi eilen puheessaan, että aikoo vedota Lissabonin sopimuksessa päätettyyn puolustuslausekkeeseen. Lauseke velvoittaa EU-jäsenmaat antamaan sotilaallista apua, jos toinen jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

EU:n ulkoministeri Federica Mogherinin ilmoitti tänään, että EU-maat ovat yksimielisesti hyväksyneet Ranskan pyynnön EU:n turvatakuiden käyttöönotosta.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mukaan keskustelut turvatakuista jatkuvat kahdenvälisesti. Hän ei ennakoi Suomen päätöksenteon aikataulua tai mahdollisen tuen sisältöä.

Mogherinin mukaan EU:n turvatakuiden käyttöönotto on poliittinen toimi, joka eroaa Naton turvatakuista. Asiasta on vielä tehtävä muodollinen päätös.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1447729008030.html

 

16.11.2015: Ranska pyytää EU:lta turvatakuita – tutkija Suomen asemasta: ”Kyseessä on aika järeä instrumentti”

”Ranskan presidentti Francois Hollande toivoo EU:n turvatakuiden käyttöönottoa. Puolustusministeri Jussi Niinistö ei halunnut kommentoida Ranskan mahdollista pyyntöä.

Ranskan presidentti Francois Hollande sanoi tänään puheessaan, että hän aikoo vedota Lissabonin sopimuksessa päätettyyn puolustuslausekkeeseen. Lauseke velvoittaa EU-jäsenmaat antamaan sotilaallista apua, jos toinen jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Hollande ei maininnut vastaavaa Naton lauseketta, jota on käytetty aiemmin vain kerran WTC-torneihin tehdyn terrori-iskun jälkeen.

Turvatakuiden käyttöön ottoa ei ole koskaan ennen pyydetty EU:n historiassa.

Ranskan presidentti Francois Hollande puhui tänään Ranskan parlamentissa.

Takuilla vahva merkitys Suomelle
Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen vuonna 2008 tehdyssä selvityksessä kävi ilmi, että turvatakuulausekkeella on Suomelle vahva poliittinen ja periaatteellinen merkitys. Tiilikaisen mukaan on myös mahdollista, että lauseketta voitaisiin soveltaa muissakin kuin varsinaisen sotilaallisen tilan uhatessa.

– Näyttää siltä, että Ranska on asettunut sille kannalle, että vaikka turvatakuulauseke puhuu avunannosta sotilaallisen hyökkäyksen tilanteessa, niin lausekkeen laajempikin tulkinta on mahdollinen, eli sitä voisi käyttää toisenlaisissakin uhkatilanteissa, mitä terrorismikin on, Tiilikainen sanoo Ilta-Sanomille myöhään maanantai-iltana.

– Hollande on vasta ehdottanut lausekkeen käyttöön ottoa. Nyt katsotaan millaista apua muut maat voisivat Ranskalle antaa. Hollanden puheesta ei käynyt vielä ilmi onko kyse nyt tapahtuneen terrori-iskun jälkihoidosta vai onko ajateltu mahdollisia tulevia iskujen ennaltaehkäisyä. Nähtäväksi jää, ryhdytäänkö toimiin, sanoo Tiilikainen.

Suomella ei valmiutta sotilaallisin voimakeinoihin
Turvatakuulausekkeen mahdollista käyttöönottoa ja soveltamista käsiteltäneen huomisessa puolustusministerien kokouksessa.

Tiilikainen arvioi, että jos turvatakuulauseke otetaan käyttöön, Suomella on valmius antaa sotilaallista apua.

– Suomella on periaatteessa lainsäädännöllinen valmius antaa toiselle jäsenmaalle sotilaallistakin apua, mutta se viimeinen silaus meiltä lainsäädännöstä puuttuu. Meillä on nyt vasta käynnissä lainsäädäntöhanke joka mahdollistaa voimakeinoapujen antamisen, sanoo Tiilikainen.

– Tämä voi olla myös solidaarisuuden ja tuen ilmaisu, mutta kyseessä on aika järeä instrumentti, sillä turvatakuulauseke liittyy pääsääntöisesti sotilaalliseen avunantoon, sanoo Tiilikainen

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) kirjoitti turvatakuista vuonna 2011 Helsingin Sanomissa. Tuomiojan mukaan EU:n turvatakuut voi nähdä monessa valossa. Turvatakuita voidaan verrata Naton peruskirjan viidenteen artiklaan, joka velvoittaa Nato-maat sotilaalliseen yhteistyöhön, tai lauseketta voidaan pitää ainoastaan poliittisena, mihinkään velvoittamattomana julistuksena.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) ei halunnut kommentoida IS:lle, mitä Ranskan mahdollinen pyyntö tarkoittaa Suomen kannalta.

Puolustusministeri Jussi Niinistö kertoi avustajansa välityksellä Ilta-Sanomille myöhään maanantai-iltana, ettei hänellä ole Ranskan pyyntöön liittyen kommentoitavaa.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1447659690699.html

17.11.2015: Kreikan lähettyvillä voimakas maanjäristys

”Kreikan lähettyvillä on sattunut voimakas maanjäristys.

Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 6,7 ja sen keskus oli 10 kilometrin syvyydessä. Järistystä seurasi toinen, voimakkuuden 6,8 järistys.

Paikallisen poliisin mukaan ainakin yksi ihminen on kuollut. Lisäksi useita rakennuksia on vahingoittunut.

Järistyksen kerrotaan sattuneen noin 13 kilometrin päässä Lefkas-saaresta Joonianmerellä.”

www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447728301908.html

 

16.11.2015: Putin muuttui hylkiöstä suosikiksi – Obamalla eri ääni kellossa

”Eilen sunnuntaina alkaneessa johtavien talousmaiden G20-ryhmän kokouksessa Turkin Antalyassa Barack Obama myönsi Venäjän ilmaiskujen Syyriassa olevan tarpeen taistelussa Isisiä vastaan.

Viime vuoden G20-ryhmän kokouksessa Australiassa länsimaiden johtajat selvästi välttelivät Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia Itä-Ukrainan tilanteen vuoksi. Tämän vuoden Turkissa pidettävässä kokouksessa tilanne on kääntynyt päälaelleen – Putinista tuli länsimaiden johtajien haluttu keskustelukumppani. Järjestäjien mukaan kaikki halusivat järjestää tapaamisia Putinin kanssa, mutta Venäjän johtaja tapasi kahden kesken sunnuntaina vain muutamia kollegoita, muun muassa Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman ja Saksan liittokanslerin Angela Merkelin.

Eilen sunnuntaina alkanutta kokousta hallitsivat voimakkaasti Pariisin terrori-iskut ja Syyria. Obama ja Putin tapasivat kahden kesken keskustellakseen muun muassa terrorismista. Tapaaminen oli ensimmäinen sen jälkeen, kun Venäjä aloitti syyskuun lopussa ilmaiskut Syyriaan.

Obama korosti, että Venäjän ilmaiskut Syyriassa ovat merkittävä tekijä taistelussa Isisiä vastaan. Aiemmin Washingtonissa tuomittiin Venäjän sekaantuminen Syyrian operaatioon. Wall Street Journal -lehden mukaan Obaman Syyrian ilmaiskuihin liittyvät kommentit Putinille kahdenkeskisellä tapaamisella kielivät siitä, että Yhdysvaltojen ääni kellossa on muuttunut. Asiantuntijoiden mukaan Pariisin tragedia parantaa Venäjän ja lännen yhteistyötä Syyriassa.

Myös Putinin ulkopoliittinen avustaja Juri Ushakov vahvisti toimittajille sekä Yhdysvaltojen että Venäjän strategisten tavoitteiden taistelussa terrorismia vastaan olevan melko lähellä toisiaan, mutta maiden taktiikassa olevan eroja. Obamaa ja Putinia yhdistää vahva halu nujertaa Isis.

– Pariisin tragedia vaatii meitä kaikkia yhdistämään voimamme ääriliikkeiden torjumiseksi, terrori-iskut on torjuttava voimakkaasti ja päättäväisesti, sanoi Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev viikonloppuna.”

www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015111620674676_ul.shtml

15.11.2015: USA: Obama ja Putin haluavat neuvotella Syyriasta

”Asiasta kertoo Valkoisen talon edustaja.

Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit Barack Obama ja Vladimir Putin ovat yhtä mieltä Syyriaa koskevien, YK:n välityksellä käytävien neuvottelujen tarpeellisuudesta. Neuvotteluihin liittyisi myös tulitauko Syyrian sisällissodassa. Asiasta kertoo Valkoisen talon edustaja.

