16.10.2015: Turhautuneet palestiinalaisnuoret uhmaavat Israelia

“Pääasiassa Jerusalemissa tapahtuneet puukotukset ovat herätelleet kysymystä uudesta intifadasta.

– Kolmas intifada on täällä, kirjoitti palestiinalainen Muhannad Halabi Facebook-sivullaan muutama viikko sitten.

Seuraavana päivänä hän puukotti neljää ihmistä. Kaksi puukotetuista kuoli. Toinen loukkaantuneista oli kaksivuotias lapsi.

Halabi on yksi niistä kymmenistä palestiinalaisista, jotka ovat lietsoneet Israelin ja palestiinalaisten uusimpia väkivaltaisuuksia. 19-vuotiaan Jerusalemin al-Qudsin yliopiston oikeustieteiden opiskelijan Facebook-seinä avaa yhden näkökulman uusimpien väkivaltaisuuksien syihin.

Osa palestiinalaisnuorista on hyvinkin tietoisia poliittisesta taistelusta, jota Jerusalemissa käydään muslimeille tärkeästä al-Aqsan moskeijasta, joka sijaitsee juutalaisille pyhällä Temppelivuorella.

Lisäksi palestiinalaiset kokevat, että Israelin poliisi suhtautuu epäkunnioittavasti palestiinalaisiin naisaktivisteihin, jotka toimivat moskeijan alueella.

Intifada alkoi jo – ainakin sosiaalisessa mediassa
Halabin kaltaiset asiaansa uskovat ovat maalanneet kuvaa intifadasta eli palestiinalaisten kansannoususta Israelia vastaan. Useimmiten kyse on metelöinnistä sosiaalissa mediassa.

Toistaiseksi kukaan vakavasti otettava toimija ei ole uskaltanut sanoa, että kolmas intifada olisi alkanut. Moni on kyllä varoittanut kolmannen intifadan tai niin sanotun Jerusalemin intifadan mahdollisuudesta.

Yleensä yksi asia johtaa toiseen, eikä kukaan osaa kertoa lopputulosta ennakolta.

– Jos ihminen elää internetissä, kuten nuoret palestiinalaiset, näyttää siltä kuin intifada olisi alkanut. He eivät voi mennä ulos, koska kaikki paikat on suljettu. Tämä vakuuttaa heidät siitä, että intifada on alkanut, tutkija Orit Perlov sanoo.

Perlov työskentelee israelilaisessa Intitute for National Security Studies -tutkimuslaitoksessa (INSS), joka toimii Tel Avivin yliopiston alaisuudessa.

Johtajuus hukassa
Lokakuussa alkaneet väkivaltaisuudet eroavat selvästi vuoden 2000 syyskuussa alkaneesta toisesta intifadasta. Hyvin organisoidut ryhmät järjestivät toisen intifadan pahamaineiset itsemurhapommitukset.

– Puukkohyökkäyksillä ei ole johtajaa, sanoo Orit Perlov.

Perlovin mukaan puukkoiskut ovat olleet oma-aloitteisia. Tekijät ovat olleet nuoria, joilla ei ole siteitä poliittisiin liikkeisiin. Puukotuksilla ei ole ollut selkeästi määriteltyä poliittista tavoitetta.

– Tämä on kuin mustekala, jolla on monta kättä, mutta ei aivoja, Perlov kuvailee hyökkäyksiä.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on menettänyt arvovaltansa palestiinalaisnuorten silmissä. Gazaa hallitseva Hamas-järjestökin on ollut myöhässä: vasta puukkoiskujen yleistyttyä Hamas ymmärsi, että jotain oli tapahtumassa – ja yritti valjastaa iskut oman politiikkansa välineeksi.

Teinit iskujen tekijöinä
Tehdyt puukkoiskut lietsovat uusia.

– Yksi ihminen hyökkää puukon kanssa, hänet tapetaan ja hänen kuolemaansa ylistetään. Tämän jälkeen muut haluavat tehdä samanlaisen iskun, kuvailee israelilaisen tiedusteluyhtiö Levantinen johtaja Daniel Nishman.

Esimerkiksi Halabia ihannoidaan puukkoiskun vuoksi. Facebookissa Halabia kutsutaan leijonaksi ja ukkoseksi, joka aloitti uuden kansannousun.

– Puhumme 15-vuotiasta pojista. Ei tarvita mitään hienostunutta. Riittää, että kirjoittaa arabiaksi “puukotus”. Sen jälkeen riittää, että ihmisellä on kotonaan puukko ja hän on valmis käyttämään sitä, Perlov lisää.

Suurin osa puukkoineen hyökänneistä palestiinalaisista on ollut 20-vuotiaita tai nuorempia. Nuorin hyökkääjä on ollut vain 13-vuotias.

Israelin turvallisuusviranomaisten mukaan suurimmalla osalla hyökkääjistä ei ole ollut yhteyksiä tunnettuihin palestiinalaisryhmiin. Suurin osa hyökkääjistä ei ole uskonnollisia. Vain muutama on ollut pidätettynä.

