20.6.2016: Ennätyshelle piinaa Yhdysvalloissa – kuumuus voi viedä hengen

“Yhdysvaltojen lounaisia osavaltioita kurittaa ennätyksellinen helle. Phoenixissa Arizonassa lämpötila on kohonnut sunnuntaina 117 asteeseen Fahrenheitin asteikolla eli noin 47 celsiusasteeseen.

Yhdysvaltojen lounaisosassa lämpötilat ovat viikonloppuna kohonneet huikeisiin lukemiin ja niiden ennustetaan nousevan alkuviikosta jopa vielä korkeammiksi.

Uutistoimisto AP:n mukaan Arizonan osavaltiossa Phoenixin kaupungissa mitattiin sunnuntaina 117 asteen lämpötila Fahrenheitin asteikolla, mikä on celsiusasteissa noin 47. Mittarilukema ohittaa edellisen 50 vuoden takaisen lämpöennätyksen, joka oli 115 astetta.

Yhdysvaltain kansallinen sääpalvelu varoittaa, että helleaalto voi olla hengenvaarallinen. Phoenixissa nuori nainen menehtyi sunnuntaina sairaalassa, minne hänet oli kiidätetty pyöräretkeltä. Pelastusviranomaisten mukaan naisen kuolema liittyi kuumaan säähän.

Tuhannet palomiehet taistelevat maastopaloja vastaan
Helteen seurauksena maastopaloja riehuu ainakin Kalifornian ja New Mexicon osavaltioissa.

Kaliforniassa Santa Barbaran alueella roihuavaa maastopaloa on ollut sammuttamassa yli 2 000 palomiestä. Paloalue on yli 3 000 hehtaarin kokoinen. Palo sai alkunsa keskiviikkona ja ihmisiä on jouduttu evakuoimaan sen tieltä.

New Mexicossa Albuquerquessa puolestaan palo on tuhonnut pari tusinaa kotia ja aiheuttanut evakuointeja. Paloa on sammuttanut noin tuhannen palomiehen joukko.”

http://yle.fi/uutiset/ennatyshelle_piinaa_yhdysvalloissa__kuumuus_voi_vieda_hengen/8970068