Obama ja Putin keskustelivat keskenään Turkissa, jossa on meneillään johtavien talousmaiden G20-ryhmän kokous. Puolisen tuntia kestänyttä tapaamista kuvattiin rakentavaksi.

Syyria näytti hallinneen myös Obaman ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin epävirallista tapaamista kokouksen yhteydessä. Tapaaminen oli ensimmäinen sen jälkeen kun Venäjä syyskuussa aloitti ilmaiskut Syyriaan.

Valkoisen talon edustaja kertoi tapaamisen jälkeen, että presidentit ovat yhtä mieltä YK:n välityksellä käytävien neuvotteluiden ja tulitauon tarpeellisuudesta Syyriassa. Näiden jälkeen seuraisi poliittinen siirtymäaika.

Kremlin edustaja puolestaan sanoi, että vaikka molemmat maat ovat terrorismia vastaan, tarkemmasta taktiikasta Isisin vastaisissa taisteluissa on yhä erimielisyyttä.

– Näkemykset strategisista tavoitteista taistelussa Isisiä vastaan ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta taktiikasta on erimielisyyttä, Putinin ulkopoliittinen neuvonantaja Juri Ushakov muotoili.

Yhdysvallat ja Venäjä ovat olleet erimielisiä Syyrian presidentin Bashar al-Assadin kohtalosta. Venäjä sanoo ilmaiskujensa olevan Isisiä vastaan, kun taas länsimaiden mukaan Venäjä pyrkii niillä parantelemaan Assadin asemia.

Tusk: Venäjän iskut lisäävät pakolaisvirtaa
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk patisti Turkissa Venäjää keskittämään hyökkäyksensä nimenomaan Isisiä vastaan ja tekemään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Tuskin mukaan Venäjän pommitukset lisäävät pakolaisvirtaa Eurooppaan.

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi puolestaan G20-ryhmän seisovan yhtenäisenä terrorismin uhan edessä.

– Me G20-kokouksessa lähetämme vahvan viestin siitä, että olemme vahvempia kuin mikään terrorismi, hän sanoi.

Liittokansleri lisäsi vielä, että Euroopan ulkorajojen vahvistaminen on äärimmäisen tärkeä asia Saksalle.

Turvatoimet on kokouksen takia viritetty äärimmillään Turkin Antalyassa, joka on tunnettu lomakohde. 12 000 poliisia turvaa Obaman ja muiden mahtimaiden johtajien turvallisuutta.

Obaman ja Putinin lisäksi kaksipäiväiseen kokoukseen osallistuu muun muassa Kiinan presidentti Xi Jinping. Ranskan presidentti Francois Hollande perui matkansa Turkkiin.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1447559220618.html

 

15.11.2015: Lisätietoja tihkuu Pariisista – iskuista vastasi kolme ryhmää

”Tutkimukset Pariisin perjantaiöisten terrori-iskujen etenemisestä ja tekijöistä on aloitettu kiireellä. Ranskan valtakunnansyyttäjä on antanut jo tiedon, että iskuista vastasi kolme ryhmää.

Asiasta kertoo uutistoimisto Bloomberg, jonka mukaan iskujen kuolonuhrien määrä on noussut jo ainakin 129:een.

Valtakunnan syyttäjä Francois Molins vahvisti lauantaina, että iskujen taustalla on terroristijärjestö Isis.

Yksi iskun itsemurhapommittajista on jo tunnistettu. Bloomberg kertoo, että mies asui Pariisin lähiössä.

BBC:n tietojen mukaan kolme ryhmää koostui ainakin seitsemästä itsemurhapommittajasta. Vielä on epäselvää, olisiko joku iskujen tekijöistä päässyt karkuun. Isisin tiedotteen mukaan tekijöitä olisi ollut kahdeksan.

Paikalliset syyttäjät kertovat, että myös Belgiassa on pidätetty ainakin kolme ihmistä yhteyksistä iskuihin.

Poliitikan konsulttiyhtiö Eurasia Group kertoi asiakkailleen lähettämässään kirjelmässä, että iskut osoittavat Isisille ”rakenteellista muutosta sen menettelytavassa. Se edustaa alkusoittoa lisäiskuille lännessä.”

Tällä hetkellä iskuissa loukkaantuneiden määräksi kerrotaan 352, joista 99 on edelleen kriittisessä tilassa.

Iskut kohdistuivat kuuteen suosittuun kohtaamispaikkaan Pariisissa.

Bataclan-konserttisalin iskussa kuoli 89 henkilöä, Stade de Francen iskussa yksi ohikulkija ja La Belle Equipessa 19 henkilöä. La Carillon -baarissa ja Le Petit Cambodge -ravintolassa kuoli yhteensä 15 henkilöä ja La Casa Nostra -ravintolassa viisi.”

www.talouselama.fi/uutiset/lisatietoja-tihkuu-pariisista-iskuista-vastasi-kolme-ryhmaa-6065046

15.11.2015: Putin ja Obama jo tänään saman pöydän ääreen?

”Johtavien talousmaiden G20-ryhmän kokous alkaa tänään Turkin Antalyassa. Kokouksen pääaiheena odotetaan olevan Pariisin terrori-iskujen vuoksi terrorismin vastainen taistelu.

Kokoukseen osallistuvat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping.

Ranskan presidentti François Hollande on perunut osallistumisensa, mutta Ranskan ulko- ja valtiovarainministeri osallistuvat kokoukseen.

Obama ja Putin eivät ole tavanneet sen jälkeen kun Venäjä aloitti syyskun lopussa ilmaiskut Syyriassa. Valkoisen talon mukaan on mahdollista, että presidentit tapaavat epävirallisesti kokouksen yhteydessä.

Valtiojohtajat maailmanlaajuisesti ovat tuominneet jyrkästi Pariisin terrori-iskut ja lähettäneet osanottonsa sekä ilmaisseet tukensa Ranskan kansalaisille ja hallitukselle.”

www.talouselama.fi/uutiset/putin-ja-obama-jo-tanaan-saman-poydan-aareen-6065049

 

14.11.2015: Yli 100 kuoli konsertissa: Bataclan-konserttisalissa esiintynyt Eagles Of Death Metal vieraillut Provinssirockissa

”Terrori-iskun aikana Bataclan-konserttisalin lavalla esiintyi amerikkalainen Eagles Of Death Metal.
Lue lisää: Ilta-Sanomat seuraa Pariisin terrori-iskuja hetki hetkeltä.

Eagles Of Death Metalin rumpalin Julian Dorion veli Michael Dorio kertoi ABC Newsille, että teatterissa oli keikan ja iskun aikana noin 1 500 ihmistä.

Bataclan-konserttisalissa esiintynyt Eagles Of Death Metal ei soita metallia vaan vanhahtavana boogiena rullaavaa stoner-rockia.

Yhtye on noussut Suomessa lavalle vuonna 2009 Tavastialla kahden keikan verran. Edellisen kerran heidät nähtiin Suomessa Provinssirockissa 2012.

Suomen aikaan kahden jälkeen bändi julkaisi Facebook-sivullaan koskettavan viestin

– Yritämme yhä selvittää koko yhtyeemme ja henkilöstömme osalta, ovatko he turvassa ja missä he ovat, Eagles Of Death Metal kirjoitti virallisella Facebook-sivullaan.

We are still currently trying to determine the safety and whereabouts of all our band and crew. Our thoughts are with all of the people involved in this tragic situation.

Julkaissut Eagles Of Death Metal 13. marraskuuta 2015
Eagles Of Death Metal tunnetuin jäsen on Queens Of The Stone Agen Josh Homme.

Pariisin iskut
Myöhään perjantai-iltana tehtiin ainakin kahdeksan samanaikaista iskua eri puolilla Pariisia.

Ranskan presidentti Francois Hollande sanoi perjantaiyönä iskuja terroriteoiksi.

Lauantaiaamuun mennessä kuolonuhrien määräksi kerrottiin 150 ja haavoittuneiden määräksi 200.

Yksi iskun kohteista oli Bataclan-konserttisali. Konserttisaliin tehdyn iskun uhrimääräksi on kerrottu ainakin sata.

Myös Stade de France -jalkapallostadionin ulkopuolella iskettiin. Stadionilla pelattiin Ranskan ja Saksan välistä jalkapallo-ottelua.

Tietojen mukaan kahdeksan hyökkääjää kuoli iskujen yhteydessä. Heistä seitsemän kerrotaan räjäyttäneen itsensä.

