10.2.2016: Windows 10:n urkintaa ei voi pysäyttää – rajoitettu yritysversiokin lörpöttelee hurjia määriä

“Windows 10:n yksityisyydensuoja on herättänyt paljon keskustelua. Microsoft on myöntänyt suoraan, että telemetriatietojen keräämistä ei voi estää – mutta keruuta pitäisi sentään pystyä hieman rajoittamaan.

Yrityksille tarkoitetun Enterprise Editionin käyttäjille on tarjolla päivitysmalli, jossa Windows 10:n uusia versioita ei oteta käyttöön lainkaan ilman järjestelmänvalvojan erityistä hyväksyntää. Samoin kerättyjen tietojen määrää pystyy jossain määrin itse säätämään.

Tuoreen testin mukaan jopa rajusti rajoitettuna Windows kuitenkin otti yhteyttä yli 30 erilaiseen Microsoft-osoitteeseen jopa 2578 kertaa 30 tunnin aikana. Tällöin käytössä oli kaikki mahdolliset säädöt sekä kolmannen osapuolen DisableWinTracking-sovellus.

Rajoittamaton Enterprise Edition -versio otti yhteyttä 51 osoitteeseen yli 5500 kertaa 8 tunnin aikana. 30 tunnin aikana eri keruuosoitteiden määrä kasvoi jopa 113:een, kertoo Forbes.

Home-käyttäjille rajoitusvaihtoehtoja ei ole edes tarjolla.

Kyseessä on kuitenkin käyttöehtosopimuksessa ilmoitettu ja käyttäjien hyväksymä toiminta.

Microsoftin Joe Belfiore on todennut, että tietyissä toiminnoissa Microsoft ei voi edes tarjota vaihtoehtoa rajoittamiseen, sillä datankeruu on tärkeää “järjestelmän terveyden kannalta”.

Yhtiö ei kuitenkaan ole kertonut, mitä tällainen elintärkeä data käytännössä olisi ja miksi koneen pitää sitä varten ottaa yhteyttä yli 100 osoitteeseen tuhansia kertoja päivässä.”

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/windows-10-n-urkintaa-ei-voi-pysayttaa-rajoitettu-yritysversiokin-lorpottelee-hurjia-maaria-6302364