11.4.2015: Venäjän puolustusministeriö on vahvistanut Venäjän hävittäjän ja Yhdysvaltain tiedustelukoneen lähikohtaamisen Itämerellä

“Venäjän puolustusministeriön mukaan mitään vaaratilannetta ei kuitenkaan ollut, toisin kuin Pentagon on kertonut julkisuuteen.

Aiemmin julkisuuteen tuli tieto, että Pentagon oli kertonut muun muassa amerikkalaislehdille, että kyseessä oli vaaratilanne, jossa lentokoneet olivat jopa törmätä toisiinsa.

Lisäksi Pentagon oli syyttänyt venäläishävittäjän lentäjiä epäammattimaisuudesta, joka olisi voinut vaarantaa ihmishenkiä.

– Mitä tulee lentäjiemme ammattitaidon arvioimiseen, niin sen voivat tehdä yksinomaan Venäjän omat komentajat, kuittaili Venäjän puolustusministeriön edustaja, kenraalimajuri Igor Konashenkov uutistoimisto Interfaxille.

Itämerellä kohtasivat Venäjän hävittäjä SU-27 ja Yhdysvaltain tiedustelukone RC-135U.

Välikohtaus tapahtui 7. huhtikuuta ja sen vahvisti jo aiemmin Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon myös STT:lle.

Konashenkov puolestaan syytti, että Yhdysvaltain tiedustelukone lensi tunnistamattomana kohti Venäjän rajoja.

– Yhdysvaltain ilmavoimien RC-135U lensi Venäjän rajoja kohti ilman päälle kytkettyjä transpondereita, mistä asiasta meidän Nato-kollegamme haluavat nykyisin niin kovasti puhua, Konashenkov sanoi.

– Päivystävä hävittäjä SU-27 lähetettiin ilmaan ja se lensi tuntemattoman koneen luokse, lensi muutaman kerran sen ympäri ja tunnisti sen Yhdysvaltain RC-135U-koneeksi, otti ylös sen numeron ja ilmoitti siitä komentokeskukseen, Konashenkov kertoi.

– Kun Venäjän kone oli lentänyt Yhdysvaltain tiedustelukoneen ympärillä, yhdysvaltalaiskone muutti suuntaansa ja poistui. Mitään erikoistilannetta ei tapahtunut, Konashenkov vakuutti.

Amerikkalaistietojen mukaan Yhdyvaltain tiedustelukone oli keräämässä tietoja Venäjän asevoimien aktiivisuudesta Kaliningradin alueella.

Yhdysvaltain mukaan välikohtaus tapahtui kansainvälisessä ilamatilassa.”

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1428728693646.html

Vastaa