Tekijöistä ei toistaiseksi ole tietoja.

Iskujen vuoksi Ranskaan on julistettu hätätila ja rajavalvontaa on tiukennettu.”

www.iltasanomat.fi/viihde/art-1447468065374.html

 

14.11.2015: Maanjäristys Japanissa: Tsunamivaroitus rannikolla

”Japanin lounaisrannikolla on tapahtunut Richterin asteikolla 7 magnitudin maanjäristys, kertoo muiden muassa Japanin yleisradioyhtiö NHK.

Paikallisen ilmatieteen laitoksen mukaan maanjäristys voi aiheuttaa noin metrin korkuisen tsunamiaallon.

Rannikon asukkaita on kehotettu hakeutumaan pois rannoilta ja korkeammille paikoille.

Toistaiseksi ei ole tietoa, onko kukaan loukkaantunut maanjäristyksen aiheuttamassa vedennousussa.

Maanjäristys tapahtui noin 10 kilometrin syvyydessä merenpohjassa.”

www.uusisuomi.fi/ulkomaat/138823-maanjaristys-japanissa-tsunamivaroitus-rannikolla

 

13.11.2015: Taivaalta putoavat esineet ihmetyttävät Espanjassa

”Viikon aikana maan kaakkoisosista on löytynyt kolme outoa esinettä, jotka ovat ilmeisesti pudonneet taivaalta. Asiantuntijoiden mukaan kyse saattaa olla satelliittin tai raketin osista.

Espanjassa ihmetellään kolmen taivaalta pudonneen esineen alkuperää. Ensimmäinen esine löytyi vähän yli viikko sitten pellolta läheltä Mulan kaupunkia Murcian maakunnassa. Sunnuntaina samanlainen esine löytyi muutaman kilometrin päästä Calasparran kaupungin lähistöltä.

Muutama päivä sitten Eldan kaupungin lähistöltä Alicanten maakunnasta löytyi kolmas esine.

Calasparran kaupungin tiedottajan mukaan silminnäkijät olivat havainneet useita tulipalloja taivaalla aikaisin aamulla päivänä, jolloin ensimmäinen esine löytyi.

– On mahdollista, että tulipalloja oli vain kaksi ja ne vain näyttivät useammalta. Tai sitten muut esineet ovat pudonneet alueille, joilla ei liiku ihmisiä, tiedottaja Maria Jose Gomariz sanoi.

Esineistä ei ole vaaraa ihmisille
Poliisi lähetti esineiden löytöpaikalle tutkijat suojapuvuissaan, mutta kaikilla kerroilla selvisi nopeasti, etteivät esineet olleet esimerkiksi radioaktiivisia, eikä niistä ole vaaraa ihmisille.

Kaksi ensimmäistä esinettä ovat lähes samanlaiset. Ne ovat vajaan metrin halkaisijaltaan, niiden ympärysmitta on noin kaksi metriä ja ne painavat vähän alle kaksikymmentä kiloa. Viranomaisten mukaan on todennäköistä, että kaksi ensimmäistä esinettä ovat pudonneet maahan samaan aikaan, vaikka ne löytyivätkin eri päivinä.

Esineet muodostuvat kahdesta ”taitavasti yhteen hitsatusta” metallisesta puolipallosta, jotka on päällystetty hiilikuidulla. Esineiden muoto on kärsinyt niiden iskeydyttyä maahan ja niiden päällyste on myös kulunut osittain pois esineiden palettua ilmakehässä.

Esineet vietiin tutkittaviksi kemian tutkimuskeskukseen Cartagenaan. Tutkijoiden mukaan esineiden metallirungossa voi olla kaiverruksia, mutta he eivät ole halunneet poistaa päällyskerrosta, koska sitä ei saisi enää takaisin. Siksi esineiden tutkimuksessa on käytetty esimerkiksi röntgensäteitä.

Mahdollisesti satelliitin osia
Asiantuntijoiden mukaan kaksi ensimmäistä esinettä voivat olla mahdollisesti satelliitin tai raketin varapolttoainesäiliöitä. Ne eivät kuitenkaan ole asiantuntijoiden mukaan peräisin esimerkiksi lentokoneesta. Viranomaisten mukaan alustavan tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan vielä voida sanoa, mikä esineiden todellinen alkuperä on.

Esineet muistuttavat jonkin verran Australiasta vuonna 2007 löytynyttä avaruusromua. Kokonsa puolesta ne vastaavat yhdysvaltalaisissa raketeissa käytettyjä säiliöitä.

Kolmas löytynyt osa on pitkä metalliliuska
Kolmas esine on metalliliuska, joka on neljä metriä pitkä ja 20 senttiä leveä. Siinä on terävät reunat ja sen pinta on palanut. Myös sitä pidetään todennäköisesti mahdollisesti satelliitin tai raketin osana.

Paikalliset asukkaat ovat huolissaan putoavista esineistä ja vaativat viranomaisia selittämään, mitä esineet todella ovat ja miksi ne putoavat nimenomaan kyseiselle alueelle.

Nasan mukaan tällä hetkellä Maapalloa kiertää yli 500 000 avaruusromun palaa ja niitä putoaa maahan vuosittain.”

yle.fi/uutiset/taivaalta_putoavat_esineet_ihmetyttavat_espanjassa/8455132

12.11.2015: ”Joka mummolle oma drooni” – miehittämättömien ilma-alusten viennistä Suomelle uusi Nokia?

”Droonien eli miehittämättömien ilma-alusten käyttö kaupallisiin ja yhteiskunnan tehtäviin on nopeasti kasvamassa. Asiantuntija kertoo esimerkiksi muistisairaiden valvomisen. Uusien sovellusten kehittäminen tarjoaa työtä muun muassa Microsoftilta irtisanottaville ammattilaisille.

Lappeenranta Droonit yleistyvät tulevaisuudessa myös Suomessa. Pisimmällä droonien käyttö on Israelissa ja Yhdysvalloissa, jossa muun muassa Google ja Amazon alkavat toimittaa paketteja lentävillä roboteilla. Posti on kokeillut vastaavaa myös Suomessa.

Alan nopea kehitys avaa suomalaisyrityksille uusia vientimahdollisuuksia. Käyttötapoja keksitään drooneille koko ajan. UAS Centre Finlandin johtaja Katja Kapanen antaa esimerkin.

– Muistisairas vanhus poistuu kotoa, jolloin drooni lähtee häntä seuraamaan ja kertoo huolestuneille omaisille, missä ihminen on menossa.

Drooni voi lentää jopa satoja kilometrejä
Nykyiset ilmailumääräykset edellyttävät, että ohjaajan ja droonin välillä on näköyhteys, mutta seuraavan sukupolven lentävät robotit ovat jo suunnitteilla, siinä laite voi lentää jopa satoja kilometrejä. Samalla drooneille tarvitaan oma lennonjohto.

Suomessa miehittämättömään ilmailuun liittyvien laitteiden testaus keskittyy Mikkeliin avattuun testikeskukseen. Tuotekehittelyä nopeuttaa vahva osaaminen matkapuhelinpuolella, ohjelmistosuunnittelussa avautuu uusia työpaikkoja muun muassa Microsoftin entisille työntekijöille.

Suurimmat kiinteäsiipiset laitteet ovat kooltaan lähes lentokoneen kokoisia, pienimmät droonit puolestaan hieman hyttystä suurempia. ”

yle.fi/uutiset/joka_mummolle_oma_drooni__miehittamattomien_ilma-alusten_viennista_suomelle_uusi_nokia/8451022

11.11.2015: Yhdysvaltain kongressi hyväksyi puolustusbudjetin – Guantanamon sulkeminen vaikeutuu

”Yhdysvaltain uusi puolustusbudjetti kieltää Guantanamon vankien siirtämisen Yhdysvaltoihin.
Kuubassa sijaitsevalla Guantanamon vankileirillä on tällä hetkellä 112 vankia, joita epäillään terroristitaistelijoiksi.

Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt 607 miljardin dollarin eli reilun 564 miljardin euron puolustusbudjetin. Hyväksytty esitys vaikeuttaa presidentti Barack Obaman aikeita sulkea Guantanamo Bayn vankileiri. Budjettiesitys jatkaa kieltoa, joka estää vankien siirtämisen Guantanamosta Yhdysvaltoihin.

