17.2.2016: Näin kunnissa säästetään: vammaiset -61 miljoonaa, pelastuslaitokset -48 miljoonaa…

“Vammaisilta säästetään 61 miljoonaa euroa. Useiden ammattien kuten lääkäreiden ja sairaanhoitajien työtehtäviä muutetaan 90 miljoonan euron säästöjen saamiseksi.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk) kertoi aamulla, millä tavoin kuntien tehtäviä ja velvoitteita karsitaan.

Yhteensä kunnilta säästetään 400-500 miljoonaa euroa vuositasolla. Hallitus aikoi alunperin säästää noin miljardin euron verran kunnilta.

Eniten säästetään kelpoisuusehtoja ja henkilöstörakennetta koskevia velvoitteita löysäämällä. Tämän on määrä tuoda säästöjä kunnille 90 miljoonan euron edestä vuodessa.

Toiseksi eniten säästetään vammaisilta. Vammaislainsäädännön kokonaisuudistuksella aiotaan saada 61 miljoonan euron säästöt.

Oheisella videolla leikkauksista järkyttyneiden vammaisjärjestöjen kommentit.

Kolmanneksi suurin säästökohde, 48 miljoonaa euroa, syntyy pelastustehtävien siirrosta pian perustettaville 18 uudelle maakunnalle. Nyt pelastustoimi on järjestetty 22 alueen vastuulle.

– Pidän todennäköisenä, että jatkossa ei ole 22 aluetta. Lähtökohta on, että maakuntia tulee olemaan 18, Vehviläinen totesi tiedotustilaisuudessa.

Kunnilta on aikaisemmin jo päätetty ottaa pois sosiaali- ja terveystoimi. Tehtävät ovat siirtymässä 15 sote-alueelle. Ylen tietojen mukaan 15 sote-alueen malli on kuitenkin suurissa vaikeuksissa ja hallitus miettii vaihtoehtoja.

Ministeri Vehviläinen ei kiistänyt Ylen tietoja.

– Lähtökohta on, mitä marraskuun alussa on sovittu. Mitään uusia linjauksia ei ole tehty, Vehviläinen tyytyi toteamaan.

Hallitus ei syksyisessä sote-päätöksessään ottanut huomioon muun muassa THL:n esittämää selkeää näkemystä, että Suomeen tarvitaan 4-5 sote-aluetta. Vain yliopistosairaaloiden ympärille rakennetut sote-alueet olisivat THL:n ja monen muun tahon mukaan riittävän suuria toimimaan tehokkaasti tulevaisuudessa.

Hallituskriisiin johtaneissa sote-neuvotteluissa keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset sopivat kuitenkin 15 sote-alueen mallista, joka ei vastannut yhdenkään asiantuntijatahon suosituksia. Nyt tämä poliittinen kompromissi on Ylen tietojen mukaan törmäämässä omaan mahdottomuuteensa.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120276.html