Hyökkäykset on tehty pääasiassa pienillä veitsillä. Iskuissa on käytetty myös ruuvimeisseleitä ja jopa perunankuorintaveistä.

Sotaa somessa
Israelin ja palestiinalaishallinnon turvallisuusviranomaiset ovat viime kuukausina pidättäneet satoja verkossa toimivia kansankiihottajia. Pidätyksistä on ollut vain vähän apua. Yhden suljetun verkkosivun tilalle nousee nopeasti tukku uusia.

Suoraviivaisimmillaan sosiaalisessa mediassa kehotetaan puukottamaan juutalaisia. Valokuvat ihannoivat väkivaltaa ja terrorismia ja nettivideoilla annetaan ohjeita juutalaisten tappamiseksi.

– Internetissä levitetään kuvia, jotka esittävät tapahtumat eri tavalla. Esimerkiksi puukottajasta näytetään ystävällinen ja hymyilevä ennen-kuva. Viereisessä kuvassa poliisi on ampunut häntä puukotuksen jälkeen. Tämä vihjaa, että puukottajat olivat viattomia uhreja, jotka murhattiin kylmäverisesti, INSS:n tutkija Adam Hoffman kuvailee.

Esimerkiksi Muhannad Halabin närkästyttäneellä videolla Israelin poliisit kohtelivat palestiinalaista naisaktivistia tavalla, jonka Halabi koki loukkaavaksi. Jo poistetulla videolla ei näy, että naisen hallussa on kaksi veistä. Videolla ei myöskään näkynyt, kuinka 18-vuotias nainen puukotti juutalaismiestä niskaan.

Al-Aqsan moskeijan luona toimivat palestiinalaiset naisaktivistit eli niin sanotut murabit ovat häirinneet muun muassa Temppelivuorelle pyrkineitä juutalaisia. Murabit ovat esimerkiksi heittäneet juutalaisten päälle vettä, mikä on johtanut kahakoihin.

Tämä on Lähi-idän todellisuus: Samasta tapahtumasta on useimmiten kaksi eri kertomusta, joita molemmat osapuolet käyttävät oman näkökulmansa edistämiseen. Totuus lienee jossain näiden ääripäiden välimaastossa.

Väkivalta ei ole palestiinalaisten yksinoikeus. Sosiaalisessa mediassa kiertää useita kertomuksia siitä, miten äärijuutalaiset ovat hyökänneet arabien kimppuun. Nämä kertomukset ovat jääneet palestiinalaisten tekemien puukkoiskujen varjoon.

Poliisia syytetään herkästä liipasimesta
Esimerkiksi Afulassa tapahtunutta palestiinalaisnaisen ampumista on käytetty esimerkkinä Israelin poliisin väkivaltaisuudesta.

Ilmeisesti kännykkäkameralla kuvatusta videosta on vaikea sanoa, onko nainen aseistettu, kuten Israelin viranomaiset ovat sanoneet. Naisen ampuminen kuitenkin välittyy selvästi. Poliisin mukaan nainen otettiin kiinni sen jälkeen, kun hän oli yrittänyt puukottaa vartijaa.

Palestiinalaiset ovat syyttäneet Israelia siitä, että sen sotilaat ja poliisit ampuvat palestiinalaisepäiltyjä herkästi. Ainakin virallisesti turvallisuusjoukoilla on selvät menettelysäännöt voimankäytöstä.

Käytännössä monet ampumistapaukset jäävät niin sanotulle harmaalle alueelle, jossa yksittäiset poliisit ja sotilaat joutuvat nopeasti päättämään, onko kyseessä uhka vai ei, sanoo tutkija Amichai Cohen Israel Institute for Democracysta.

Kireää tilannetta vaikeuttavat eräiden poliitikkojen ja uskonnollisten johtajien lausunnot, jotka ovat vihjanneet, että olisi parasta, jos veitsi-iskujen tekijät eivät jäisi henkiin. IDF ja poliisi sanovat, että ne eivät ole saaneet lupaa tappaa.

Turvallisuuden kokemus rapistunut
Jos Israelissa jokin on pyhää, se on turvallisuus. Objektiivisesti tarkasteltuna Jerusalem on turvallisempi kuin viisitoista vuotta sitten. Puukkoiskut eivät aiheuteta yhtä suurta tuhoa kuin pommit.

Perlovin mukaan tästä huolimatta hysteria Israelissa on suurempaa kuin toisen intifadan aikaan. Tämä johtuu teknologiaa kehittymisestä. Kun lähes jokaisella israelilaisella on kännykkäkamera, sosiaalinen media tulvii kuvia ja videoita juutalaisten ja palestiinalaisten tekemistä hyökkäyksistä.

Tämä saa ihmiset tuntemaan itsensä haavoittuvaisiksi.

Israel on yrittänyt padota palestiinalaisten kasvavaa väkivaltaa. Israel on muun muassa vaatinut Youtube-palvelua poistamaan eräitä videoita, joiden Israel katsoo yllyttävän väkivaltaan.”

http://yle.fi/uutiset/turhautuneet_palestiinalaisnuoret_uhmaavat_israelia/8382964