Obama torppasi edellisen budjettiesityksen sen sisältämien turhien ohjelmien ja Guantanamoa koskevien päätösten vuoksi. Nyt esitetty budjetti on 5 miljardia dollaria pienempi, mutta Guantanamon vankileiriä koskevat päätökset pysyivät ennallaan. Valkoinen talo on ilmoittanut presidentin allekirjoittavan budjettiesityksen.

Obamalta odotetaan tällä viikolla suunnitelmaa siitä, miten Kuubassa sijaitseva vankileiri ajetaan alas. Olivat suunnitelmat minkälaisia tahansa, niiden ennustetaan kohtaavaan voimakasta vastustusta republikaanien hallitsemassa kongressissa.

Yhdysvaltain merivoimien tukikohtaan vuonna 2002 perustetulla vankileirillä on tällä hetkellä 112 vankia, joita epäillään terroristitaistelijoiksi. Sulkeakseen vankileirin Obaman hallinnon on saatava vangit siirrettyä Yhdysvaltoihin tai muihin maihin.

Obama on luvannut sulkea Guantanamon ennen virkakautensa päättymistä vuonna 2017.”

yle.fi/uutiset/yhdysvaltain_kongressi_hyvaksyi_puolustusbudjetin__guantanamo_sulkeminen_vaikeutuu/8446337

 

10.11.2015: Britannian pääministeri David Cameron esittelee tänään hallituksensa ehdotuksia EU:n uudistamiseksi

”Cameron on varoittanut, että voi kannattaa Britannian eroamista unionista, jos tavoitteiden saavuttaminen osoittautuu mahdottomaksi.

Lista Britannian neuvottelutavoitteista on lähetetty myös kirjeessä EU:n presidentille Donald Tuskille.

Britannia järjestää EU-jäsenyyden jatkamisesta kansanäänestyksen viimeistään vuonna 2017. Lehtitietojen mukaan äänestys voitaisiin järjestää neuvottelujen etenemisestä riippuen jo ensi kesänä.

Cameronin mukaan kysymys ei ole siitä, pärjäisikö Britannia EU:n ulkopuolella vai ei, vaan kumpi vaihtoehto olisi parempi Britannian kannalta. Etukäteen Cameronin odotetaan korostavan jäsenmaiden kansallisten parlamenttien aseman vahvistamista ja euroalueen ulkopuolisten maiden tasa-arvoisuutta.

– Onko tämä järjestö (EU) tarpeeksi joustava varmistamaan, että euroalueen maat voivat kasvaa ja menestyä ja että euroalueen ulkopuoliset maat, kuten Britannia, saavat sen mitä ne haluavat, Cameron kysyi eilen Britannian teollisuusliiton tilaisuudessa.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1447052705593.html

 

9.11.2015: Venäjä ja Iran allekirjoittivat suuren ohjuskaupan

”Sopimuksen mukaan Venäjä myy Iranille S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän. Sopimus hyväksyttiin alun perin jo vuonna 2007, mutta se on ollut jäissä Iranin pakotteiden vuoksi. Useat maat ovat vastustaneet ohjuskauppaa.

Venäjä ja Iran ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Venäjä myy Iranille edistyneen S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän.

Lähes 750 miljoonan euron arvoinen kauppa hyväksyttiin alun perin jo vuonna 2007, mutta Venäjä pysäytti sen etenemisen YK:n Iranin-vastaisten pakotteiden vuoksi.

Kauppa eteni jälleen sen jälkeen, kun pakotteet poistettiin aiemmin tänä vuonna maan ydinohjelmasta syntyneen sovun jälkeen.

Kaupan pysäyttämisen jälkeen Iran nosti oikeusjutun Venäjää vastaan vaatien miljardien suuruisia vahingonkorvauksia kaupan peruuntumisesta. Venäjä odottaa kanteen perumista kaupan nyt edetessä.

Muun muassa Yhdysvallat vastustaa kauppaa
Muun muassa Israel, Yhdysvallat ja Saudi-Arabia ovat kaikki vastustaneet kauppaa. Niiden mielestä ohjuskauppa tuo alueelle epävakautta. Uutistoimisto AFP:n haastatteleman israelilaisasiantuntijan mukaan Israel myös pelkää, että ohjukset rajoittavat maan ilmavoimien kykyä operoida.

Huolta on herättänyt myös se, että jos ohjuksia sijoitettaisiin Syyriaan, ne saattaisivat päätyä Isisin käsiin. Iran tukee Syyrian hallitusta.

Ohjusten valmistajayhtiön mukaan Saudi-Arabia pyysi sitä useaan otteeseen pysäyttämään kaupan. Yhtiön edustaja kuitenkin painotti, että kyse on puolustuksellisesta aseesta, eikä siitä ole uhkaa, ellei osapuolilla ole hyökkäysaikeita.

Ohjusjärjestelmän uusin malli toimitettiin viime vuonna
Venäläisviranomaisten mukaan ensimmäiset ohjukset voitaisiin toimittaa sen jälkeen, kun Iran on ilmoittanut minkä mallin ohjusjärjestelmästä se haluaa. Neuvottelut tältä osin jatkuvat edelleen.

Venäjän mukaan vuoden 2007 sopimuksessa mainittua ohjusmallia ei enää valmisteta ja se on tarjonnut Iranille toista mallivaihtoehtoa.

Maasta ilmaan laukaistavia S-300-ohjuksia voidaan käyttää useita eri kohteita vastaan, kuten vihollisen lentokoneita tai ohjuksia vastaan.

Ohjusten uusin malli toimitettiin Venäjän asevoimille viime vuonna. Se voi lentää viisinkertaisella äänennopeudella ja sillä on 400 kilometrin kantama.”

yle.fi/uutiset/venaja_ja_iran_allekirjoittivat_suuren_ohjuskaupan/8443382

9.11.2015: Netanjahu vakuutteli Obamalle Israelin haluavan yhä palestiinalaisvaltion

”Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vakuutti maanantaina juutalaisvaltion olevan edelleen sitoutunut Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ratkaisemiseen niin, että palestiinalaiset saavat oman valtion. Netanjahu muistutti kuitenkin, että myös palestiinalaisten on tunnustettava Israel, mistä he ovat toistaiseksi kieltäytyneet.

– Emme ole luopuneet toivosta rauhan suhteen, Netanjahu vakuutti Washingtonissa ennen tapaamistaan presidentti Barack Obaman kanssa.

Kaksikon välit eivät ole hyvät, eivätkä he ole tavanneet yli vuoteen. Netanjahu sydämistyi ennen kaikkea Obaman ydinsovusta Israelin arkkivihollisen, Iranin kanssa.

Netanjahu keskusteli Obaman kanssa myös Yhdysvaltojen Israelille myöntämästä sotilasavusta. Israel saa tällä hetkellä Yhdysvalloilta runsaat kolme miljardia dollaria vuodessa, mutta haluaisi summaa nostettavan viiteen miljardiin.”

www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2015/11/09/netanjahu-vakuutteli-obamalle-israelin-haluavan-yha-palestiinalaisvaltion

9.11.2015: Obama liittyi Facebookiin puhuttelevalla videolla – tervehdys suoraan Zuckerbergiltä

”Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on liittynyt Facebookiin. Hän haluaa Facebook-tilinsä olevan paikka, jossa voidaan käydä aitoa keskustelua.

Obaman ensimmäinen päivitys koskee ilmastonmuutosta. Hän on julkaissut videon, jossa hän käyskentelee Valkoisen talon pihamaalla ja kehottaa amerikkalaisia suojelemaan ”tätä kaunista planeettaamme”.

CNN:n mukaan presidentti kertoo valinneensa sosiaalisen median kanavakseen Facebookin, sillä ”tällä hetkellä lähes kolme neljästä verkossa olevasta aikuisesta käyttää Facebookia”, hän kirjoittaa.

Presidentti Obamalla on jo reilusti yli 500 000 tykkääjää (tilanne tiistaina aamulla klo 8.30 Suomen aikaa).
Presidentti Obama on saanut tervetulotoivotuksen suoraan myös Facebookin perustajalta Mark Zuckerbergiltä.

Obama on liittynyt myös Twitteriin viime toukokuussa. Hänen aktiivisuutensa sosiaalisessa mediassa on kasvanut toisen kautensa loppupuolella.

Hän on osallistunut Twitterissä monenlaiseen toimintaan, muun muassa kysymys-vastaus -hetkeen, vitsaillut Bill Clintonin kanssa sekä paljastanut parhaan guacamole-reseptinsä.

