10.2.2016: Suomalainen Petri, 38, todisti hirmumyrskyn loistoristeilijällä – ”Ajattelin, miten tässä käy”

Kuva: Petri Valtanen

Kuva: Petri Valtanen

“Royal Caribbeanin loistoristeilijä Anthem of the Seas ajautui sunnuntaina rajuun myrskyyn. Laivalta tavoitettu Petri Valtanen kertoo IS:lle, miten hän itse koki hirmumyrskyn.

Sen piti olla ikimuistoinen loma. Petri Valtanen, 38, Pälkäneeltä matkusti seuralaisensa kanssa torstaina New Yorkiin.

Lauantaina he astuivat New Jerseyn Newarkin satamasta Royal Caribbeanin loistoristeilijään, jonka oli tarkoitus oli viedä heidät ja yli 4500 muuta matkustajaa Floridaan, Bahamalle ja takaisin.

– Laivayhtiö ilmoitti, että kovaa keliä on tiedossa. Matka alkoi ihan hyvin. Nukuimme yhden yön ja sunnuntaina aamupäivällä alkoi tulla jo kunnon aallokkoa. Ajattelin, että miten tässä käy, Valtanen kertoo IS:lle laivalta.

Tyyntä ennen…
Lounaan jälkeen seurue halusi mennä kahville ja katselemaan aallokkoa. Puolessa tunnissa kahden kolmen maissa laiva alkoi keinua niin pahasti, että huonekalut ja lautaset alkoivat luistaa. Henkilökunta alkoi kelmuttaa ruokatarjottimia.

– Kolmen aikoihin kapteeni kuulutti, että merenkäynti kovenee. Hän kehotti ihmisiä menemään hytteihin. Kannelle alkoi tulla vettä jo ennen pahinta myräkkää. Ihmiset katselivat kannella kauhista jäykkinä ja muutamat vanhemmat rauhoittelivat naamat valkoisina teini-ikäisiä lapsiaan, Valtanen kertoo.

Matkalla hytteihin laiva oli jo pahasti kallellaan. Valtanen kertoo, että ihmiset joutuivat ottamaan seinistä tukea. Monet olivat paniikissa ja kirkuivat. Vanhemmat ihmiset kaatuivat portaissa ja yksi liukastunut poika vietiin paareilla hoitoon.

– Pääsimme hyttiin. Ilmanpaineen vaihtelut olivat niin kovat, että korvat menivät koko ajan lukkoon ja avautuivat taas. Hytin liukuovi ei pysynyt kiinni. Toinen meistä kuunteli kuulutuksia ja minä yritin repiä ovea kiinni. Parvekkeelle satoi vettä ja se tuli sisään ovenraoista. Matot olivat ihan märkinä.

Synkkä ja myrskyinen yö
Petri Valtanen kertoo, että jossain vaiheessa kapteeni kuulutti, että myrsky olisi jo rauhoittumassa. Sen jälkeen toinen henkilö kuulutti, että kapteeni on kiireinen yrittäessään kääntää laivaa.

– Olimme paikallamme merellä. Laiva kallistui oikealle. Se oli ihan 45 astetta kallellaan. Se on risteilijälle paljon. Kaveri on ollut laivoilla töissä ja hän sanoi, että isot rahtilaivat merellä kestävät, mutta risteilijöille kulma on aivan liikaa.

Valtanen kertoo, ettei heitä lopulta kauheasti pelottanut. Sen sijaan hän kuvailee, että jännitystä oli ilmassa todella paljon.

– Itseäni pelotti vain kallistuminen. Ei keinuminen. Vaikka olen tullut reissanneeksi aika paljon, en ole tällaista myrskyä koskaan kokenut, enkä varmaan tule kokemaankaan.

Kapteeni onnistui kääntämään laivan keulan vastatuuleen, jolloin laivan keinuminen paheni Valtasen mukaan merkittävästi.

– Se keinui edestakaisin ja koko laiva natisi. Sitten kapteeni kuulutti, että tilanne on hieman rauhoittunut ja minibaarista saa ottaa syötävää ja juotavaa.

Laiva yritti jatkaa matkaansa 23 aikoihin illalla, mutta se ei onnistunut. Valtanen kertoo, että lopulta laiva pääsi jatkamaan matkaansa 01:30 aikoihin yöllä.

Keinutus kesti koko yön tuntikausia. Osa matkustajista nukkui Valtasen mukaan käytävillä, sillä he eivät halunneet olla hyteissään yksin. Keinutus jatkui koko yön tuntikausia.

Laiva kääntyy takaisin
Tilanne rauhoittui Valtasen mukaan maanantaina ainakin vähän. Valtanen ja hänen seuralaisensa oli varannut tutustumismatkan Floridan Nasan tukikohtiin.

– Ajattelin, että hyvä, että pääsemme Floridaan, vaikkakin myöhässä.

Yhtäkkiä laiva teki täyskäännöksen. Vartin päästä seurasi kapteenin kuulutus, että laivan johto on tehnyt laivayhtiön kanssa päätöksen kääntyä takaisin. Syynä oli se, että Floridan edustalla vaani seuraava myrsky.

