18.7.2015: Italiassa kuuminta 136 vuoteen

“Pääkaupunki Roomassa lämpötila nousee viikonloppuna yli 40 asteeseen. Helleaalto on saanut aikaan kuolemia, sähkökatkoja, ja metsäpaloja. Kuumuudesta kärsii myös ruoantuotanto, ja esimerkiksi lehmien maidontuotanto on pudonnut radikaalisti.

Helleaallon taustalla on Saharasta lähtöisin oleva korkeapaineen alue, joka on nostanut lämpötilan Roomassa yli 35 asteeseen koko heinäkuun ajaksi.

Roomalaisen La Repubblica -sanomalehden mukaan lämpötila on kuumin 136 vuoteen. Lauantaina elohopean odotetaan nousevan 41 asteeseen.

Helteeltä ei ole säästynyt muukaan Italia, vaan korkeita lämpötiloja on mitattu ympäri maata. Pohjois-Italiassa sijaitsevassa Torinossa yli 35 asteen helteisiin ei olla totuttu, ja kaupungissa 140 ikäihmistä on saanut surmansa korkean lämpötilan takia.

Italian terveysministeriö on nostanut helleriskin korkeimmalle tasolleen kymmenissä italialaiskaupungeissa. Ministeriö on myös ottanut käyttöön helle-hätänumeron, johon se kertoo saaneensa tuhansia puhelinsoittoja.

Italian talouselämän keskuksessa Milanossa puolestaan helleaalto on saanut aikaan sähkökatkoja, kun ilmastointilaitteet ovat luoneet äkillisiä piikkejä sähkönkulutukseen.

Rooman kaupunki jakaa vettä turisteille
Roomassa heinä- ja elokuut ovat turismin sesonkikautta. Kaupunkiin saapuu miljoonia turisteja, ja monet heistä eivät ole valmistautuneet yli 40 asteen lämpötiloihin.

– Tiesin kyllä, että Roomassa olisi lämmintä, mutta tämä on kestämätöntä. Olo on niin vetämätön, että monet nähtävyydet jäävät näkemättä, amerikkalainen Rick sanoo.

Hän poimii mukaansa ilmaisen vesipullon kaupungin perustamalta juomapisteeltä. Vastaavia pisteitä on perustettu ympäri Roomaa, ensisijaisesti turistikohteiden lähelle.

– Eilen jaoimme yli 5 000 pulloa vettä, vapaaehtoistyöntekijä Laura sanoo Colosseum-teatterin kupeilla.

Vedenjakelupisteiden lisäksi Rooman keskustaan on pystytetty ilmastoituja telttoja, joissa ihmiset voivat viilentyä.

Suomalainen Nenosen perhe nauttii Rooman helteestä
Colosseumin vesipisteestä poimii pullot mukaansa myös suomalainen Nenosen perhe. Heitä ei helle piinaa, päinvastoin.

– Olemme olleet viikon Roomassa paossa Suomen kylmää kesäsäätä. Nautimme täysin siemauksin tästä helteestä, Tomi Nenonen sanoo.

Ritva Nenonen tosin toteaa vieressä, että juuri perheen isä taitaa nauttia helteestä eniten.

– Tärkeintä on juoda paljon. On hienoa, että kaupunki jakaa meille turisteille ilmaista vettä. Täällä tulee käveltyä niin paljon, että myös hyvät kengät ovat tarpeen, Tomi Nenonen jatkaa.

Joillekin turisteille helle on liikaa. Aiemmin tällä viikolla joukko amerikkalaisturisteja joutui vaikeuksiin päättäessään hypätä viilentymään Rooman Navonan aukiolla sijaitsevaan historialliseen Neljän Joen suihkulähteeseen. Suihkulähteissä uiminen on Roomassa rikos, josta seuraa useiden satojen eurojen sakko.

Roomassa ongelmana on ollut myös ilmankosteus, joka nousee roomalaisen Il Messeggero – sanomalehden mukaan kaupungissa öisin jopa 90 prosenttiin.

Tämä on nostanut yölämpötiloja usealla asteella, mikä on tehnyt nukkumisesta hankalaa kotitalouksissa, joissa ei ole ilmastointia.

Lehmille ilmastointi, sioille kylmiä suihkuja
Kuumuudesta kärsivät myös kotieläimet. Roomassa perinteisiä botticelle -kärryjä vetävät hevoset on laitettu pannaan lämpötilan ollessa yli 35 astetta.

Italian maataloustuottajien järjestön Coldirettin mukaan italialaiset lehmät ovat tuottaneet heinäkuun ensimmäisen puoliskon aikana 50 miljoonaa litraa vähemmän maitoa juuri kuumuudesta johtuen.

Järjestön mukaan olosuhteet karja- ja sikatalouden ydinalueella Pohjois-Italiassa ovat niin kuumat, että lehmille ja sioille on alettu järjestää ilmastoituja tiloja sekä kylmiä suihkuja.”

http://yle.fi/uutiset/italiassa_kuuminta_136_vuoteen__turisteille_ilmaista_vetta_lehmille_ilmastointi_ja_sioille_kylmia_suihkuja/8165347