Seuraajia hänellä on Twitterissä oli viisi miljoonaa.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/obama-liittyi-facebookiin-puhuttelevalla-videolla-tervehdys-suoraan-zuckerbergilta/5551024

 

9.11.2015: Obama viestitti Facebookissa

”Presidentti Barack Obama lähetti ensimmäisen henkilökohtaisen viestinsä Facebookin välityksellä.

Presidentti Obamalla on ollut aikaisemmin oma sivusto Facebookissa, mutta sitä ovat ylläpitäneet ja päivittäneet hänen tukiryhmänsä. Maanantaina Obama viesti henkilökohtaisesti omalla persoonallaan Facebookissa. Twitterissä Obama on ollut keväästä lähtien.

”Tervehdys Facebook! Minulla on viimeinkin oma sivu”, Obama kirjoitti.

Obama keskittyi Facebookin viestissä, johon oli liitetty video, ilmaston muutokseen. Hän käveli videossa Valkoisen talon takapihan nurmikolla ja kehui luonnon kauneutta.

Samalla Obama haastoi amerikkalaiset tekemään osuutensa taistelussa ilmaston muutoksen puolesta.

– Haluan tehdä selväksi, että koko maailman on suojeltava tuleville sukupolville Jumalan luoma kaunis maailma, Obama vetosi.

yle.fi/uutiset/obama_viestitti_facebookissa/8443445

 

9.11.2015: Barack Obama liittyi vihdoin Facebookiin – tällainen oli ensimmäinen päivitys

Presidentti kirjoitti omalla sivullaan ilmastonmuutoksesta.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on liittynyt yhteisöpalvelu Facebookiin, tiedottaa Valkoinen talo.

Obama, 54, julkaisi maanantaina ensimmäisen päivityksensä, joka koski ilmastonmuutosta. Mukaan oli liitetty myös video.

– Hei, Facebook! Sain vihdoin ihan oman sivun. Toivon teidän pitävän tätä paikkana, jossa voimme oikeasti keskustella tärkeimmistä maatamme koskevista asioista. Tämä on paikka, jossa kuulette asiat suoraan minulta ja jossa voitte jakaa omia ajatuksianne ja tarinoitanne, hän kirjoitti Pariisin ilmastokokouksen alla.

– Aloitan tämän kutsumalla teidät kävelemään kanssani takapihalleni. Se on asia, jonka yritän tehdä päivän päätteeksi ennen illallista. Sanon tämän usein, mutta se johtuu siitä, koska se on aina ensimmäisenä mielessäni. Meidän on suojeltava tätä kaunista planeettaamme lapsiamme ja lapsenlapsiamme varten. Ja se tarkoittaa sitä, että ryhdymme kerta kaikkiaan vakaviin toimiin ilmastonmuutoksen osalta.

Twitteriin Obama liittyi jo toukokuussa.

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1447048884841.html

 

 

8.11.2015: Brasilia kärsii pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin

”Itäisen Amazonin alue Brasiliassa kärsii pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin. Useat Amazonin sivujoet ovat kuivuneet ja paikalliset maastopalot riehuvat. Tiedemiesten mukaan kuivuuden taustalla ovat ilmastonmuutos ja metsien hävittäminen.

– Kuivista kausista on tullut entistä ankarampia ja useammin toistuvia. Se on yhteydessä kohoaviin merenpinnan lämpötiloihin Tyynellämerellä ja Atlantilla. Sillä on yhteys myös Amazonin alueen metsien hävittämiseen, selittää ekologi Gabriel Carrero.

Amazonin alueen metsäkato on kasvanut 30 prosentilla vuoden 2012 jälkeen. Tutkijoiden mukaan seuraukset voivat olla arvaamattomat. Amazonin viidakot sitovat suuria määriä hiilidioksidia. Kuivuvat ja palavat puut vapauttavat hiilidioksidia ilmakehään.

Sadekausi lähestyy, mutta sademäärät ovat todennäköisesti liian pieniä estämään viidakkoalueita kuivumasta.

– Metsien hävittäminen vaikuttaa myös alueen sademääriin ja veden kulkuun muille alueille Amazonin ulkopuolelle, sanoo Carrero.

Joissakin Brasilian kaupungeissa on jo pulaa juomavedestä.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/brasilia-karsii-pahimmasta-kuivuudesta-vuosikymmeniin/5547910

 

7.11.2015: Voimakas maanjäristys vavisutti Chileä

”Voimakas maanjäristys on jälleen ravistellut Chileä. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,8 ja sen keskus oli noin 100 kilometrin päässä etelään maan satamakaupunki Coquimbosta.

Järistys tuntui maan pääkaupungissa Santiagossa asti.

Järistyksen ei tiedetä aiheuttaneen vahinkoja. Maan laivaston mukaan sen ei myöskään uskota aiheuttavan tsunamia.

Chileä vavisutti voimakas maanjäristys viimeksi syykuussa. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin tuolloin 8,3 ja sen takia maahan annettiin tsunamivaroitus. Järistys synnytti voimakkaita aaltoja ja pakotti evakuoimaan yli miljoona ihmistä.

Järistyksessä kuoli 15 ja yli 16000 ihmistä jäi kodittomaksi. ”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/voimakas-maanjaristys-vavisutti-chilea/5546752

6.11.2015: Irak: 58 ihmistä kuoli sähköiskuihin rankkasateiden aikana

”Rankkasateiden aiheuttama tulviminen yhdistettynä haperoihin sähköjohtoihin on aiheuttanut onnettomuuksia Irakissa.

Irakissa 58 ihmistä on kuollut sähköiskuihin viime viikon rankkasateiden ja tulvien aikana, maan terveysministeriö kertoo uutistoimisto AFP:n mukaan.

Useita päiviä jatkuneet sateet johtivat laajoihin tulviin pääkaupunki Bagdadissa ja muualla maassa. Joillakin alueilla tulvi vielä päiviä sateiden jälkeenkin.

Heikkokuntoiseen sähköinfrastruktuuriin yhdistettynä tulvat voivat tarkoittaa kuolemanvaaraa. Uusien sateiden alettua torstaina Irakin viranomaiset kehottivat ihmisiä varovaisuuteen.

Koska hallituksen ylläpitämä sähköverkko ei riitä vastaamaan sähkön kysyntään Irakissa, monilla kaduilla risteilee kymmenittäin hätäisesti vedettyjä sähköjohtoja, jotka yhdistävät koteja ja kauppoja yksityisiin generaattoreihin.”

yle.fi/uutiset/irak_58_ihmista_kuoli_sahkoiskuihin_rankkasateiden_aikana/8435817

 

5.11.2015: Naton pääsihteeri: Sotilasliiton pystyttävä vastaamaan Venäjän joukkojen vahvistumiseen

”Venäjän asevoimien vahvistuminen Kaliningradin, Mustanmeren ja itäisen Välimeren alueella huolestuttaa Naton pääsihteeriä. Hänen mukaansa sotilasliiton täytyy olla varma, että se pystyy voittamaan Venäjän joukkojen toimintakyvyn.

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on huolissaan Venäjän asevoimien vahvistuneesta läsnäolosta Itämereltä Välimerelle ulottuvalla alueella. Stoltenberg vaatii Yhdysvaltojen johtamaa liittoumaa vastaamaan Venäjän voimistumiselle.

Pääsihteeri Stoltenbergin mukaan Venäjä on keskittänyt joukkojaan Kaliningradin, Mustanmeren sekä itäisen Välimeren alueelle, jossa ne tukevat Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallitusta taistelussa terroristijärjestö Isisiä ja kapinallisia vastaan.

Portugalissa Naton suurten sotaharjoitusten yhteydessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa puhunut Stoltenberg sanoi, että asiantuntijoiden mukaan Venäjän joukkojen vahvistuminen voi johtaa siihen, että Moskova kykenee rajoittamaan Yhdysvaltojen ja liittolaisten toimintaa tietyillä alueilla.

– Meidän täytyy olla varmoja, että voimme voittaa nämä kyvyt, jotta voimme vahvistaa, liikuttaa ja sijoittaa joukkojamme tarpeen mukaan, Stoltenberg sanoi.

Merijalkaväki esitteli toimintaansa VIP-vieraille
Aiemmin päivällä Nato esitteli merivoimiensa ja erikoisjoukkojensa kykyjä laivastotukikohdassa Lissabonin eteläpuolella. Britannian ja Espanjan merijalkaväen sotilaat ryntäsivät rannalle maihinnousualuksesta Stoltenbergin ja muiden VIP-vieraiden seuratessa näytöstä.

