20.3.2016: Perämeren maanjäristys tuntui Laihialla saakka: “Kuin hävittäjä olisi lentänyt läheltä”

“Lasit helähtivät, maa tärisi, tuntui paineaalto, outo suhahdus. Kuin hävittäjä olisi lentänyt ohi. Näin Vaasan seudun asukkaat kuvailevat havaintojaan Perämerellä viime yönä tapahtuneesta maanjäristyksestä, joka tuntui asunnoissa satojen kilometrienkin päässä.

Pohjalaisen ja Ilkan kyselyyn vastannut mustasaarelainen lukija kertoo, että Karperössä tuntui, kuin taloa olisi nostettu ilmaan:

– Ihmeellinen tärinä tuntui pienen hetken, kuin taloa olisi nostettu sentti ja pudotettu takaisin. Ihmettelin kyllä, että mikä oli, lukija kertoo.

Eräs lukija kuuli lasien helinää ja pelkäsi jo lampun putoavan alas.

Mustasaarelainen Marika Seppä oli hereillä ja katsoi televisiota ennen puolta yötä. Hän kertoo tunteneensa, kuinka koko talo tärisi. Lusikat kilisivät.

– Sohvakin tärisi. Säikähdin ja nousin ylös. Ihmettelin, mitä tapahtuu. Meni nopeasti ohi, onneksi, hän kertoo.

Järistys ei jäänyt ainoastaan rannikolle, vaan tuntui Laihialla saakka. Laihialla Paukun alueella asuva Sinikka Pouttu kertoo hänkin jääneensä myöhään katsomaan televisiota. Puolen yön aikaan hän kuuli “vyöryvän kohahduksen”, aivan kuin paineaalto olisi kulkenut läpi tai hävittäjäkone olisi lentänyt ohitse.

– Ihan pakottamatta mieleeni tuli vastaava pieni maanjäristys muutaman vuoden takaa, tunsin senkin. Mitään lasin helähdyksiä ei kuulunut tai tärinöitä tuntunut, vain kohahdus, joka kesti pienen hetken.

Perämerellä sattui yöllä poikkeuksellisen voimakas maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 4,1. Pohjanmaan pelastuslaitoksen tai Länsi-Suomen rannikkovartioston mukaan maanjäristys ei ole aiheuttanut vahinkoja tai saanut huolestuneita kansalaisia ottamaan yhteyttä.”

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/per%C3%A4meren-maanj%C3%A4ristys-tuntui-laihialla-saakka-kuin-h%C3%A4vitt%C3%A4j%C3%A4-olisi-lent%C3%A4nyt-l%C3%A4helt%C3%A4-1.2017554