14.10.2015: Nato-mailta lisää raskasta kalustoa Baltiaan

“Sotilasliitto Naton jäsenmaiden joukkojen määrä Baltian maissa kasvaa.

Amerikkalaissotilaiden rinnalle on tulossa Britannian jalkaväkikomppania. Viron puolustusministeri Hannes Hanso kertoi STT:lle, että myös kolmas Nato-maa on tuomassa joukkojaan Baltiaan. Hän ei paljastanut, mistä maasta on kyse.

Lisäksi Yhdysvaltojen panssareita on määrä tuoda Viroon kuun lopussa. Raskaan aseistuksen sijoittamisesta Baltiaan kerrottiin jo kesällä.

Liittolaisjoukot eivät ole Baltiassa pysyvästi, vaan kiertävät harjoittelemassa. Virossa on ollut viime aikoina noin 600 liittolaisten sotilasta.

Maaväen lisäksi liittolaiset valvovat hävittäjillään Baltian ilmatilaa. Puolustusministeri Hanso sanoo, että Viro onkin tyytyväinen sotilasliiton toimiin Baltian puolustuksen vahvistamiseksi. Ennen Ukrainan kriisiä Nato-joukkoja ei ollut Baltiassa.

– Läsnäolo vastaa turvallisuushaasteisiimme, Hanso sanoi Helsingissä ennen tapaamistaan puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) kanssa.

Viron puolustusministeri näkisi mielellään Suomen ja Ruotsin sotilasliitossa.

– Kuulummeko virallisesti samaan järjestöön ei ole tärkein kysymys. Tärkeintä on, että tekisimme arvojemme ja periaatteidemme mukaisesti mahdollisimman laajaa yhteistyötä.

Presidentti Sauli Niinistön ja puolustusministeri Niinistön puheet, että Suomi ei voi taata Baltian turvallisuutta, eivät hetkauta virolaisministeriä.

– Kuten sanoin, samalla tavalla ajattelevien maiden olisi tuettava toisiaan politiikassa EU-tasolla ja puolustuksessa.

Meidän puolustuksemme rakentuu kuitenkin Nato-jäsenyyden varaan ja mielestäni se on toiminut erittäin hyvin ja on riittävää. ”

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nato-mailta-lisaa-raskasta-kalustoa-baltiaan/5497286