Portugalilaiset merijalkaväensotilaat laskeutuivat helikopterista laivan keulaan simuloiden tehtävää, jossa alus vallataan takaisin terroristeilta tai merirosvoilta. Portugalilaisia tukivat puolalaiset erikoisjoukot, jotka etsivät jälkiä kemiallisten, biologisten ja ydinmateriaalien vaarasta.

Viimeisen kolmen viikon ajan yli 36 000 Nato-liittolaisten ja kumppanimaiden sotilasta on osallistunut harjoituksiin eteläisessä Europaassa Portugalista Italiaan ulottuvalla alueella.

Trident Juncture -nimisen sotaharjoituksen tarkoitus on hioa Naton kykyä vastata erilaisiin tilanteisiin kuten esimerkiksi Venäjän ja Isisin kaltaisten islamilaisten terroristiryhmien aiheuttamiin uhkiin.”

yle.fi/uutiset/naton_paasihteeri_sotilasliiton_pystyttava_vastaamaan_venajan_joukkojen_vahvistumiseen/8434790

 

4.11.2015: Kuin toimintaelokuvaa: Natolla laaja sotaharjoitus Espanjassa

”Espanjassa, San Gregorion sotilasalueella on järjestetty suuri sotaharjoitus.

Harjoitukseen osallistui kaikkiaan 1 600 sotilasta 12 maasta.

Toiminnassa nähtiin niin ilmavoimat, tykistö kuin maavoimatkin. Espanjan television tekemä kooste sotaharjoituksesta on kuin toimintaelokuvasta.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/natolla-laaja-sotaharjoitus-espanjassa/5541152

 

4.11.2015: Asiantuntija: TTIP-sopimus tuo ”suunnattomia uhkia” terveydelle

”Helsingin yliopiston kansanterveystieteen dosentti Jari Haukka kritisoi EU:n neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa TTIP-vapaakauppasopimukseen liittymisestä.

– Kaupan vapauttaminen sopimuksen tavoittelemalla tavalla aiheuttaa kuitenkin suunnattomia uhkia kansanterveydelle, Haukka kirjoittaa Helsingin Sanomien julkaisemassa mielipidekirjoituksessaan.

Hänen mukaansa esimerkkejä sopimuksen vaikutuksista on jo Etelä- ja Keski-Amerikassa.

Haukan mukaan kansainvälinen juomateollisuus haastoi Meksikon hallituksen oikeuteen liiketoiminnan häiritsemisestä sen jälkeen kun Meksiko halusi rajoittaa sokeripitoisten juomien kulutusta lakialoitteella. Asian ratkaisemisessa käytettiin vapaakauppasopimukseen kuuluvaa kiisteltyä ISDS-välimiesmenettelyä, ja yhtiöt voittivat jutun. Meksiko joutui maksamaan korvauksia teollisuudelle, Haukka kertoo.

Meksikon tapauksesta kertovat muun muassa EurActiv ja Star Tribune. Uruguayn vastaavasta tupakkakiistasta raportoi puolestaan Independent.

– Kun vapaakauppa yhdistetään YK-järjestön Undocin kaavailemaan huumeiden dekriminalisoinnin suosittelemiseen hallituksille, ollaan vakavassa tilanteessa, Haukka kirjoittaa.

– Ehkäpä muutaman vuoden kuluttua kansainväliset yhtiöt voivat vapaakaupan nimissä vaatia huumeidenkin, tupakan ja alkoholin käyttöä ja markkinointia säätelevän lainsäädännön purkamista. Valitettavasti tämäkään mahdollisuus ei ole pelkkää scifiä vaan EU-todellisuutta, hän lisää.

Entinen ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok.) kehui vapaakauppasopimusta viime vuonna, koska hänen mukaansa se tuo Suomeen työpaikkoja ja talouskasvua.”

www.uusisuomi.fi/kotimaa/134934-dosentti-varoittaa-vapaakauppasopimuksesta-nain-kavi-meksikossa-kolajuomien

 

4.11.2015: Tulivuori purkautuu Indonesiassa – yli 100 Balin-lentoa peruttu

”Indonesia sulki maan vilkkaimpiin kuuluvan Balin lentokentän tulivuorenpurkauksen vuoksi.
Lentoasema pysyy suljettuna torstaihin asti, jolloin tilanne arvioidaan uudelleen. Ainakin yli sata lentoa perutaan. Näistä yli puolet on kansainvälisiä lentoja.

Balin läheisellä Lombok-saarella sijaitseva Rinjani-tulivuori on sylkenyt tuhkaa viime viikonlopusta lähtien. Tuuli on puhaltanut tuhkaa taivaalle lentoaseman lähiympäristöön. Indonesian ilmatieteen laitoksen mukaan uusien purkauksien mahdollisuus on yhä korkea.

Viimeksi heinäkuussa kymmenettuhannet matkailijat jäivät jumiin Balille, kun Raung-tulivuori purkautui itäisellä Jaavan saarella.

Tulivuorista tuleva tuhka haittaa lentokoneiden näkyvyyttä. Suurempana ongelmana kuitenkin pidetään sitä, että tuhka voi vahingoittaa koneiden moottoreita.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1446539518016.html

 

4.11.2015: Aurinkomyrsky pysäytti lentoliikenteen Ruotsissa

”Lentoliikenne Ruotsissa toimii taas normaalisti, kertoo maan ilmailuviranomainen Svedavia.

Lentoliikenne koko eteläisen Ruotsin alueella oli seisahduksissa tutkajärjestelmän vian takia. Tutkaongelma aiheuttaa myöhästymisiä vielä tämän illan ajan.

Tutkajärjestelmän vian aiheutti aurinkomyrsky, kertovat Aftonbladet ja Expressen.

Vian vuoksi sekä Ruotsista lähtevät että Ruotsiin saapuvat lennot seisautettiin.

Expressenin mukaan jo ilmassa olevat lennot pääsivät kuitenkin laskeutumaan.
Helsinki-Vantaalta ei jouduttu perumaan yhtään lentoa Ruotsin tilanteen vuoksi.

– Etelä-Ruotsin yli lentävät lennot on reititetty uudelleen. Lentoja otetaan jo rajoitetusti vastaan Ruotsissakin, viestinnän asiantuntija Petra Kujala Finaviasta kertoo MTV Uutisille.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/svt-koko-ruotsin-ilmatila-on-suljettu/5540940

 

4.11.2015: Aurinkomyrsky sotki tutkajärjestelmän – koko lentoliikenne pysähtyi Ruotsissa

”Tutkajärjestelmään iskeneet häiriöt aiheuttavat vakavia ongelmia Ruotsin lentoliikenteelle, kertovat ruotsalaisviestimet.

Expressenin mukaan lentoliikenne Ruotsin ja muiden maiden oli hetken kokonaan poikki. Ruotsalaisviestinten mukaan syyksi kerrotaan aurinkomyrskyn aiheuttamat häiriöt maan lennonjohdon tutkajärjestelmälle.

Ruotsin lentoliikennettä operoiva Svedavia kertoo, että lentoliikenne toimii taas normaalisti, mutta tutkaongelma aiheuttaa myöhästymisiä vielä tänä iltana.

Ruotsin ilmailuviraston mukaan auringon purkaukset aiheuttivat tutkajärjestelmässä häiriöitä, joiden seurauksena lentokoneet eivät näkyneet tutkakuvassa.

– Käynnistämme järjestelmät nyt uudelleen, mutta on epäselvää koska kaikki toimii taas normaalisti, sanoi viraston tiedottaja Per Fröberg Aftonbladetille aiemmin päivällä.

Fröbergin mukaan Ruotsin ilmatilaa ei suljettu tilanteen vuoksi.”

www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1446545050616.html

 

4.11.2015: Kaikki lennot Etelä-Ruotsista peruttiin – Aurinkomyrsky häiritsi tutkajärjestelmää

”Ongelmat alkoivat kello viideltä Suomen aikaa ja ratkesivat ennen kuutta.

Kaikki lähtevä lentoliikenne Etelä-Ruotsista keskeytyi noin tunnin ajaksi keskiviikkona. Lentokoneet eivät päässeet nousemaan Ruotsin suurimmilta lentokentiltä Malmöstä, Göteborgista ja Tukholman Arlandan sekä Bromman lentokentiltä. Liikenne alkoi kuitenkin illansuussa palautua normaaliksi.

Lentokentät omistavasta Swedavia-yhtiöstä kerrottiin Yle Uutisille, että lentoliikenne keskeytyi tutkajärjestelmän häiriöiden vuoksi. Sanomalehti Aftonbladetin mukaan häiriöiden syynä on voimakas aurinkomyrsky.

