15.9.2015: Jerusalemin temppelivuorella kahakoita – Netanjahu haluaa kivenheittelijöille rangaistuksen

“Juutalaisten uudestavuodesta alkaneet kahakat ovat jatkuneet jo kolme päivään Israelin poliisin ja palestiinalaisten välillä.

Israelin poliisi ja palestiinalaiset mielenosoittajat ovat kahakoineet Jerusalemin Temppelivuorella jo kolmatta päivää.

Mielenosoittajat heittelivät kiviä ja palopommeja ja ampuivat ilotulitteita poliiseja kohti. Poliisi pidätti kaksi palestiinalaista. Viiden poliisin kerrotaan saaneen kahakoissa leiviä vammoja.

Yhteenotot alkoivat sunnuntaina, kun Israelissa vietettiin juutalaista uuttavuotta. Poliisi epäili, että Temppelivuoren muslimeille varatussa osassa olisi palestiinalaisia, jotka pyrkivät häiritsemään juhlintaa.

Israelilaiset poliisit ovat tunkeutuivat muslimialueelle, mikä on suututtanut muslimiväestöä. Kahakat ovat laajentuneet. Yksi iäkäs juutalaismies on saanut surmansa auto-onnettomuudessa, jonka sanotaan johtuneen palestiinalaisnuorten kivienheittelystä.

Palestiinalaiset epäilevät juutlaisten yrittävän saada Temppelivuoren hallintaansa. Israelin viranomaiset vakuuttavat, ettei heidän tarkoituksensa ole muuttaa kolmen uskonnon pyhän alueen hallinnollista asemaa.

Temppelivuorta hallinnoiva Jordania vaatii Israelin johtoa rauhoittamaan tilanteen. Jordania on myös syyttänyt Israelia vastakkaiasettelun kärjistämisestä.

Poliisille kovemmat otteet?
Israelin hallitus piti tiistai-iltana hätäkokouksen, jossa kiristynyttä tilannetta käsiteltiin.

Pääministeri Benyamin Netanyahun toimisto kertoo hänen vaatineen, että kiviä ja polttopulloja heitteleville protestojille on säädettävä minimirangaistus. Hän halusi myös poliisille valtuuksia käyttää voimakkaampia otteita järjestyksen palauttamiseksi, kertoo sanomalehti Jerusalem Post.

Hallituksen kokouksen tuloksista ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen.”

http://yle.fi/uutiset/jerusalemin_temppelivuorella_kahakoita__netanjahu_haluaa_kivenheittelijoille_rangaistuksen/8308359