– Amerikkalaiset taputtivat ja hurrasivat. Osa oli jo päättänyt jäädä Floridassa pois, sillä he eivät enää uskaltaneet tulla laivalle. Itseänihän alkoi potuttaa. Olisin halunnut jatkaa matkaa. Olin varannut kesälomani tähän kohtaan, eivätkä nämä matkat ihan ilmaisia ole, Valtanen sanoo.

Mieli kuitenkin muuttui, kun matkustajat saivat tiedon hyvityksistä. Laivayhtiö lupasi hyvittää koko matkan hinnan ja puolet seuraavasta reissusta. Lisäksi Valtaselle seuralaisineen maksettiin lentojen erotus, kun he palaavat Suomeen suunniteltua aiemmin. Laiva tarjosi myös muun muassa ilmaiset internetyhteydet.

Keinutus jatkuu yhä
Anthem of the Seas palaa keskiviikkona aamu kuudelta paikallista aikaa Newarkin satamaan. Valtasen mukaan keinutus on jatkunut Itämeren myrskyn tasolla, se ei siis ole mitään verrattuna sunnuntaihin.

Valtanen kertoo, että tuhot laivalla ovat edelleen suuret. Yleisten tilojen huonekalut ovat yhä solmussa ja tuhoa on tullut. Henkilökunta paikkailee vahinkoja edelleen.

– Neljä ihmistä on loukkaantunut, mutta ei vakavasti. Meidän matkustajien Facebook-ryhmässä on sanottu, että kaksi matkustajaa olisi saanut sydänkohtauksen jännityksen vuoksi, mutta en tiedä, pitääkö se paikkansa.

Valtanen kertoo, että monet matkustajat haukkuivat kapteenia siitä, että hän ajoi laivan suoraan myrskyyn. Henkilökunta kertoi hänelle, että myrsky yritettiin kyllä kiertää, mutta se muutti nopeasti suuntaa.

– Kapteeni ei ehtinyt kääntää laivaa ja osuimme kylki edellä suoraan myrskyyn. Mielestäni hän hoiti asian hyvin.”

http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1455006720623.html

 

13.2.2016: Petri, 38, pääsi hurrikaaniristeilyltä turvallisesti kotiin – ”Olihan se aika hurja reissu”

“Suomalainen Petri Valtanen kertoo, ettei hänelle jäänyt kammoa hirmumyrskystä.

Pälkäneläinen Petri Valtanen, 38, matkusti seuralaisensa kanssa hieman yli viikko sitten New Yorkiin tarkoituksenaan lähteä ikimuistoiselle risteilylomalle. Ja sellainen siitä tavallaan tulikin.

Royal Caribbeanin loistoristeilijä Anthems of the Seas ajautui hurrikaanimyrskyyn Yhdysvaltain itärannikolla. Tuulennopeus oli hirveimmillään 60 metriä sekunnissa. Laiva kallistui pahimmillaan 45 astetta. Kapteenin mukaan aallot olivat 9–11 metriä korkeita.

– Kolmannen kerroksen hyttien ikkunat olivat kuulemma veden alla. Kyllähän se oli aika hurja reissu, Valtanen kertoo.

Laiva oli matkalla New Jerseyn Newarkin satamasta Floridan kautta Bahamalle ja takaisin. Kapteeni joutui kuitenkin kääntämään laivan takaisin ennen Floridaan saapumista.

– Meidän piti olla keskiviikkoaamuna satamassa, mutta sekin venyi. Olimme satamassa keskiviikkoiltana. Saimme olla yön laivassa.

Valtanen kertoo, että laivaa oli vastassa kymmeniä media-autoja CNN:stä lähtien. Osa matkustajista suuteli maata päästyään satamaan. Osa nurisi, ettei matkusta laivalla enää ikinä.

– Amerikkalaiseen tapaan osa on haastamassa laivayhtiötä oikeuteen.

”Katselemme jo seuraavaa reissua”
Petri Valtanen kertoo, että laivan työntekijät repivät loppureissun ajan mattoja lattioista. Matot olivat imeneet sisäänsä laivaan päässeen meriveden ja haisivat homeelta.

– Vajaan vuoden vanha laiva on aika palasina. Tai irto-osia on aika paljon, Valtanen kuvailee hirmumyrskyn tuhoja.

Nukuttuaan yön laivassa Valtanen ja hänen seuralaisensa matkustivat Newarkista suoraan New Yorkin lentokentälle ja kohti Suomea. Laivan myöhästymisen vuoksi he joutuivat siirtämään lentoja kahteen kertaan.

– Meillä olisi ollut kiertoajelu Manhattanilla, mutta laivayhtiö oli perunut sen. Niillä oli tärkeämpääkin tekemistä. Laivayhtiö maksoi suoraan lentojen siirrosta aiheutuneet kulut.

Valtanen on jo turvallisesti maan kamaralla kotonaan Pälkäneellä. Hän pääsi kotiinsa perjantaina puolenpäivän aikoihin.

– Tjäreborgilta on otettu yhteyttä ja kerrottu, että laivayhtiö korvaa matkan ja hyvittää 50 prosenttia seuraavasta. Olemme jo katselleet Floridan-reissua. Kummallekaan ei jäänyt reissusta kammoa ja kaikki meni loppujen lopuksi ihan hyvin, Valtanen kertoo.”

http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1455349382831.html