– Häiriön vuoksi emme pystyneet seuraamaan koneita tutkalla, Per Fröberg Ruotsissa ilmailuvirastosta kertoi Aftonbladetille.

Koneet pystyivät laskeutumaan kentille, mutta yksikään kone ei päässyt ilmaan. Ongelmat alkoivat kello viideltä Suomen aikaa, ja ne olivat ohi kello 17.50 Suomen aikaa. Lentoliikenne alkoi sen jälkeen palautua normaaliksi.

Häiriö vaikutti muutamiin Finnairin lentoihin, kerrotaan Finnairin viestinnästä. Lennot Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Amsterdamiin nousivat myöhässä. Göteborgiin matkalla ollut kone kääntyi ensin takaisin kohti Helsinkiä ja sitten taas takaisin Göteborgiin.”

yle.fi/uutiset/kaikki_lennot_etela-ruotsista_peruttiin__aurinkomyrsky_hairitsi_tutkajarjestelmaa/8432123

3.11.2015: Keskiviikkona paukkuu Helsingissä! Kaartin jääkärirykmentti tulee harjoittelemaan kaupunkisotaa

”Noin 800 varusmiestä ja 240 ajoneuvoa harjoittelee pääkaupunkiseudulla keskiviikosta alkaen.

HELSINGISSÄ paukkuu keskiviikkona. Kaupungissa voi kuulla paukkupatruunoiden pauketta, ja kaduilla törmätä maastopuvut päällä ja rynnäkkökiväärit kädessä liikkuviin sotilaisiin.

Aamulla alkavat Kaartin jääkärirykmentin kaupunkisotaharjoitukset. Keskiviikkona harjoitukset keskittyvät Sörnäisten Kaikukadulle ja Ilmalan maaliikennekeskuksen alueelle. Harjoituksen alkamisajaksi on ilmoitettu kello 7 aamulla. Harjoitukset kestävät näillä alueilla kello 16:een asti. Paukkupatruunat ovat vaarattomia, mutta ne voivat aiheuttaa melua.

– Meidän joukko-osastomme kouluttaa joukkoja pääkaupunkiseudulle ja Uudellemaalle. On selvää, että me myös harjoittelemme täällä, tiedottaja Juuso Metsälä Kaartin jääkärirykmentistä perustelee liikehdintää.

Vastaavanlaisia harjoituksia on kahdesti vuodessa. Kaartin jääkärirykmentti järjestää harjoituksia keväisin ja syksyisin ennen kuin varusmiehet kotiutuvat.

KESKIVIIKKONA alkavat harjoitukset kestävät ensi viikon loppuun asti. Enimmillään pääkaupunkiseudulla liikkuu noin 800 sotilasta ja 240 ajoneuvoa.

Tällä viikolla varusmiehet harjoittelevat kolmessa kohteessa: Sörnäisissä, Ilmalassa ja Metsälässä. Sörnäisten Kaikukadulla varusmiehet harjoittelevat rakennuksen sisällä, miten taistellaan rakennetulla alueella.

Tiedottaja Juuso Metsälän mukaan kyseessä on eräänlainen rosvo ja poliisi -leikki.

– Siellä käytetään paukkupatruunoita. Meillä harjoituksissa on aina niin sanottu maaliosasto. He näyttelevät vihollista. Tietysti siinä aina jonkinlaisten tulitaistelua tulee, kun vihollisesta yritetään päästä.

Ensi viikolla kohteita on lisää. Varusmiehet harjoittelevat myös Helsingin Pitäjänmäellä ja Santahaminassa, sekä Espoossa ja Vantaalla. Harjoitukseen osallistuu kaupunkijääkäreitä, sotilaspoliiseja ja tiedustelijoita Kaartin jääkärirykmentistä sekä pioneereja Porin prikaatista.”

www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446526604595.html

3.11.2015: Suomessa pitkään asunut muslimi kriittisenä: ”Suomi ei tarvitse uutta suurmoskeijaa”

”Suomi ei tarvitse uutta suurmoskeijaa, sanoo vuosia Suomessa asunut muslimiyrittäjä Akim Baya. Samalla hän varoittaa ulkomaisen rahan tuomista ongelmista ja rahoittajien halusta saada vaikutusvaltaa moskeijahankkeessa.

Suomessa kymmeniä vuosia asunut muslimi ja yrittäjä Akim Baya ei ymmärrä, miksi Suomeen pitäisi rakentaa uusi suurmoskeija.

– Samalla rahalla voi kouluttaa pakolaisia. Heille voi rakentaa parempia asuntoja ja tehdä samalla rahalla paljon muuta, josta on hyötyä. Järjestää työpaikkoja – ensin, ehdottaa Ylen Ajantasa-ohjelman vieraana ollut Akim Baya.

Bayan mukaan noitten asioitten jälkeen, jos vielä oikeasti halutaan rakentaa, voidaan rakentaa monikulttuurinen talo.

– Talo, jossa voidaan harrastaa kulttuuria, kouluttaa, harrastaa myös uskontoa, erilaisia ruokia. Missä kaikki kulttuurit ovat yhdessä. Se on tasa-arvoa. Suomi on tasa-arvoinen maa.

Samalla Baya hämmästelee ehdotuksia, joiden mukaan suurmoskeijan rakentamiseen tarvittavat rahat tulisivat ulkomailta.

– Minä en ymmärrä, miksi Suomen pitäisi hyväksyä tämmöisiä Qatarista tai Saudi-Arabiasta tai Kuwaitista tulevia rahasummia.

Ulkomainen rahoitus olisi suuri virhe
Bayan mukaan on selvää, ettei Suomessa ole suurmoskeijan rakentamiseen tarvittavia rahoja, siksi rahaa haetaan sieltä, missä sitä on. Hän kuitenkin varoittaa silmien kiinnipistämiseltä.

– Jos näin tehdään, tehdään suuri virhe.

Ulkomainen rahoittaja haluaisi rakentamisen lisäksi vaikutusvaltaa. Ranskassa asuneena hänellä on siitä kokemuksia. Varoittavan esimerkin hän ottaa ranskalaisesta urheilumaailmasta, jossa esimerkiksi huipputason jalkapalloseura on nyt arabimaista kotoisin olevan prinssin omistuksessa.

– Tämä ongelma on olemassa. Euroopassa pitäisi, jos ollaan tiukkana rahan liikkumisen ja pesemisen suhteen, tällaiset miehet pitää tarkistaa. Ei pelkästään pitsanmyyjiä.

– Jos kaveri tulee rakentamaan moskeijan tänne, hakee hän enemmän kuin vain omistamaan moskeijan.

Baya ihmettelee samalla, mikseivät nämä rikkaat arabimaat rahoita todella köyhiä maita tai vaikkapa Syyriaa.

– Miksi ei rakenneta sairaaloita, kouluja? Miksi ei auteta lapsia kasvamaan turvalliseen maailmaan? Miksi pitäisi tulla Suomeen laittamaan rahaa? Suomi ei tarvitse moskeijaa eikä apua keneltäkään.

Esimerkki tataareilta
Esimerkkiä Baya kehottaa hakemaan Suomen tataareilta, joiden moskeija on rakennettu kerrostaloon.

– Heillä on ihana tapa hoitaa tämä asia. He haluavat pitää matalaa profiilia, eivätkä he halua ärsyttää ketään. He eivät halua puuttua mihinkään politiikkaan eikä uskontoon.

– Pääasia heille on se, ette he kouluttavat lapset ja lapset saavat hyvän ammatin ja menestyvät.

Bayan mukaan uskonto ei ole tataareille pääasia.

– Mutta nyt tänne tulevat pakolaiset haluavat ensin uskonto- ja rukoilupaikan. Minun mielestäni heille pitäisi ensin löytää koulutus, opettaa heille ammatti ja sitten Suomen kulttuuri. Sitten jos jää aikaa, niin voi mennä rukoilemaan.

Bayan mukaan rukoilla voi myös kotona. Jokainen muslimi ei hänen mielestään tarvitse omaa moskeijaa.

– Luulen, että fiksut muslimit tai ei-muslimit ymmärtävät mitä tarkoitan, kampaamoalan yrittäjä Akim Baya toteaa.

Bayan mukaan hän katsoo tulevaisuuteen erilailla.

– Jos emme halua lisätä perussuomalaisten nousua, niin parempi on pitää matalaa profiilia.

