10.7.2015: Salomonsaarilla voimakas 6,5 magnitudin maanjäristys

“Maanjäristyksestä ei kuitenkaan aiheutunut tsunamiuhkaa.

6,5 magnitudin maanjäristys iski Tyynelle valtamerelle Salomonsaarille perjantaina, seismologit sanovat. Tsunamiuhkaa ei kuitenkaan ole eikä isoja vahinkoja ole odotettavissa.

Maanjäristys iski 154 kilometriä lounaaseen Dadalista ja 170 kilometriä länteen pääkaupunki Honiarasta, kertoo USGS.

USGS mittasi ensin maanjäristyksen suuruudeksi 7,0 magnitudia, mutta arvioi sen uudestaan pienemmäksi.

Maanjäristys oli seurausta maan värähtelystä.

– Perustuen kaikkeen saatavilla olevaan tietoon, tsunamia Tyynellä valtamerellä ei ole odotettavissa, kertoo Tyynen valtameren tsunamivaroituskeskus.

Salomonsaaret ovat osa Tyynen valtameren “tulen rinkiä” eli aluetta, missä maankuoren aktiivisuuden myötä maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat yleisiä.

– Honiara olisi varmasti tuntenut tämän. Siellä olisi ollut hieman värinää, mutta vain kevyttä tällä etäisyydellä, Australian geotieteen seismologi Jonathan Bathgate kertoi AFP:lle.

Hänen mukaansa on epätodennäköistä, että alueelle olisi aiheutunut vahinkoja.

Salomonsaarten kansainvälisen katastrofiosaston puhemies kertoi, että “tällä hetkellä, mistään raportista ei ole noussut esiin, että siellä olisi ollut vahinkoja”.

Vuonna 2013 Salomonsaariin iski 8,0 magnitudin maanjäristys, missä kuoli ainakin 10 ihmistä ja tuhannet jäivät kodittomiksi, kun rakennuksia tuhoutui.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015071020012541_ul.shtml