16.2.2016: Mitä ihmettä maailmalla tapahtuu? ”Kolmas maailmansota” putkahtelee esiin

“Supervaltojen välisen konfliktin mahdollisuus on alkanut putkahdella esiin kansainvälisessä lehdistössä. Mahdollisesta konfliktista käytetään jo monessa lehdessä termiä ”kolmas maailmansota”.

Suurimman huomion on saanut Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin saksalaislehti Handelsblattille antama varoitus, jonka mukaan maaoperaatio Syyriassa voisi johtaa ”uuteen maailmansotaan”.

On kuitenkin kiistelty siitä, puhuiko Medvedev tosiaan maailmansodasta vai onko kyseessä käännösvirhe. Joka tapauksessa maaoperaatio vetäisi Medvedevin mukaan muita valtioita Syyrian konfliktiin, mistä olisi seurauksena pitkä sota. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryn puheita on puolestaan tulkittu niin, että Kerry pitäisi mahdollisena uusien toimijoiden tuloa Syyriaan.

Lisäksi Britannian yleisradioyhtiö BBC näytti helmikuun alkupuolella dokumentin, jossa esitettiin kuvitteellinen tilanne, joka voisi sytyttää kolmannen maailmansodan tyyppisen konfliktin. BBC:llä on myös teemasivu aiheesta.

Nyt kolmas maailmansota -pohdintaan osallistuu myös The Times analyysillaan. Siinä nostetaan esiin neljä skenaariota, jotka voisivat saada suuremman konfliktin leimahtamaan. Analyysissa todetaan, että nämä tekijät ovat Turkki, Turkin ja Venäjän suhteet, Venäjän uhkapeli sekä Saudi-Arabian ja Iranin väliset jännitteet.

Useissa arvioissa todetaan, että jos Syyrian tulitaukosopimus ei pidä, seuraava askel olisi maaoperaatio. Brittilehti Guardian arvioi, että silloin kyseessä olisi epäilemättä vaarallinen konfliktin kärjistyminen – mutta jollain tavalla kriisi kärjistyisi joka tapauksessa, jos tulitauko ei pidä.

Nimettömänä pysyttelevä Turkin edustaja on kansainvälisten uutistoimistojen mukaan sanonut tänään, että Turkki toivoo liittolaisiaan avuksi maaoperaatioon Syyriassa.

– Ilman maaoperaatiota taistelujen lopettaminen Syyriassa on mahdotonta, Turkin edustaja sanoi uutistoimistojen mukaan.

Viime päivinä useat sairaalat ja koulut ovat joutuneet iskujen kohteeksi Syyriassa. Ranska ja Turkki ovat tuominneet teot sotarikoksiksi, BBC kertoo. Venäjä on tyrmännyt sotarikosväitteet.”

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/173140-mita-ihmetta-maailmalla-tapahtuu-kolmas-maailmansota-putkahtelee-esiin