Helsinkiin kaavailtu suurmoskeija on vasta suunnitteilla. Hanketta varten on tehty selvityksiä mahdollisen rakennuspaikan löytämiseksi.”

yle.fi/uutiset/suomessa_pitkaan_asunut_muslimi_kriittisena_suomi_ei_tarvitse_uutta_suurmoskeijaa/8427491

 

3.11.2015: Näyttävät tulipallot herättivät huomiota Thaimaassa ja Puolassa

”Tähtitieteilijöiden mukaan molemmat meteorit ovat todennäköisesti peräisin Tauridien meteoriparvesta, jonka vilkkain aika on juuri marraskuun alussa.

Kaksi todennäköistä meteoria on viime päivinä herättänyt huomiota eri puolilla maailmaa. Näyttävät valoilmiöt ovat näkyneet laajoilla alueilla.

Thaimaassa lukuisat ihmiset näkivät maanantai-iltana yötaivaan valaisseen valoilmiön, joka paikallisten tähtitieteilijöiden mukaan oli kirkkautensa perusteella tulipallo eli meteori, joka ei yleensä putoa maahan saakka, vaan räjähtää ilmakehässä.

Tulipallo näkyi eri puolilla maata, ja useat ihmiset onnistuivat kuvaamaan sen kojelautakameroillaan.

– Yhtäkkiä taivas valkeni ja näin vihreän valon syöksyvän alas taivaalta, yksi tulipallon kuvanneista Somsakdi Seubsai kertoi uutistoimisto Reutersille.

– Kun ensiksi näin sen, olin niin hämmästynyt ja järkyttynyt, että en uskaltanut sanoa mitään. Se oli kuin aave, joka syöksyi alas taivaalta, toinen ilmiön kuvannut henkilö, P’poo NewChevy kuvaili tapausta Reutersille.

Thaimaan tähtitieteellisen seuran mukaan tulipallo ei todennäköisesti aiheuttanut mitään vaaraa. Se todennäköisesti on peräisin Tauridien meteoriparvesta, joka esiintyy vuosittain lokakuussa ja marraskuussa.

Tauridit voivat olla tänä vuonna tavallista näyttävämpiä
Yhdysvaltain meteoriseuran mukaan Tauridit eivät ole tunnettuja suuresta määrästä tähdenlentoja, vaan synnyttämistään tulipalloista.

Yhdysvaltain meteoriseuran mukaan toisinaan Tauridit synnyttävät tavallista enemmän tulipalloja ja vuosi 2015 voi olla tällainen vuosi.

Tähtitieteellinen seura Ursa arvioi, että Tauridien maksimiajankohta olisi marraskuun alkupuolella.

Myös Puolassa nähtiin viikonloppuna tulipallo
Myös Puolassa havaittiin viikonloppuna todennäköinen meteori. Kojelautakameralle tallentunut valoilmiö on kuvattu Itä-Puolassa, Nowy Dwo Mazowieckissa lauantai-iltana.

Myös tässä tapauksessa kyse oli tähtitieteilijöiden mukaan todennäköisesti tulipallosta. Ilmiö näkyi laajalla alueella, ja Yhdysvaltain meteoriseura sai yli 60 havaintoa valoilmiöstä. Havaintoja ilmoitettiin aina Etelä-Ruotsista, Saksaan, Itävaltaan ja Hollantiin.

Puolalaisten tähtitieteilijöiden mukaan myös tämä tulipallo on todennäköisesti peräisin Tauridien meteoriparvesta.”

yle.fi/uutiset/nayttavat_tulipallot_herattivat_huomiota_thaimaassa_ja_puolassa__video/8427865

 

2.11.2015: Valtava auringonpilkkujono Auringossa: 90% todennäköisyys erittäin kovalle geomagneettiselle myrskylle

Lopunajat.fi

Auringossa on tällä hetkellä auringonpilkkujono, joka tunnetaan tunnisteella AR2443.

AR2443 havaittiin ensimmäisen kerran 29.10.2015 ja sen jälkeen sen koko on nelinkertaistunut. Pilkkuja on jonossa yli tusina ja useat ovat kooltaan Maapallon kokoisia.

NOAA ennustaa spaceweather.com sivustolla 90% todennäköisyyttä erittäin kovalle geomagneettiselle myrskylle. Nopeasti liikkuva virta aurinkotuulta arvioidaan osuvan Maan magneettikenttään 2 vuorokauden kuluessa.

Revontulia on odotettavisaa hyvinkin etelessä, mahdollisesti jopa Israelissa asti.

 

2.11.2015: Kahdessa päivässä 10 vuoden sademäärä – voimakas sykloni aiheuttaa valtavat tulvat Jemeniin

”Poikkeuksellisen voimakkaan trooppisen syklonin odotetaan iskevän tänään illalla Jemenin Al Mukalla -kaupunkiin. Myrskyn odotetaan tekevän suuria tuhoja, sillä kahden päivän aikana voi sataa kymmenen vuoden edestä.

– Jemenissä ei sada juuri koskaan, vuotuinen sademäärä on noin 50 milliä. Trooppisen syklonin myötä kahdessa päivässä voi sataa 500 milliä eli saman verran kuin normaalisti kymmenessä vuodessa, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Chapala-sykloni liikkuu Arabianmerellä, joka on osa Intian valtamerta. Voimakkaasta syklonista havaittiin ensimerkit 26. lokakuuta ja siitä annettiin varoituksia kahta päivää myöhemmin.

Myrsky iskee voimakkaimmin Al Mukallan kaupunkiin, jossa on noin 300 000 asukasta.

Lämmin pintavesi ”energialähteenä”
Mannisen mukaan Arabianmerellä on tällä hetkellä tavallista lämpimämpi pintaveden lämpötila, joka toimii ikään kuin energialähteenä myrskytuulille.

– Tuolla alueella liikkuvista myrskyistä ei puhuta hurrikaaneina, mutta hurrikaaniasteikolla mitattuna Chapala vastaisi 3. luokan hurrikaania, Manninen kuvailee.

Chapalan odotetaan synnyttävän valtavien sademäärien lisäksi myös myrskytuulen aiheuttaman tulvavuoksen.

– Sykloni aiheuttaa valtavat tulvat ja myös tuuli on vaarallisen voimakasta, meteorologi Miina Manninen kertoo.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kahdessa-paivassa-10-vuoden-sademaara-voimakas-sykloni-aiheuttaa-valtavat-tulvat-jemeniin/5532948

 

1.11.2015: Barack Obama antoi pikku-paaville palkinnon halloween-juhlissa

”Yhdysvaltain presidentti Barack Obama palkitsi taaperon, joka oli pukeutunut paaviksi Valkoisen talon halloween-juhlissa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama antoi Valkoisen talon halloween-juhlissa palkinnon parhaasta asusta.

Tänä vuonna palkinto meni paaviksi pukeutuneelle taaperolle, joka ajoi pikkuautolla.

Presidentti Barack Obama ja hänen vaimonsa Michelle nauroivat sydämentä kyllyydestä paaviksi pukeutuneelle pikkupojalle.

Telegraphin mukaan presidentti Obama ja hänen Michelle-vaimonsa purskahtivat nauruun, kun he näkivät pikku-paavin ajavan autolla luokseen tervehtimään. Presidentti Obama päätti välittömästi antaa lapselle pääpalkinnon.

Presidenttipari oli jakamassa karkkia Valkoisen talon halloween-juhlissa.

Obama antoi pojalle palkinnon parhaasta halloween-asusta.”

www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015110120596126_ul.shtml

 

1.11.2015: Nasa: Maan eilen ohittaneessa asteroidissa pääkallokuvio

”Maan melko läheltä ohittaneen asteroidin pinnasta on havaittu pääkallokuvio, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Nasan tutkijat ällistelivät komeettaa Havaijilla sijaitsevalla infrapunateleskoopillaan sekä Puerto Ricossa sijaitsevalla tutkalaitteistolla.

Tutkijoiden mukaan kyseessä oli kuollut komeetta.

– Puerto Ricon kuvissa komeetta näyttää halloweenin kunniaksi pukeutuneen pääkalloasuun, vitsaili tutkija Kelly Fast.

Asteroidia ei voinut nähdä Maasta paljain silmin tai edes kiikareilla, kerrottiin Tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta jo eilen.

Jos vastaavan kokoinen asteroidi joskus osuisi maahan, se aiheuttaisi valtavaa tuhoa.”

www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nasa-maan-eilen-ohittaneessa-asteroidissa-paakallokuvio/5532594